Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Arvuuttelu Kallasvuon seuraajasta lähti liikkeelle

Rick Simonson ja toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo Nokian vuoden 2008 viimeisen vuosineljänneksen julkistamistilaisuudessa.
Kuva: Lehtikuva

16.10.2009 13:36 Matkapuhelinvalmistaja Nokian ilmoitus talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonsonin siirtymisestä laiteyksikön matkapuhelinliiketoiminnan johtajaksi käynnisti heti arvuuttelut yhtiön seuraavasta toimitusjohtajasta.

– Tämä kuuluu merkittäviin uutisiin, arvioi eQ Pankin analyytikko Jari Honko Taloussanomille.

Nokia kertoi tänään, että laiteyksikön johtajan alaisuuteen siirtyvän Simonsonin paikan ottaa nykyinen myyntijohtaja Timo Ihamuotila.

– Nimitykset voivat antaa osviittaa siitä, kuka Nokia toimitusjohtajaksi tulevaisuudessa tulee Olli-Pekan jälkeen, Honko sanoo.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja hänen edeltäjänsä Jorma Ollila siirtyivät molemmat rahoitusjohtajan paikalta matkapuhelinyksikön johtoon ja lopulta koko yhtiön puikkoihin.

Simonsonin lähtökohdat ovat osin erilaiset kuin Kallasvuolla ja Ollilalla. Nokia jakoi laiteyksikkönsä lokakuun alussa perinteisten matkapuhelinten ja älypuhelinten yksiköihin.

Simonson vastaa laiteyksikön perinteisiin matkapuhelimiin liittyvistä liiketoiminnoista ja raportoi suoraan koko laiteyksikköä johtavalle Kai Öistämölle. Älypuhelinliiketoimintaa johtaa yhdysvaltalainen Jo Harlow.

Ihamuotilan paikan Nokian myyntijohtajana ottaa yhtiön liiketoiminnasta Kiinassa vastannut Colin Giles.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Onkohan anaalin mielestä Simonsonin alentaminen Öistämön alaisuuteen ylentämistä?
Huuhaa analyytikko
Huono 1
Joko Simonson lähti opettelemaan tekniikan saloja numeroiden räknäämisen lisäksi (=tajuamaan mitä firma tekee tulevaa tj pestiä varten) tai sitten vain yksinkertaisesti pistettiin sivuun eli Simonson ei tajunnut lähteä hakemaan uusia haasteita ajoissa. Kumpi lienee?
...
Huono 0
Joko Simonson lähti opettelemaan tekniikan saloja numeroiden räknäämisen lisäksi (=tajuamaan mitä firma tekee tulevaa tj pestiä varten) tai sitten vain yksinkertaisesti pistettiin sivuun eli Simonson ei tajunnut lähteä hakemaan uusia haasteita ajoissa. Kumpi lienee?

Sivuun? Simonsonin uutisissa kerrottu vastuualue käsittääkseni tuottaa melkein kolmasosan KOKO MAAILMASSA myytävistä puhelimista. Ei siis kolmasosaa Nokian puhelimista, vaan kaikki valmistajat yhteensä. En sanoisi tuota mitenkään sivuun pistämiseksi.

Nokian vahvuus ylimpien johtajien valinnoissa on jo pitkään ollut se, että kandidaatteja on kierrätetty ympäri taloa, jolloin heidän ainakin teorissa pitäisi tietää jokaiselta osa-alueelta aika paljon. Toki tähänkin joukkoon on aina välillä sattunut maanantaikappaleita, mutta onhan ovi käynyt uloskin päin.
Roope Ankka
Huono 1
Kallasvuo lahtee kuukauden sisaan. Tietaa Nokian syvakurkku.
JapanRambo
Huono 1
henkilöt liukuu sivuun niinku mac bookin kuvakkeet.
huono tulos
Huono 0
Jonkun täytyy lähteä nostelemaan, kun nykyjohto luulee johtavansa Nokian torin snägäriä.
jep jep
Huono 0
eipä amerikkalaiset osakkeenomistajat ilolla katso pitkään matkapuhelinjätin rämpimistä... yhtiökokousta odotellessa
strategia hakusessa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.