Nokian eropaketit kuin kuumille kiville myös Salossa
2.6.2009 09:46 Matkapuhelinjätin tarjoamat eropaketit ovat osoittautuneet suosituiksi. Myös Salon tehtaan työntekijät ovat hakeneet paketteja aktiivisesti.
Salon Seudun Sanomien mukaan lähes 300 Nokian työntekijää Salon matkapuhelintehtaalla haki paketteja heti maanantaina.
Erityisesti tehtaan tuntityöntekijät ovat tarttuneet paketteihin. Esimiehille tarjotut 20 pakettia ovat sen sijaan kiinnostaneet vain muutamia.
Lehden mukaan pakettia hakevat muodostivat jopa kymmenien ihmisten jonon henkilöosaston ovelle.
Nokia ilmoitti 19. toukokuuta tarjoavansa Salon matkapuhelintehtaan työntekijöille 320 vapaaehtoista eropakettia sopeuttaakseen tehtaan toimintaa vallitsevaan markkinatilanteeseen.
Tuolloin Nokia kertoi Salon työntekijöiden kyselleen pakettien perään.
Paketteja tarjotaan Salon tehtaan 2 500 työntekijälle kesäkuun ajan. Paketeista 300 on suunnattu tuntityöntekijöille ja 20 tuntityöntekijöiden esimiehille. Kaikkiaan Salossa työskentelee hieman yli 5 000 nokialaista.
Eropakettiin tarttuva saa Nokialla tehdyn työuran keston perusteella lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan.
Nokian aiemmin keväällä esittelemä maailmanlaajuinen tuhannen eropaketin ohjelma saavutti tavoitteensa etuajoissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
Siinä kun saa aika mukavan rahan ja pääsee samalla eroon firmasta johon moni ei enää edes haluaisikaan töihin. :)
Ei välttämättä niin hieno juttu jos loppuu puolen vuoden jälkeen rahat ja oot työttömänä.
Näin olen kuullut tuon menevän. Ja tolkummalta se noin kuulostaakin.
Ei välttämättä niin hieno juttu jos loppuu puolen vuoden jälkeen rahat ja oot työttömänä.
Jo ala-asteella opetetaan järkevää rahojen käyttöä.
"Kuumille kiville" on ihan sopiva ilmaisu tilanteessa jossa lähes kaikki tarjolla olleet paketit menevät ensimmäisenä päivänä ja niitä jonotetaan jo aamusta henkilöstöosaston ovella.
Höpö höpö, kyllä meillä täällä ainakin kivaa on :)
p.s. Valujevilla näytti olevan kännykkä vyölaukussa, hiukan repesin
Ja kukakohan työnantaja tarjoaa niitä 100% varmoja työpaikkoja jossa voi lötkötellä rauhassa eläkeikään asti? Kyllä se työpaikan epävarmuus on vähän joka firmalla jopa VR:kin taitaa jo lomauttaa...