Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Lakkorintama repesi DNA:ssa

Sami Aavikko
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

10.12.2009 11:09 Toimihenkilöiden rivit repesivät teleoperaattori DNA:ssa ensimmäisenä lakkopäivänä. Työtaistelu sulki vain kaksi DNA:n myymälää.

Toimihenkilöunionin jäsenistä osa tuli tänään tavalliseen tapaan DNA-konserniin töihin, vaikka työntekijöiden etujärjestö julisti tänään lakon alkaneen DNA:ssa. TU:n jäseniä on konsernissa noin tuhat.

DNA:n myymäläketjusta kiinni menivät tänään vain Raision ja Rauman myymälät. Avoinna oli 74 myymälää.

Myymäläketjulla olisi ollut mahdollisuus siirtää työntekijöitä muista myymälöistä, mutta kauppaketju piti parhaana sulkea Raision ja Rauman myymälät.

– Meillä on samoilla paikkakunnilla toinenkin kauppa, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo.

DNA julkaisi aamupäivällä tiedotteen, jossa yhtiö määrittelee TU:n työnseisauksen laittomaksi. DNA vakuuttelee, että yhtiö toimii työseisauksesta huolimatta lähes normaalisti. Työseisaukseen osallistuu DNA:n johdon mukaan vain noin 120 toimihenkilöä.

DNA:n pääluottamusmies Mika Oja myöntää, että pientä rikkurointia on havaittavissa.

– Työnantaja on onnistunut houkuttelemaan kauppoihin vuokrahenkilöitä. Nuorten ihmisten on vaikea kieltäytyä työnantajan houkutuksista, jos he ovat koeajalla.

Oja uskoo, että lakko näkyy pian teleoperaattorin palveluissa. Toimituksiin tulee viivästyksiä eikä asiakaspalvelu toimi normaalilla tavalla.

Työtaistelu johtuu DNA:n henkilöstöohjelmasopimuksesta, jonka määräaika päättyy vuoden lopussa. Toimihenkilöiden mielestä DNA yrittää runnoa heikennyksiä uuteen sopimukseen. Työnantaja yrittää muun muassa heikentää irtisanomisetuja.

Työtaisteluun eivät osallistu ylemmät toimihenkilöt eivätkä sähköliittoon kuuluvat työntekijät.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (17)

Huono 0
"Pientä rikkurointia"?
m.vilmi
Huono 0
- Työnantaja on onnistunut houkuttelemaan kauppoihin vuokrahenkilöitä. Nuorten ihmisten on vaikea kieltäytyä työnantajan houkutuksista, jos he ovat koeajalla.

Lienee vastaava tapaus kuin Helsinki-Vantaan maahuolintatyöntekijöiden joutuminen vuokratyöhenkilöiksi Baronalle.

Telealalla ei saa houkuteltua yhtä hyvin tukilakkoon muita alan työntekijöitä.

Näin sitä käytetään ihmisiä hyväksi, kun raju hintakilpailu on pudottanut teleoperaattoreiden katteet minimiin ja investoidakin pitäisi kovaa vauhtia. Jo nyt DNA on jäänyt pahasti Elisan jalkoihin 3G-verkon laajentamisessa.
Melko reilua
Huono 0
Haha.
Täys farssi. Työntekijät ovat siis tyytyväisiä nykytilaan. Työnantajalla ei ole mitään intressiä parantaa nykytilannetta yhtään, jos tuo em. uutinen pitää paikkansa.
Eipä sitten passaa DNA:n työntekijöiden valittaakaan.
Kypsykää tilanteeseen.
Hölmöläisten hommaa
Huono 0
On se maailma mallissaan. DNA pyörittää bisnestä häikäilemättömästi työntekijöiden oikeuksista piittaamatta. Sitten vielä ne onnettomat menevät töihin lakosta huolimatta. Turha luulla että siinä oma työpaikka pysyy vaikka yrittää olla mieliksi tyonantajalle. Kaikki ulkoistukset ja sopimusten heikennykset toteutetaan kuitenkin.
Huono 1
Haha.Täys farssi. Työntekijät ovat siis tyytyväisiä nykytilaan. Työnantajalla ei ole mitään intressiä parantaa nykytilannetta yhtään, jos tuo em. uutinen pitää paikkansa.Eipä sitten passaa DNA:n työntekijöiden valittaakaan.Kypsykää tilanteeseen.

Ööö, uutisessahan luki, että vuokrahenkilöitä, jotka eivät tiedä työtaistelun aiheesta mitään, on otettu sinne tekemään hommia sekä koeajalla olevia, jotka pelkäävät potkuja, jos menevät lakkoon. Se on hieman eri juttu kuin jos koko porukka päättäisi pysyä töissä.
Teemu
Huono 0
Harhaan johtavaa tuo tieto jostain extraajista myymälissä.. kyllä siellä myymälöissä ihan samoja naamoja heiluu kuin normaalistikin. Siitä sitten, että onko hekin vuokrafirman väkeä en tiedä mutta tutulta myyjältä sain palvelua kun aamulla kävin.

Luulen, että dna myymälän henkilökuntaa yritetään saada lakkoilemaan vain näkyvyyden vuoksi.. se, että yli 70 hyvällä liikepaikalla olevaa myymälää on joulu ruuhkassa suljettu on näkyvä juttu mutta se, että joku Pekka Puhelinyhtiön asentaja on lakossa ei näy eikä kuulu ulospäin.
dna asiakas
Huono 0
Jaa, no eipä täällä Turussa ainakaan näyttänyt auki olevan, kun ohi menin.
Jami
Huono 0
Tässä lakossa on sellainen perusteellinen ongelma, että ainakaan DNA Kaupan työntekijät eivät usko, että yhtiössä olisi mitään vikaa. Pääluottamusmieheen ei uskota, kun toimitusjohtaja väittää muuta. Sinänsähän se on melkeenpä naurettavaa, että työntekijät ei ajattele, että pääluottamusmies ajaa heidän etujaan.
Kare
Huono 0
Ei tarvitse olla mikään järjen jättiläinen etteikö ko. kiistasta paistaisi suoraan läpi se että,henkilöstön työehtoja tullaan rankasti heikentämään. Esim. Sonera ja Elisa käsittääkseni noudattavat suoraan ICT alan tessiä? Toki joku voi korjata jos olen täysin väärässä. Lehdissä on nyttemmin kirjoiteltu että Dna olisi siirtämässä myös työehtosopimuksensa Pamin alaisuuteen. 1+1= On ne hölmöjä =D
Sivustaseuraaja
Huono 0
Suurin syy tuohon lakkoon menemattymyyteen on varmaan se, että lakkon varsinainen syy eli henkilöstösopimus koskee vain murto-osaa DNA Kaupan myyjistä, koska suurin osa on jo nyt vuokratyövoimaa!! Henkilöstösopimuksen saavuttaminenhan takaa toimihenkilöille irtisanomis suojan ja irtisanomis rahat, ei meille!!

Toinen pointti tähän rikkurina olemiseen on puhtaasti raha! Joulu on sen verran iso sesonki, että lakkoon meno on jopa tyhmää, koska tämän kuun tilistä tulee moninkertainen muihin kuukausiin verrattuna jopa nelinumeroisista luvuista puhutaan!!!
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.