Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokian luottamusmies: Miksi Oulua rangaistaan?

Nokian tehdas Oulussa.
Kuva: Jukka Ritola / Lehtikuva

20.11.2009 13:36 Nokia ei ole aiemmin leikannut työpaikkoja yhtä rajulla kädellä Oulussa. Tuotekehityksen leikkaukset keskittyvät Suomessa vain Ouluun.

Nokian tänään ilmoittamat yt-neuvottelut yllättivät täysin Oulun luottamusmiehen. Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mikko Merihaara sai kuulla yhtiön suunnitelmista aamulla. Puolelta päivin yhtiö aloitti Oulussa asiasta sisäisen  tiedotustilaisuuden. Tilaisuus päättyi kello 13.

Merihaara ei ole saanut kunnon vastausta, miksi yhtiö karsii tuotekehitystä ja vähentää väkeä nimenomaan Oulussa.

– Meillä sanottiin vain, että nyt pitää järkeistää tuotteita. Pitää tehdä vähemmän, mutta parempia tuotteita.

Oulun tuotekehityksessä työskentelevät ihmettelevät, miksi Nokia on ottanut Oulun tuotekehityksen leikkauslistalle. Nokialla on tuotekehitystä myös pääkaupunkiseudulla, Salossa ja Tampereella. Ne säästyvät irtisanomisilta.

– Johtuisiko se siitä, että me teemme täällä eniten tuotteita. Täältä on helpompi leikata.

Nokian työntekijät Oulussa ovat tottuneet organisaatiomuutoksiin ja väen vähennyksiin. Merihaaran laskee, että vuoden aikana työpaikalla on käyty 14 yt-neuvottelut. Edellinen organisaatiomuutos päättyi muutama kuukausi sitten.

– Näin suuria leikkauksia Oulussa ei ole vielä nähty. Nokia aikoo leikata kymmenen prosenttia työvoimasta. Niin rajua saneerausta ei ole koettu.

Potkut uhkaavat Oulussa 230 työntekijää. Varsinaiset yt-neuvottelut alkavat ensi torstaina.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (34)

Huono 0
Ei ole tainnut sinne pohjan perukoille kantautua, että on sitä muualtakin potkittu nokialaisia ulos, kysykää vaikka jyväskylästä
m.vilmi
Huono 0
Tuo kuva taitaa olla tuotekehityksen talosta eikä tehtaasta :-) Ei Oulussa tehdä puhelimia.
Gorbatsov
Mitä nopeammin Nokian taru on ohi sitä parempi koska nyt alkaa valtio pumppaamaam siihen rahaa kaikenlaisten verohelpotusten yms muodossa. Sitten kun suomalaisia on kunnolla kupattu niin tulee ilmoitus pääkonttorin siirtämisestä Koreaan. Haluaako joku lyödä asiasta vetoa?
Kemo
Huono 5
Sitten kun suomalaisia on kunnolla kupattu niin tulee ilmoitus pääkonttorin siirtämisestä Koreaan. Haluaako joku lyödä asiasta vetoa?

Haluan lyödä vetoa - Korean puolesta!
m.vilmi
Huono 0
Mitä nopeammin Nokian taru on ohi sitä parempi koska nyt alkaa valtio pumppaamaam siihen rahaa kaikenlaisten verohelpotusten yms muodossa. Sitten kun suomalaisia on kunnolla kupattu niin tulee ilmoitus pääkonttorin siirtämisestä Koreaan. Haluaako joku lyödä asiasta vetoa?
Suomen pitää ottaa tiukka linja niinkuin Saksankin: kun GM ei myynytkään Opelia niin Saksan valtio alkoi vaatia tukipakettia takaisin.
JJ
Huono 8
Rankaisemistahan tässä on nimenomaan kyse...

Pitäisi lailla kieltää tuollaiset horinat.

Jotenkin on vaan kurkkua myöten täynnä näitä "luottamusmiehiä", jotka ovat suojatyöpaikassa ja tekevät vielä täyspäiväisesti tuota hommaa eli mediassa paistattelua kun ei ole muuta hommaa.

Onkohan siellä vaalit tulossa kun jokainen kynnelle kykenävä heitää mitä vajainta kommenttia eetteriin.
Vielä työssä käyvä konttorirotta
Huono 0
Vasta muutama vuosi sitten (ennen NSN aikaa) Nokia potki Oulussa pihalle 900 henkilöä. Tosin kaikista henkilöstö ryhmistä.
qwerty
Huono 1
Mitä nopeammin Nokian taru on ohi sitä parempi koska nyt alkaa valtio pumppaamaam siihen rahaa kaikenlaisten verohelpotusten yms muodossa.

Tämän logiikka ei mulle ihan parilla lukemisella auennut.

Millä tavalla se, että esim Nokialta tulee valtiolle rahaa nykyistä vähemmän (=verohelpotukset) on parempi kuin että sitä ei tulisi ollenkaan (=taru lopussa). Valottaisitko?
paz
Älypuhelinmarkkinoilla Nokia on jäänyt Applen&co jalkoihin. Keskinkertaisia tuotteita suunnitteleva tuotekehitys kannattaakin laittaa pihalle tai ainakin uudelleenorganisoida ...

On tuossa E75 pöydällä pölyä keräämässä, kun on kirjaimellisti roskaa vs. muut (valmistajat).

Äänenlaatu huono, puhelua katkaistessa yleensä painaa kauittimen päälle, ei kosketusnäyttöä, GPS ei toimi kunnolla jne.
Nokia yrittää tehostaa tuotekehitystä?
Huono 0
"Meillä sanottiin vain, että nyt pitää järkeistää tuotteita. Pitää tehdä vähemmän, mutta parempia tuotteita."

Tätähän Nokialta on odotettu jo pitkään: tuotevalikoiman yksinkertaistamista nykyisen numerosekamelskan sijaan ja tehdä jäljelle jäävistä tuotteista parempia, eikä niin kuin nykyään, että puhelin on vasta käyttövalmis parin softapäivityksen jälkeen.
Vihdoinkin
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.