Kallasvuon tulot nousivat miljoonilla viime vuonna
15.3.2010 11:09 Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon kokonaisansio kasvoi 2,5 miljoonalla eurolla viime vuonna, vaikka yhtiön tulos laski.
Matkapuhelinyhtiö Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon saama kokonaisansio kasvoi viime vuonna, vaikka yhtiön tulos heikkeni ja liikevaihto laski.
Kallasvuon kokonaisansio kasvoi viime vuonna kahdeksaan miljoonaan euroon edellisvuoden 5,5 miljoonasta eurosta. Peruspalkkaa summasta oli 1,2 miljoonaa euroa viime vuonna ja 1,1 miljoonaa euroa edellisvuonna.
Tiedot käyvät ilmi Nokian perjantaina Yhdysvaltojen arvopaperikauppaa valvovalle SEC:lle jättämästä F-20.raportista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (11)
Sillä lailla.
Ikävä oli lukea viime vuonna siitä miten kuluja karsittiin ja vyötä kiristettiin henkilöstön keskuudessa. Vessapaperit puolitettiin, siivouksesta karsittiin, jälkiruoka poistettiin.
Muistellaanpa..
www.iltalehti.fi/uutiset/200902139076746_uu.shtml
Lainaus alla..
"EI KERMAA Matkapuhelinjätti Nokia ei enää tarjoile työntekijöilleen jälki-ruokien yhteydessä kermavaahtoa. Taustalla on laajempi säästöohjelma.
- Torstaina oli lettupäivä. Hilloa oli, mutta kermavaahtoa ei, Nokian Salon-tehtailla ylempänä toimihenkilönä työskentelevä työntekijä kertoo Iltalehdelle.
Kermavaahtokielto jälkiruokien yhteydessä on osa Nokian uutta säästöpakettia, jolla tähdätään kustannussäästöihin heikkenevässä markkinatilanteessa.
- Kun työnantaja esitteli säästöpaketin yksityiskohdat, vastaanotto oli surkuhupaisa. Kukaan ei voinut uskoa, että globaali yhtiö säästää kermavaahdossa.
- Ei tämän voi ottaa vastaan kuin suurella hilpeydellä, työntekijä jatkaa.
Ikkunat jäävät likaisiksi
Synkkenevät talousnäkymät näkyvät Nokian työntekijöiden arjessa muillakin tavoin.
Yhtiön säästöohjelmaan kuuluu kermavaahtokiellon ohella muun muassa, ettei toimistorakennusten ikkunoita pestä eikä toimistoalueiden yläpölyjä poisteta vuoden 2009 aikana.
Myös aulakukkia vähennetään ja wc-tilojen käsipyyhkeiden kokoa pienennetään.
Talouskriisiltä eivät säästy myöskään viher- ja silkkikasvit, joiden määrää on tarkoitus vähentää. Lisäksi wc-tilojen käsipyyhkeiden kokoa pienennetään.
Myös valaistustasoja pienennetään ja kalusteiden säännönmukainen peseminen lopetetaan.
Nokia: Leikkaamme kuluja
Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen, mistä kermavaahtogatessa oikein on kysymys?
- Olemme tarkastelleet palveluntarjoajien kanssa sopimuksiamme ja päätyneet siihen, että pystymme leikkaamaan kuluja alaspäin. Tässä on kyse myös kumppaneidemme omista säästöohjelmista.
- Osittain tämä liittyy myös ympäristökampanjaamme. Emme suosi kertakäyttöastioita ja pyrimme muutenkin ekologisuuteen. Esimerkiksi kahvin voi ostaa omaan mukiin, Huovinen kertoo.
Kuinka suuriin kustannussäästöihin Nokia toimenpiteillä tähtää?
- Sillä emme lähde spekuloimaan. Yt-neuvotteluihin nämä asiat eivät liity.
Huovinen vakuuttaa, että Nokian työntekijät saavat jatkossakin täyden lounaan. Makeampi jälkiruoka saattaa tosin korjautua hedelmällä.
Käytännöistä sovitaan paikallisesti.
Lue Nokia muista säästötoimista ja lomautuspäätöksista perjantaina (13.2.2009) Iltalehdestä."
Ei ole ahneudella rajaa. Sitten vielä ihmetellään miten normaali palkansaaja uskaltaa pyytää lisää palkkaa.
ps. Valitettavasti totuuden mukaista: meilläkin johdon idea saada pari vuotta myöhässä ollut projekti aikatauluun poistamalla kahvitauot.
Innovaatiot taisivatkin kohdistua vain työntekijöiden kyykyttämiseen ja yt-neuvottelujen läpikäyntiin.
On se kiva että kapitalismi toimii.