Testausyrityksen naiskaksikko nouti tunnustuksen

Palkinnon tavoitteena on edistää naisten hakeutumista tekniikan opintoihin.
Kuva: Lehtikuva
9.3.2010 15:15 Ohjelmistojen testausyrityksen Qentinelin kaksi perustajanaista vastaanotti maanantaina Naiset ja tekniikka -palkinnon.
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakoi Marja-Terttu Tanttisen rahaston Naiset ja tekniikka -palkinnon viidettä kertaa Naistenpäivänä.
Tuhannen euron tunnustuksen saivat Qentinelin liiketoimintajohtaja Mari Lättilä ja myyntijohtaja Marjo Sjöberg. Perustelujen mukaan he "edustavat erinomaista yrittäjyyttä, päättäväisyyttä ja asiantuntemusta perinteisesti hyvin miehisellä ict-teknologia-alueella".
Lättilä ja Sjöberg lukeutuvat ohjelmistojen laatua varmistavan Qentinelin perustajiin. Yhtiö syntyi tammikuussa 2002. Vaikka ala on miesvaltainen, ei sukupuolella ole juuri merkitystä arjessa, arvioi Lättilä.
– It-alalla ei ole onneksi kovin paljoa katsottu sukupuolta, tämä on ollut aika helppo ala siinä mielessä. Kyseessä on nuori ala, joten ehkä täällä on totuttu alusta saakka naisten mukanaoloon, eikä vastakkainasettelua ole ehtinyt syntyä, Lättilä miettii.
Tietoalan toimihenkilöiden palkkatutkimuksen mukaan it-palvelualalla työskentelevän naisen euro on keskimäärin 96 senttiä. Tilanne on parantunut aiemmasta. Tieto yllätti Lättilän.
– Suunta on positiivinen, mutta jostain syystä naiset näyttävät saavan it-alallakin pienempää palkkaa samasta työstä kuin miehet.
Tilastokeskuksen mukaan naisen euro on Suomessa keskimäärin 81 senttiä.
Tietotekniikka on
vuorovaikutusta
Molemmat Naiset ja tekniikka -palkinnon vastaanottajat ovat TKK:n kasvatteja. Palkinnon tavoitteena on edistää naisten hakeutumista tekniikan opintoihin. Teknillisen korkeakoulun uusista opiskelijoista naisia on nykyään noin 25 prosenttia.
Mari Lättilä ja Marjo Sjöberg omistavat palkintonsa koko Qentinelille. Viesti uusille opiskelijoille on, että it ei ole vain koneita ja ohjelmistoja, vaan yhä enemmän yhteistyötä ja viestintää eri tahojen kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (9)
Kauanko tätä jo kauan sitten "bustattua" myyttiä aiotaan mediassa jatkaa? On totta että jos katsotaan miesten ja naisten keskituloa voidaan nähdä että miehet ansaitsevat keskimäärin 20% paremmin kuin naiset. Tästä ei kuitenkaan voida johtaa että naiset saisivat "samasta työstä" pienempää palkkaa eikä varsinkaan sitä yleensä tämänkaltaisten mainintojen taustalla olevaa ajatusta sukupuoleen perustuvasta palkkasyrjinnästä.
Se, että naiset ansaitsevat keskimäärin miehiä vähemmän johtuu monesta eri seikasta, joista muutamia tärkeimpiä ovat erilaisille aloille ja eri tehtäviin hakeutuminen sekä mm. naisten keskimäärin miehiä vähäisempi halukkuus edetä suurempaa vastuuta ja suurempaa palkkiota tietäviin johtotehtäviin.
Mikäli kaksi samanlaisen taustan ja kokemuksen omaavaa henkilöä saavat samoista työtehtävistä erisuuruista palkkaa vaikka ovat molemmat yhtä usein korotusta pyytäneet on kyseessä asia josta kannattaa olla yhteydessä ammattiliittoon.
Nimenomaan sukupuolesta huolimatta, ei siitä johtuen.
Nimenomaan, palkittu sukupuolesta huolimatta, ei sen perusteella. Pointti taisi nyt mennä pahemman kerran ohi?
Naiset pääsevät aina kaikesta niin vähällä. Palkitaan, vaikka juuri ja juuri osaavat mikroaaltouunia käyttää.
- Suunta on positiivinen, mutta jostain syystä naiset näyttävät saavan it-alallakin pienempää palkkaa samasta työstä kuin miehet."
Ehkäpä siksi, että alan "konkareissa" (=suurempipalkkaisissa vanhemmissa ikäluokissa) miehiä on alalla edelleen enemmän.
Paljonkohan palkkaero on kun vertailussa otettaisiin huomioon myös työvuodet?
Mutta onnea palkituille joka tapauksessa!
Ja ylityöt