Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteinen visio

Ahtisaari innoissaan Nokian Dopplr-kaupasta

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

28.9.2009 14:07 (päivitetty 14:23) Matkapuhelinjätti Nokian ostaman Dopplrin toimitusjohtaja Marko Ahtisaari sanoo olevansa innoissaan yrityskaupasta.

– Olemme innoissamme voidessamme ilmoittaa Nokian ostaneen Dopplrin, Ahtisaari kirjoittaa yhtiön blogissa.

Myös teknologiajohtaja Matt Biddulph iloitsi mikrobloggauspalvelu Twitterissä kaupasta.

– Juomassa samppanjaa Silicon Roundaboutissa, Biddulph kommentoi palvelussa.

Silicon Roundabout  on Lontoossa sijaitseva alue, jossa toimii useita nettiyhtiöitä.

Yhteinen visio
Nokian kanssa

Dopplr-kaupalla Nokia vahvistaa osaamistaan paikkatiedon saralla.

Ahtisaaren mukaan Dopplr ja Nokia jakavat ajatuksen "sosiaalisesta kartastosta", jonka avulla voidaan parantaa kokemuksia kaupungeista.

Dopplrin Social Atlas on hanke, jossa yhteisön jäsenten yksilöllisistä kokemuksista rakennetaan tietopankkia hyvistä – ja ennen kaikkea mielenkiintoisista – paikoista yöpyä, syödä tai vierailla.

Ahtisaari nousi Dopplrin toimitusjohtajaksi viime vuoden joulukuussa, kun Lisa Sounio siirtyi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Ahtisaari on naimisissa Sounion kanssa. Ahtisaari on aikaisemmin työskennellyt sekä mobiilioperaattori Blykissä että Nokiassa.

Blogimerkinnässään Ahtisaari vakuuttaa, ettei Dopplrin päätyminen Nokialle muuta palvelun toimintaa.

Lue myösNyt se on virallista: Nokia ostaa Dopplrin
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (34)

Huono 0
Innoissaan - No shit...

Markon Noksu kaverit osti ja pelasti tämäkin pökäleen joka olisi kohta hiljaa kuopattu...

Ja pääseehän se itseään täynnä oleva Souniokin leveilemään...
turd!
No varmaan minäkin olisin "innostunut", jos kannattamaton bisnes ostetaan, ja ladotaan paalut kouraan...Mutta Noksullahan on totuttu tekemään näitä käsittämättömmiä hätäostoksia. Saadaanhan sillä tietysti yhtiön miljoonat kulumaan. Tämäkin homma kuopataan vähin äänin vuoden sisällä.
Ostoskassi
Huono 2
Ahtisaari innoissaan
Outoa.

Osakkeenomastajat eivät ole innoissaan. "Kaupasta" nousee vielä kiusallinen jupakka.

Älä Marko vielä törsää.
Tilintarkastaja
mistä näitä katkeria kommentoijia oikein sikiää?

onhan se tietysti ikävää, että joku toinen menestyy, mutta... jokainen suomalainen tai puoli-suomalainen start-up on sinänsä hyvä asia. jokainen exitin tehnyt suomalainen start-up on ihan loistava juttu monella tavalla: hyviä esikuvia muille, tulevia sarjayrittäjiä & enkeleitä ekosysteemiin, ymsyms.
dopplrone
Huono 1
Tässä näyttäisi on helppo tie rikastumiseen,
1. Pystyyn Web 2.0-palvelu, jonka keskeisin anti on viljellä termejä "sosiaalinen", "kartta", "mobiili" + kavereita Nokiassa (ks. aiempi kauppa, jossa Nokia hankki berliiniläisfirman jonka olivat perustaneet vanhat nokialaiset, josta siitäkään ei sen koommin ole kuultu)
2. ???
3. Profit!
Do I see a pattern here?
Huono 1
Olihan se odotettavissa, että jompi kumpi Ahtisaari saa rahaa Nokialta. Epäselvää oli, että kumpi ja koska.
Reissulasse
Huono 1
All of us had spent a lonely night in a hotel in a foreign city..
sanoi Lisa Sounio Dopplrin liikeideaksi Quardianissa.

Tietääkö Nokia edes ostaneensa liikematkaajien deittipalvelun.

Kauppa nakertaa Noksun katu-uskottavuutta piireissä.
Onnittelut voittavalle osapuolelle
Huono 1
mistä näitä katkeria kommentoijia oikein sikiää?

Hyvä kysymys! Hemmetin säälittävää kateellisten kakkapuhetta täällä taas.

Tehkää itte paremmin! Ai niin, mutta ettehän te osaa. Joo, ei sitten kukaan muukaan saa yrittää mitään. Sori, kun pääsi unohtumaan!
Tulppu
Huono 1
En ole ainakaan kateellinen Markolle, tämä oli hyvä liike kun firma oli tappiollinen. Itse pikkasen hämmästelen vaan tämän tyyppisten yritysten liikeideaa. Yhteisölliset ideat eivät vielä ainakaan ole olleet rahantekokoneita, joten jää nähtäväksi mitä Nokia kuvittelee tekevänsä tämän harjoituksen kanssa. Se vois kyllä kannattaa jos ymppää mainosrahan ja paikannuksen samaan yhteyteen, jolloin kapulassa vois olla yhdenlainen Michelinopas.
Ari
Huono 1
noi tiedot kuka oli matkalla missäkin tyytyväinen tai tyytymätön on yhtä huhaata koko touhu.
kupla vw
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.