Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Piikiekkojen valmistaja sai johtajaksi ex-lihatehtailijan

Kuva: Lehtikuva

25.1.2010 11:37 Elintarvikeyhtiö HKScanin entinen toimitusjohtaja Kai Seikku on valittu piikiekkoja valmistavan Okmeticin toimitusjohtajksi. Seikku aloittaa tehtävässään tänään.

Runsas vuosi sitten Kai Seikku sai omien sanojensa mukaan potkut elintarvikeyhtiö HKScanin toimitusjohtajan paikalta. Ennen HKScania Seikku on toiminut muun muassa mainostoimisto Hasan & Partnersin toimitusjohtajana.

Okmeticin hallitus on nimityksen yhteydessä päättänyt uudesta Okmetic-konsernin ylimmän johdon osakeomistusohjelmasta.

Osakeomistusta varten Seikku ja toimitusjohtajan sijainen Mikko Montonen ovat perustaneet osakeyhtiön, jonka koko osakekannan he omistavat. Yhtiö on sille suunnatussa annissa ostanut 400000 Okmeticin uutta osaketta kolmen euron kappalehintaan. Osakemerkintöjen seurauksena Seikku ja Montonen omistavat perustamansa yhtiön kautta noin 2,3 prosenttia Okmeticin osakkeista, Okmetic kertoo.

Yhteensä 1,2 miljoonaan euron suuruista osakeostoa varten Okmetic on antanut Seikun ja Montosen yhtiölle 800000 euron suuruisen lainan.

– Kai Seikulla on vahvat näytöt muutosjohtamisesta ja hän on kokenut asiantuntijaorganisaatioiden johtaja. Lisäksi Kai Seikun ja yhtiön toimitusjohtajan sijaisen Mikko Montosen merkittävä sitoutuminen oman sijoituksen myötä yhtiöön on erittäin tervetullut, Okmeticin hallituksen puheenjohtaja Henri Österlund sanoo tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Korvamerkinnästä osakemerkintään.
Lehmiä oomme kaikki
Huono 0
Kerran johtaja, aina johtaja. Ja vanhat parrat pitää hauskaa!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.