Nokia maksaa erorahana yli vuoden palkan

19.5.2009 13:56 Matkapuhelinvalmistaja Nokia ilmoitti tänään tarjoavansa vapaaehtoisia eropaketteja työntekijöilleen toistamiseen tänä keväänä. Nokia tarjoaa kesäkuun ajan 320 eropakettia Salon matkapuhelintehtaan työntekijöille.
Suomen henkilöstöjohtajan Ville Valtosen mukaan paketit ovat ehdoiltaan samanlaiset kuin edellisessä, toimihenkilöille suunnatussa pakettiohjelmassa.
Eropakettiin vapaaehtoisesti tarttuva työntekijä saa Nokialla tehdyn työuran keston perusteella lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan.
Pakettiin voivat tarttua Salon tehtaan 2 500 työntekijää. Paketeista 300 on suunnattu tuntityöntekijöille ja 20 tuntityöntekijöiden esimiehille. Kaikkiaan Salossa työskentelee hieman yli 5 000 nokialaista.
– Salosta kysyttiin että, eikö paketti voisi olla vaihtoehto meilläkin? Valtonen sanoo.
Viimeksi paketit
vietiin käsistä
Edellisellä kerralla Nokian toimihenkilöille suunnatut eropaketit vietiin käsistä. Alun perin paketteja piti tarjota toukokuun loppuun asti, mutta tuhannen hakemuksen kiintiö täyttyi jo ennen pääsiäistä.
Valtonen ei halua arvioida kuinka nopeasti paketeille asetettu tavoite täyttyy tällä kertaa.
Nokian maailmanlaajuisessa tuotantoverkostossa Salon tehdas on keskittynyt erityisesti älypuhelinten valmistukseen. Valtonen ei kommentoi markkinoiden kehittymistä.
– Tämä on ennen kaikkea paikkakunnan aloite, että näinkin voisi toimia.
Myös Nokian muissa tuotantolaitoksissa on käyty tarvittaessa neuvotteluja toiminnan tehostamiseksi laitosten tarpeiden ja paikallisen lainsäädännön puitteissa.
– Mitään globaalia aaltoa tässä ei ole kuitenkaan liikkeellä, Valtonen sanoo.
Myös muualla
tehostetaan
Nokia ilmoitti tänään myös tehostavansa toimintoja, jotka liittyvät yhtiön tuotanto- ja logistiikkaketjun hallintaan ja tukeen. Toimenpiteet vaikuttavat 170 työpaikkaan maailmanlaajuisesti. Suomessa työpaikoista sijaitsee enintään 100.
Valtosen mukaan tämän organisaation toimintoja ei ole keskitetty Suomessa yhdelle paikkakunnalle. Maailmanlaajuisesti työntekijät sijaitsevat eri puolilla.
Molemmat toimenpiteet ovat osa Nokian aikaisemmin ilmoittamaa tehostamistavoitetta. Nokia tähtää 700 miljoonan euron säästöihin vuoden 2010 loppuun saakka.
Kommentit (14)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mitä se oikein tarkoittaa tässä yhteydessä?
1. Ylimmän johdon kannalta
2. Työntekijän kannalta
3. Osakkeenomistajan kannalta
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Lähtisin kyllä samantien jos mun työpaikassa annettais tollanen tarjous. Itseasiassa ehdotin tätä samaa :tä samassa rysäyksessä kun johto tuli ilmoittamaan yt :stä. "Tota mites ois vsp?" Meni vissiin vähän ohi ku jäivät monttu auki "siis mitä?"
No ei sunka firman johto oo välkyintä porukkaa
Anonyymi
No ei sunka firman johto oo välkyintä porukkaa
Joo no ei todellakaan.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköpostiummikkoja piisaa Yhdysvalloissa
21.05.2008 Noin viidesosa yhdysvaltalaisista perheenpäistä ei ole koskaan käyttänyt sähköpostia. Lisäksi lähes viidennes kotitalouksista on ilman internet-yhteyttä, Parks Associatesin uusi tutkimus kertoo.
Kolme vuotta sitten
Facebook jakoi käyttäjien tietoja mainostajille
21.05.2010 Arkiviikko päättyy uuteen paljastukseen Facebookin jo valmiiksi arvostellusta tietosuojasta. Tosin ongelma koskettaa myös monia muita verkkoyhteisöjä kuten MySpacea, Wall Street Journal kertoo.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- Kysely: Tämä on sopiva eläkeikä 17:13
- Facebookin osake kiinnostaa suomalaisia nuoria miehiä 17:07
- » Taloussanomat.fi













