Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Potkut uhkaavat Nokian puhelinkehittäjiä

Maemo-ohjelmistoalustan kehittäjät saavat olla Oulussa rauhassa.

26.11.2009 16:25 Joka toinen Nokian puhelinkehittäjistä voi menettää loppuvuonna työpaikkansa Oulussa.

Matkapuhelinvalmistaja Nokian uusi yt-kierros riipaisee pahiten Oulussa vaikuttavia puhelinkehittäjiä.

Nokia kertoi vähentävänsä Oulussa 10 prosenttia tuotekehityksestä. Mahdolliset potkut kohdistuvat käytännössä Oulun puhelinkehittäjiin. Nokia aikoo karsia 230 työpaikkaa.

Oulussa vaikuttaa puhelimien kehityshankkeissa 430 tuotekehittäjää.

– Väen vähennykset rokottavat lähinnä Symbian-puolta, Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mikko Merihaara kertoo.

Työpaikkojen karsinnassa saavat olla turvassa ohjelmistokehittäjät ja Maemon väki.

Tieto työpaikkojen karsimisesta on Merihaaran mukaan johtanut siihen, että Oulun tuotekehittäjät käyttävät suuren osan työajastaan uuden työn etsintään. Oululaiset päivittävät cv:tä ja surffailevat työvoimatoimiston sivuilla.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Huono 0
Tämä uutinenhan kerottiin viime viikolla! Ei taida taaskaan toimittaja olla ihan kartalla.
Seppo
Huono 2
Oulu on maailman napa! Miten se on noinkin pitään siellä pysnyt, kehitys pitää tehdä siellä missä on ihmisiä!
Tomppa
Huono 0
Minulle tämä on uutinen.
Kommenttisi on näinollen täysin aiheeton.
Oulussa kolisee ja pahasti!
Huono 0
Mikä on maemo väki?

"Työpaikkojen karsinnassa saavat olla turvassa ohjelmistokehittäjät." Eli siis symbianin sw-hemmot ja maemon developerit.

Taitaa olla toimittaja aika sekaisin.
jeppe
Huono 0
Kunpa potkisivat reilusti pikkupomoja ja muita turhakkeita.

Ei Nokiaa ole huono insinööriosaaminen kaatamassa vaan liian suuri määrä turhia pikkupomoja. Lafkalla on turha yrittää saada mitään aikaan kun kaikesta täytyy olla jokin manageri päättämässä. Ja yksinkertaisetkin hommat joko kaatuvat tai pitkittyvät turhan reviiritaistelun vuoksi.
Hyvä pomosuhde on 1/20 ei 1/3
Huono 0
Hyvä pomosuhde on 1:1 ja se, että 100 työntekijää tekee saman työmäärän nyt, kuin 2000 ennen ja elättävät nuo pomot .
Huono 0
Lukekaapa uudestaan ja verratakaa edelliseen (viimeviikon) uutisen. Huomatkaa nyt se, että jutun alussa kerrotaan samaa mitä viime viikolla, mutta jutun lopussa kerrotaan se - mitä tämä vähennys ilmoitus tarkoittaa käytännössä!

Nimittäin viimeviikon uutisessa ei kerrottu alla olevaa textiä


Tieto työpaikkojen karsimisesta on Merihaaran mukaan johtanut siihen, että Oulun tuotekehittäjät käyttävät suuren osan työajastaan uuden työn etsintään. Oululaiset päivittävät cv:tä ja surffailevat työvoimatoimiston sivuilla.
Lukijoille Tarkkuutta, Kiitos
Huono 0
No ei ihme, olisi olettanut tätä jo aikaisemmin. Älypuhelinpuolella kilpailijat ovat karkaamassa kovaa vauhtia Nokialta. Suomi varmaan ainoa maa missä Nokiaa vielä pidetään edes jotenkin uskottavana älypuhelinvalmistajana. Insinööreiltä tainnut käytettävyys unohtua - tai ehkä ne Nokian laitteet ovat käytettäviä joidenkin diplomi insinöörien mielestä, ei tavallisen käyttäjän. (vrt esim Android -puhelimet ja iPhone)

Pihalle vaan ja uudet tuulet puhaltamaan!
Oikein!
Huono 0
"Väen vähennykset rokottavat lähinnä Symbian-puolta"

"Työpaikkojen karsinnassa saavat olla turvassa ohjelmistokehittäjät ja Maemon väki"

HMMMMMM Symbian koodarit eivät sii ole ohjelmistokehittäjiä vaan ELÄIMELLISIÄ KOODAREITA...

Näin kai asiat on tulkittava ;)
Vesipuhveli
Huono 0
Vaikka pomot olisi mitä on (ja Nokialla he sitä ovat) niin yhtä lailla tuotteet on suunnittelijoidensa "lapsia". Olen jo vähän aikaa ihmetellyt, että milloin viikate heiluu puhelinkehittäjien puolella.

Tosin, se ihmetyttää, että Nokia rummuttaa edelleen Symbianin puolesta (enemmän kuin maemon) ja silti kenkii sitä väkeä pihalle. Ei kai Nokia vaan ole tajuamassa, että Symbian kusee?
realisti
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.