Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Iltapäivä ratkaisee, tuleeko lakko

It-ala odottaa Esa Longalta sovintoesitystä.
Kuva: Lehtikuva

22.12.2009 09:53 Tietotekniikka-ala menee historiansa ensimmäiseen lakkoon, jos tänään ei löydy sovintoa valtakunnan sovittelijan toimistossa.

Tietotekniikka-alan työehtosopimuksen sovittelu jatkuu iltapäivällä valtakunnan sovittelijan johdolla. Toimihenkilöliitto Erto ja Teknologiateollisuus neuvottelivat maanantaina nelisen tuntia sovittelijan toimistossa. Valtakunnan sovittelija Esa Lonka ei kuitenkaan jättänyt osapuolille sovintoesitystä.

– Tunnelmat olivat senhenkisiä, että sovitteluesitykseen voisi olla tänään mahdollisuuksia, Erton toinen varapuheenjohtaja Jouko Malinen kertoo.

Suurin kiista koskee palkankorotusten tasoa. Työantaja on vaatinut myös tietotekniikka-alalle puolen prosentin enimmäiskorotusta.

Sovittelu alkaa tänään kello 14. Jos neuvotteluissa ei synny sovintoa, tietotekniikka-ala menee historiansa ensimmäiseen lakkoon. Nelipäiväinen lakko alkaa ensi maanantaina.

– Ulosmarsseja ja mielenilmauksia on ollut aiemmin, mutta totaalilakkoa ei ole nähty, Malinen peilaa.

Ertolla on jäseniä noin 42000. Lakon piiristä on rajattu yhteiskunnan kannalta kriittinen tietotekniikka, kuten terveydenalan ja pelastusalan järjestelmät.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Huono 0
Lakko ajoitettu aikaan jolloin moni taitaa olla muutenkin lomalla. Sovittuja lomia ei kuulemma saa enää perua. Vedetään liinat kiinni vuodenvaihteessa pariksi viikoksi niin alkaa olemaan jotain vaikutustakin.
Lomailija
Huono 5
Tämä on aivan symbolinen lakko, ei tällä ole mitään vaikutusta rikä merkitystä. Parempi olisi ollut jättää koko lakko väliin. Vähän särmää toimintaan, Erto!!
kiituri
Huono 4
Ajoittaisivat pariksi viikoksi microsoftin kriittisten päivitysten aikaan. Niin johan alkaisi näkyä, kun kukaan ei uskalla yksin niitä asentaa ilman testauksia.
ISOH
Ajoittaisivat pariksi viikoksi microsoftin kriittisten päivitysten aikaan. Niin johan alkaisi näkyä, kun kukaan ei uskalla yksin niitä asentaa ilman testauksia.

Jos Ertolaisia tarvitaan testaamaan mikkisoftan päivityksiä, eipä tosiaan ihme ettei kukaan huomaa tämän sakin lakkoilua...
tosi kriittisiä jätkiä alalle
Erton naurettavan surkeasta voimasta kertoo se, että se ei uskalla lähteä lakkoilemaan kuin lomakaudella. Vaikkapa tammikuun lopulle ajoittuva lakko paljastaisi surkeasti sen, että Erto ei saa lakkoon mukaan kuin murto-osan jäsenistään.
ei-ertolainen
Suurin osa ihmisistä on lomalla tai tekee "etätöitä" välipäivinä. Tässä taloustilanteessa kaikkien alojen pitäisi lopettaa ahnehtiminen hetkeksi. Ihan käsittämättömiä lakot tässä tilanteessa! IT-alalla palkat ovat kuitenkin ihan hyvät ja eihän Suomessa ole tällä hetkellä edes inflaatiota.

Ammattiliitto ovat Suomen vitsaus. Lyhytnäköisyydellään ne saahaavat oksaa monen eri teollisuuden alan alta Suomessa.
YTK
Suurin osa ihmisistä on lomalla tai tekee "etätöitä" välipäivinä. Tässä taloustilanteessa kaikkien alojen pitäisi lopettaa ahnehtiminen hetkeksi. Ihan käsittämättömiä lakot tässä tilanteessa! IT-alalla palkat ovat kuitenkin ihan hyvät ja eihän Suomessa ole tällä hetkellä edes inflaatiota.Ammattiliitto ovat Suomen vitsaus. Lyhytnäköisyydellään ne saahaavat oksaa monen eri teollisuuden alan alta Suomessa.
Nimimerkki YTK:n olisi syytä perehtyä suomalaisten ammattiliittojen historiaan, ilman niitä tilanne olisi työntekijöiden kannalta surkea. Suosittelen nimimerkille pikaista liittymistä ERTOon tai vastaavaan, koskaan kun et tiedä milloin kalikka kalahtaa omaan nilkkaan ja silloin saatat sinäkin tarvita joukkovoiman apua. Kannatan lakkoa, vaikka ajankohta olisikin voinut olla paremmin työnantajia rokottava.
Vanhempi konsultti
Huono 7
Täysin absurdia vaatia lisää palkkaa tässä tilanteessa, kun hommat valuu sinne missä työt tehdään halvemmalla.

Ammattiliitot lyhytnäköisyydellään vie kilpalukyvyn oman maan työvoimalta, tekemällä sen liian kalliiksi. Katsokaapa mitä tapahtuu metsäalalla, kun punaisen vilkkuvan valon valvonnasta maksetaan sama mitä lääkärille.

Mielestäni nämä norsuuntornissa asuvien vanhojen setien ay-kerhot voisi lakkauttaa.
xxxx
Huono 0
Ertolla on jäseniä noin 42000.
Itse asiassa Tietoalan työehtosopimksen piiriin kuuluu noin 42000 työntekijää, joista ERTO:on kuuluu 25% ja YTN:ään 25% ja loput ei ole järjestäytyneet ollenkaan.
A.
Huono 4
Kyllä hyvin menee, ei voi kun ihmetellä?

Ala kun ala, haluaa päästä töistään eroon ja luovuttaa ne sovinnolla halvempiin maihin tehtäviksi!

Jäähän meille onneksi siivousalan ym. hommia sitten näille palkkarohmuille, kun ei muuta voi.

Pää tulee vetävän käteen ennemmin tai myöhemmin.

Paperipuolellakin voisi pitää vaikka 2 vuoden lakon, niin nopeutuisi näiden tehtaiden alasajo hieman!
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.