DNA:n lakkorivit repesivät

19.1.2010 10:40 Telekonserni DNA:n päätoimipaikan toimihenkilöt saivat tarpeekseen Toimihenkilöunionin laittomasta lakosta. Vantaan toimihenkilöt tekivät henkilöstösopimuksen työnantajan kanssa.
Vantaan päätoimipaikan toimihenkilöt päättivät sähköisen äänestyksen jälkeen irtaantua Toimihenkilöunioni TU:n työtaistelusta. DNA:n toimihenkilöt allekirjoittivat maanantaina paikallisen sopimuksen työnantajan kanssa. Vantaan toimihenkilöt hyväksyivät kiistellyn henkilöstösopimuksen työantajan esittämässä muodossa.
DNA:n pääluottamusmies Mika Oja on tuohtunut Vantaan tapahtumista. Hän muistuttaa neuvottelujärjestelmästä, jonka mukaan pääluottamusmiehen pitäisi olla edustettuna neuvoteltaessa työntekijöiden palkka- ja työsopimusehdoista.
– Neuvottelut käytiin pääluottamusmiehen selän takana. Vantaalla toimihenkilöitä edusti entinen luottamusmies. Paikalla sopimassa oli lisäksi työsuojeluvaltuutettu, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä neuvottelujen kanssa.
Vantaan sopimus ei hetkauta toimihenkilöjärjestöä. TU aikoo jatkaa työtaistelua DNA:ssa. Tänään toimihenkilöt järjestävät mielenosoituksen konsernin pääkonttorin edustalla Vantaalla ja Helsingin Narikkatorilla. Sen jälkeen on vuorossa lakkoristeily Tallinnaan.
Oja muistuttaa, että vaikka Vantaa on suurin toimipiste, se on vain yksi toimipiste DNA-konsernissa. Työtaistelu jatkuu Porin, Rauman, Lahden, Kuopion ja Oulun toimipisteissä.
– Vantaalla on eniten rikkurityövoimaa, Oja muistuttaa.
"Työtaisteluun mentiin
liitto edellä"
Vantaan toimihenkilöiden luottamusmies Pasi Nikoskinen kertoo saaneensa maanantai-iltana pääluottamusmieheltä sähköpostiviestin, jonka mukaan hänet on erotettu luottamusmiehen tehtävistä 13. tammikuuta.
– En ole aiemmin kuullut pääluottamusmieheltä enkä muiltakaan, etten ole luottamusmies, Nikoskinen pyörittelee päätään.
Hän muistuttaa, että Vantaan toimihenkilöt valitsevat paikallisen luottamusmiehensä. He myös voivat erottaa luottamusmiehen.
Nikoskinen kertoo, että Vantaan toimihenkilöt järjestivät henkilöstösopimuksen hyväksymisestä sähköpostikyselyn. Äänestyksessä enemmistö kannatti henkilöstösopimuksen solmimista.
Nikoskisen mukaan Vantaan toimihenkilöt vaativat jo joulukuussa ennen työtaistelun alkamista sopimuksesta äänestämisestä. Myös ylemmät toimihenkilöt ja työntekijät järjestivät sopimuksesta sähköisen äänestyksen.
– Sopimus koskee työntekijöiden asioita ja heidän pitäisi itse päättää, hyväksytäänkö sopimus. Nyt on valitettavasti menty liitto edellä työtaisteluun.
Propagandasota
täydessä käynnissä
DNA:n pääluottamusmies Mika Oja näkee, että joulukuun puolivälistä alkanut työtaistelu on aiheuttanut merkittäviä tappioita DNA-konsernille.
– Asiakaspalvelun 400 hengestä 360 henkeä on työtaistelussa. Yli 10 000 asiakaspostia on avaamatta. Joka päivä jää vastaamatta useita tuhansia asiakaspuheluita, Oja ynnää.
DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen kuittaa TU:n esittämät luvut propagandasodaksi. Hän kiistää TU:n esittämät tiedot työtaistelun vaikutuksista.
– DNA:ssa on ollut joka viides toimihenkilö työtaistelussa. Tukilakossa on ollut enemmän ihmisiä kuin konsernissa on lakkoilevia toimihenkilöitä.
Rissanen myöntää työtaistelun heikentäneen DNA:n asiakaspalvelua. Hän sanoo, että telekonserni on onnistunut parantamaan vastausaikoja. Asiakkaiden yhteydenottoihin vastaaminen kestää nykyisin kahdesta viiteen päivään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (37)
Nyt sitten rouhitaan sekin laittomilla lakoilla sellaiseen kuntoon, että täytyy etsiä uudelleen muu vaihtoehto. Asiakasmäärä pienenee, työt vähenee ... monelleko noista lakkolaisista aikanaan on töitä, kun lakko sitten loppuu?
Ja pitäisi huomata, että lakkoonhan on mennyt asiakaspalvelu, eli GoExcellent. Rissanen taas puhuu DNA:n asiakaspalvelusta. Myös on unohtunut, että verkkoyhtiöt ja muut operaattorit ovat saartaneet koko DNA:n. Se olisi hyvä mainita, kun lähdetään väittämään, että lakko olisi repeilemässä.
Ei mikään ihme, että otsikko on hatusta vedetty, kun katsoo kuka on jutun kirjoittanut. Aina sama juttu: pelkkää potaskaa kirjoitetaan.
Nyt sitten rouhitaan sekin laittomilla lakoilla sellaiseen kuntoon, että täytyy etsiä uudelleen muu vaihtoehto. Asiakasmäärä pienenee, työt vähenee ... monelleko noista lakkolaisista aikanaan on töitä, kun lakko sitten loppuu?
Niin, sinäkin varmaan suostut merkittäviin työehtojen heikennyksiin vain siksi että työnantaja käskee?
DNA:lle olisi tullut merkittävästi halvemmaksi pyörtää aikeensa ja mennä vanhoilla työehdoilla mutta ei, taas johtajatasolla ei voida antaa mitään periksi. Ylpeys ja röyhkeys siellä johtaa, ei myötätunto ja järki.
On ilo huomata, että ajattelette itse ettekä ole Rinteen ja Mika Ojan talutusnuorassa. He elävät jossain muussa maailmassa. Maakunnissa olevat dnalaiset ovat niitä, jotka ovat eläneet ikänsä entisissä lankaverkkoyhtiöissä. Näin on ns. pääluottamusmieskin. Siirtäkää kaikki työt pois maakunnista, jos haluatte, että ihmiset ajattelevat itse. Sama koskee ulkoistettua asiakaspalvelua, joka tukilakkoilee, eiväthän hekään osaa ajatella itse. Tämä on nähty.
Ehkä TU:n kannattaisi ajaa jäsentensä eikä omaa etuaan. Sitä helpottaisi jos jäseniäkin kuuneltaisiin.
Tämä viimeistään saa työnantajan polvilleen!