Microsoft ei tue Windows 7 -kotibileitä Suomessa

Windows 7 -juhlien pitämiseen opastetaan muun muassa videolla.
Kuva: Ruutukaappaus
24.9.2009 14:12 Ohjelmistoyhtiö Microsoft ei aio tukea Suomessa järjestettäviä Windows 7 -kotibileitä. Maailmalla ohjelmistoyhtiö tukee vapaaehtoisten järjestämiä tilaisuuksia, joilla pyritään kouluttamaan käyttäjiä.
Maailman suurimman ohjelmistoyrityksen uusi käyttöjärjestelmä Windows 7:n saapuu markkinoille 22. lokakuuta.
Parhaillaan yhtiö valmistautuu ottamaan vastaan uuden järjestelmän käyttäjät tarjoamalla heille koulutusta ja opastusta – kotijuhlien muodossa. Microsoft yllyttää netissä ihmisiä järjestämään "launch party"-tilaisuuksia Windows 7:n ympärille.
Tilaisuuden pitäjäksi voi ilmoittautua House Party -nimisen organisaation verkkosivujen kautta, ja kotibileitä sponsoroidaan Australiassa, Espanjassa, Hongkongissa, Intiassa, Italiassa, Japanissa, Kanadassa, Meksikossa, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa Microsoft lahjoittaa juhlien organisoijille vaivanpalkaksi "Windows 7 Party Packin". Pakkaus sisältää muun muassa käyttöjärjestelmän, pelikortteja, julisteita, serpentiiniä sekä ilmapalloja.
Juhlien pitämiseen opastetaan muun muassa videopalvelu YouTubesta löytyvällä videolla.
Ei koske
Suomea
Windows-kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Veräväinen vahvistaa tiedot Windows 7 -juhlista. – Ne ovat tilaisuuksia, joissa käyttäjäryhmät voivat käydä läpi järjestelmän ominaisuuksia, Veräväinen kuvailee.
Suomessa Windows 7 -kotibileille on kuitenkin turha ruinata Microsoftilta serpentiinejä. Windows 7:n lanseeraukseen liittyvät resurssit on käytetty muualle.
– Suomessa fokuksessa on koko Windows-ekosysteemin osaaminen, Veräväinen sanoo.
Veräväisen mukaan Microsoft on kouluttanut yleisemmin koko kumppaniverkostoaan, kuten esimerkiksi jälleenmyyjiä, sovelluskumppaneita ja kouluttajia.
– Esimerkiksi kuluttajapuolella tämä tarkoittaa, että koulutamme 1 500 jälleenmyyjää 155 myymälässä osaamaan tuotteen, Veräväinen sanoo.
Suomen Microsoft aikoo myös hyödyntää nettiä kertoakseen Windows 7:n käyttäjille, miten järjestelmästä saa irti enemmän.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (82)
Microsoft kehottaa markkinoimaan tuotettaan.
Microsoft kehottaa ihmisiä markkinoimaan ja esittelemään tuotettaan jotta myynti kasvaisi microsoftin tuotteelle, eli se hyödyttää microsoftia. Sen lisäksi se sanoo, että te maksakaa markkinointikustannukset itse. Eikä tämäkään vielä riitä sillä sen lisäksi se sanoo että ei kyllä makseta palkkaakaan sinulle.
Teko tuottaa microsoftille rahaa ja hyödyttää sitä. Teko maksaa järjestäjälle rahaa eikä hyödytä sitä.
??
Back to 50's everybody...and now let's dance..??!!
No nyt on kyllä ollut bullshit-generaattori hyvässä iskussa.
Niinhän me kaikki, tässä pidetään keskustelua yllä W7:n hyväksi sekä innokkaina testataan uutta Beta. Eli ihan rauhassa vain bileet bystyyn...
Macin myyminen on paljon helpompaa. Naapurin ei tarvitse, kuin nähdä se, niin hetken päästä se on jo ostanut oman.
Microsoftin pitää oikeasti antaa kenkää niiden mainostoimistolle. Niistä ei kertakaikkiaan ole mihinkään. Heräsi toisaalta kysymys, että ei kai ne tee noita mainoksia talon sisällä?
Ensin viedään rahat ja sitten pistetään orjatyöhön.