Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Soneran luottamusmiehen erosotku käräjille

Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen

19.5.2010 15:57 TeliaSoneran pääluottamusmiehen erottaminen ammattiliitosta tulee ensi viikolla Helsingin käräjäoikeuden valmisteluistuntoon. Varsinainen käsittely alkaa syksyllä.

Kanteen ammattiliitto Toimihenkilöunioni TU:n ja sen jäsenyhdistyksen toiminnasta on nostanut TeliaSoneran pääluottamusmies Taru Maria Solakivi. Solakiven mielestä ammattiliitto on rikkonut yhdenvertaisuutta yhdistystoiminnassa ja syyllistynyt syrjintään.

Pitkään Soneran pääluottamusmiehenä vaikuttanut Solakivi on joutunut napit vastakkain TU:n johtohenkilöiden kanssa.

Tilanne kärjistyi viime joulukuussa, kun TU:n jäsenyhdistys Helsingin tietoliikenneyhdistys HTLY erotti yllättäen Solakiven yhdistyksen jäsenyydestä. Yhdistyksen mukaan Solakivi toimi liiton ja yhdistyksen etujen vastaisesti. Erottamisen perusteena oli Digitodayssä julkaistu haastattelu.

Erottamisen jälkeen TU ja HTLY katsoivat, että Suomessa tulee TeliaSoneran toimihenkilöiden järjestää pääluottamusmiehen vaalit uudestaan.

Solakivi haki erottamisensa johdosta turvaamispäätöstä Helsingin käräjäoikeudelta. Vaalijärjestelyt jouduttiin keskeyttämään, kun Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa väliaikaisen turvaamispäätöksen.

Jäsenyhdistys ja Toimihenkilöliitto yrittivät järjestää vielä huhtikuussa uudelleen pääluottamusmiesvaalit sen jälkeen, kun väliaikainen turvaamispäätös meni voimasta. Tämän jälkeen Solakivi jätti haastehakemuksen käräjäoikeudelle. Käräjäoikeus määräsi asialle täytäntöönpanokiellon.

Helsingin käräjäoikeus ryhtyy käsittelemään Solakiven tekemää kannetta ensi syksynä. Ensi viikolla asia tulee valmisteluistuntoon.

Solakivi on sitä mieltä, ettei yksittäinen yhdistys voi käytännössä päättää, kuka on pääluottamusmies.

– Yhdistys ei valitse Soneran pääluottamusmiestä, vaan koko jäsenistö. Yksi pieni porukka ei voi erottaa luottamusmiestä.

Luottamusmiehen
oltava TU:n jäsen?

Solakivi muistuttaa, että Sonerassa työskentelevät Toimihenkilöunionin jäsenet kuuluvat useaan eri yhdistykseen. Helsingin yhdistys on yksi monesta. Yhdistykseen kuuluu myös sellaisia jäseniä, jotka eivät työskentele Sonerassa.

Helsingin käräjäoikeus joutuu samalla pohtimaan, pitääkö Soneran pääluottamusmiehen olla Toimihenkilöunioni TU:n jäsen.

Solakivi muistuttaa, että tästä ei ole työehtosopimuksessa mainintaa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Rinteen toiminta ei kestä minkäänlaista päivänvaloa ja on vienyt uskottavuuden niin TU:lta kuin koko järjestötoiminnalta jäsentensä etujen ajajana. Oma etu ja vallanhimo ovat näiden muutamien ihmisten pääasialliset motiivit ja kannoillaan edustavat hyvin pientä osaa jäsenistöstään. Oma ratkaisuni oli jättää TU pitkälti em. syistä.
Entinen TU:lainen
Solakivi on pelannut vuosia työnantajan piikkiin eikä ole ollut oikesti luottamushenkilö. Suojatyössä. Joutaa menemään.
Sonera
Solakivi on pelannut vuosia työnantajan piikkiin eikä ole ollut oikesti luottamushenkilö. Suojatyössä. Joutaa menemään.

Voi olla, mutta pääluottamusmiehen valitsee kuitenkin henkilöstö, ei Toimihenkilöunioni.
rmac
Huono 6
Voi olla, mutta pääluottamusmiehen valitsee kuitenkin henkilöstö, ei Toimihenkilöunioni.

Henkilöstöllä ei ole mitään tekemistä luottamusmiehen valinnan kanssa. Luottamusmiehen valitsee osastoon kuuluvat jäsenet.
seitsemän
Huono 2
Henkilöstöllä ei ole mitään tekemistä luottamusmiehen valinnan kanssa. Luottamusmiehen valitsee osastoon kuuluvat jäsenet.

Onpahan erikoista, ainakin omissa työpaikoissani luottamusmiehen on aina valinnut henkilöstö - taidatpa puhua siis jaskaa...

Luottamusmies sen enempää kuin kukaan muukaan työntekijäpuolelta ei saa käsijarrupäällä aikaan muuta kuin ongelmia. Jos työnantaja haluaa potkia porukkaa pihalle sen se myös tekee.
Että näin.
Huono 2
Henkilöstöllä ei ole mitään tekemistä luottamusmiehen valinnan kanssa. Luottamusmiehen valitsee osastoon kuuluvat jäsenet.

Onpahan erikoista, ainakin omissa työpaikoissani luottamusmiehen on aina valinnut henkilöstö - taidatpa puhua siis jaskaa...

Luottamusmies sen enempää kuin kukaan muukaan työntekijäpuolelta ei saa käsijarrupäällä aikaan muuta kuin ongelmia. Jos työnantaja haluaa potkia porukkaa pihalle sen se myös tekee.

Tähän totean, että käytäntö on yleinen TU:n vaikutuspiirissä olevissa työpaikoissa, on kokemusta kolmesta firmasta jossa noudatetaan TU:n sopimusta ja kaikissa niissä firmoissa on ollut käytäntönä, että vain TU:n jäsenet voivat äänestää ja vaikuttaa henkilöstöä koskevissa asioissa, muut n. 30-40% henkilöstöllä ei ole sananvaltaa asioissa (siis muiden liittojen jäsenet tai järjestäytymättömät). Tämä koski pahimmillaan jopa henkilökuntakerhon toimintaa, jne.

Niissä firmoissa joissa ei ole TU:n sopimusta, on koko henkilöstö saanut päättää yhdessä (kokemusta 2 firmasta) asioistaan.
Epätasa-arvoa eri liittojen jäsenten kesken
Huono 2
Joka tapauksessa on hyvä, että asia selvitetään. Tämä on huono juttu suuntaan tai toiseen järjestötoiminnassa ja ehkäpäs on hyvä, että asiat tulevat päivänvaloon. Itse olen sitä mieltä, että Solakivi on leiviskänsä hoitanut ja meitä työntekijöitä edustanut topakasti, omakohtaisiakin kokemuksia on. Toivottavasti selviää, mistä tässä on loppujen lopuksi kysymys.
sonerasta kuuluu
Huono 0
Tähän totean, että käytäntö on yleinen TU:n vaikutuspiirissä olevissa työpaikoissa, on kokemusta kolmesta firmasta jossa noudatetaan TU:n sopimusta ja kaikissa niissä firmoissa on ollut käytäntönä, että vain TU:n jäsenet voivat äänestää ja vaikuttaa henkilöstöä koskevissa asioissa

Lain mukaan luottamusmies -nimikkeellä valittava henkilö valitaan niillä perusteella jotka työehtosopimuksessa sovitaan. Tietysti on mielenkiintoinen kysymys miten TU:n kanta sopii yhteen esimerkiksi perustuslain järjestäytymisvapauden kanssa, mutta niin kauan kuin tätä ei ole riitautettu asiaa ei ole loppuun asti selvitetty.

Laki takaa kuitenkin edustuksen myös järjestäytymättömille. Näillä on oikeus valita yhteistoimintaedustaja, jolla on pääsy samoihin ryhmiin kuin luottamusmiehilläkin. Jos järjestäytymättömien määrä kasvaa suureksi, yhteistoimintaedustajan valta voi olla jopa suurempi kuin pääluottamusmiehen.
rmac
Huono 3
Henkilöstöllä ei ole mitään tekemistä luottamusmiehen valinnan kanssa. Luottamusmiehen valitsee osastoon kuuluvat jäsenet.Onpahan erikoista, ainakin omissa työpaikoissani luottamusmiehen on aina valinnut henkilöstö - taidatpa puhua siis jaskaa...Luottamusmies sen enempää kuin kukaan muukaan työntekijäpuolelta ei saa käsijarrupäällä aikaan muuta kuin ongelmia. Jos työnantaja haluaa potkia porukkaa pihalle sen se myös tekee.Tähän totean, että käytäntö on yleinen TU:n vaikutuspiirissä olevissa työpaikoissa, on kokemusta kolmesta firmasta jossa noudatetaan TU:n sopimusta ja kaikissa niissä firmoissa on ollut käytäntönä, että vain TU:n jäsenet voivat äänestää ja vaikuttaa henkilöstöä koskevissa asioissa, muut n. 30-40% henkilöstöllä ei ole sananvaltaa asioissa (siis muiden liittojen jäsenet tai järjestäytymättömät). Tämä koski pahimmillaan jopa henkilökuntakerhon toimintaa, jne.Niissä firmoissa joissa ei ole TU:n sopimusta, on koko henkilöstö saanut päättää yhdessä (kokemusta 2 firmasta) asioistaan.

Ei tuo ole mikään TU:n toimintamalli vaan kaikki ammattiliitot toimivat noin. Ne jotka homman kustantavat ja työehdot taistelevat määrää myös siitä kuka on luottamusmies. Jokaisella työpaikalla voidaan valita luottamusvaltuutettu järjestäytymättömille jos heitä on yli puolet koko henkilöstöstä.
Huono 2
Eikös normaalisti riidellä siitä, kun työnantaja erottaa pääluottamusmiehen?
Voiko luottamusmies hoitaa uskottavasti henkilöstön asioita, jos haastaa käräjille oman ammattijärjestönsä eli selustansa?
Jotain pahasti pielessä.
Jaana
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.