Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kiista ay-maksuista Nokiassa: "Ei ole ensimmäinen kerta"

Kuva: Lehtikuva

13.7.2010 11:44 Matkapuhelinvalmistaja Nokia lopettaa ay-jäsenmaksujen keräämisen ylemmiltä toimihenkilöiltä elokuun alussa, kertoo työntekijöitä edustava Uusi Insinööriliitto.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Nokia yrittää vaikeuttaa ay-liikkeen toimintaa ja ihmisten järjestäytymistä, Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari kertoo It-viikolle.

– Kyllä se on ollut aina heidän strategioissaan nähtävissä.

Porokarin mukaan Nokia ja verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks lopettavat ay-jäsenmaksujen keräämisen noin 2000 ylemmän toimihenkilön palkasta elokuun alussa.

UIL edustaa kaikkiaan 6000 Nokian ja NSN:n työntekijää, Porokari arvioi.

Pitkät
perinteet

Jäsenmaksujen perimisellä suoraan palkasta on pitkät perinteet Suomessa. Käytännössä näin on toimittu ensimmäisestä tupo-sopimuksesta alkaen vuodesta 1969.

Porokarin mukaan yksikään muu työnantaja ei ole ryhtynyt rajoittamaan maksun perimistä Nokian tapaan.  

Oman mausteensa soppaan tuo se, ettei jäsenmaksun kerääminen perustu sopimukseen vaan suositukseen.

Ylemmät toimihenkilöt saivat ensimmäisen työehtosopimuksensa vuonna 1995. Siinä ei kuitenkaan ole mainintaa jäsenmaksun keräämisestä. Asiaa ei ole katsottu myöskään tarpeelliseksi kirjata myöhempiin sopimuksiin.

– On luotettu siihen, että käytännöt säilyvät, Porokari sanoo.

Työntekijöiden edustaja kritisoi Nokian tapaa ajaa uudistukset läpi.

– Tämä hoitui taas niin, että ilmoitus tuli vähän ennen kesälomia ja toteutus heti kesälomien jälkeen, Porokari harmittelee.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (19)

Huono 0
Onhan tuo sama homma tullut käyttöön Stockallekin jo vuosia sitten.
Harri
DDR Nokia jatkaa valitsemallaan idioottimaisella tiellään.

Tämä firma toimii nyt niin moraalittomasti kuin olla ja voi. Tämän firman tuotteet menee nyt pannaan kokonaan. Osta mielummin Motorolaa, LG:ä, Samsungia, HTC:ä tai jopa Sony Ericksonia ! Tämänlaista riistokapitalistista tyyliä vastaan tulee taistella joka rintamassa ja erityisesti siellä missä sillä on vaikutusta, eli tuotekaupan puolella. Sinä olet asiakas - ostamalla Nokian tuotteita tuet tämänlaista riisto diktatuuria. Äänestä rahalla. Nokia tekee kyllä ihan itse kaikkensa maineensa ja yrityskuvansa menettämiseksi, siihen ei tarvita apuja lainkaan.
InsNörtti
Onhan tuo sama homma tullut käyttöön Stockallekin jo vuosia sitten.

No siellä Stokkan Herkussa niitä insinöörejä onkin töissä.
Herggupala
Kekkosen ja neuvostoliiton aikainen jäänne. Miksi firman pitäisi tukea sitä koko ajan kampittavaa änkyräväkeä. Ei tässä mitään lakeja rikota. Kai insinööri nyt itsekin osaa liiton jäsenmaksun maksaa?
työttömyyskassan tyytyväinen jäsen
Eipä ole kummoinen insinööri joka ei osaa maksaa sitä jäsenmaksua itse.

Luulisin useimmilta taipuvan ihan verkkopankin käyttäminen, tai tarvittaessa laskuja voi kai käydä maksamassa konttorissakin.
DDR Nokia jatkaa valitsemallaan idioottimaisella tiellään. Tämä firma toimii nyt niin moraalittomasti kuin olla ja voi. Tämän firman tuotteet menee nyt pannaan kokonaan. Osta mielummin Motorolaa, LG:ä, Samsungia, HTC:ä tai jopa Sony Ericksonia ! Tämänlaista riistokapitalistista tyyliä vastaan tulee taistella joka rintamassa ja erityisesti siellä missä sillä on vaikutusta, eli tuotekaupan puolella. Sinä olet asiakas - ostamalla Nokian tuotteita tuet tämänlaista riisto diktatuuria. Äänestä rahalla. Nokia tekee kyllä ihan itse kaikkensa maineensa ja yrityskuvansa menettämiseksi, siihen ei tarvita apuja lainkaan.

No jo on taas paatosta. Ei kai se nyt ole firman asia hoitaa järjestön varainkerjuuta? Varsinkaan kun tämä järjestö ei juur firmaa hyödytä.
Ihme punakkeja.
Huono 5
Mitä muuta voi odottaa yritykseltä jota johtaa oikeudessa rikoksesta tuomittu henkilö.
Salli-Erkki
Huono 6
No jo on taas paatosta. Ei kai se nyt ole firman asia hoitaa järjestön varainkerjuuta? Varsinkaan kun tämä järjestö ei juur firmaa hyödytä.

Kyse ei olekkaan siitä mikä on firman asia ja mikä ei. Nyt on kyse siitä mitä yhteiskunnassa on sovittu tehtäväksi ja mitä ei. Nyt yritys ei toimi tehtyjen sopimusetn mukaisesti eikä toimi yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti. Tämänlainen yritys toimii tässä eettiosesti väärin ja jos toimii tässä näin väärin, niin kuinka väärin se on valmis toimimaan omien etujensa vuoksi? Tämä on yhteiskuntaluottamuksen kannalta perustavaa laatua oleva kysymys.

Kyllä insinööri osaa laskunsa itse maksaa - onhan insinöörit Nokiankin tehneet ja sen ne myös voivat lopettaa jos haluavat. Nyt kun johdossa on ihan jotain muuta kuin insinöörejä alkavat hommat luisua Nokialta täysin käsistä. Tässä on taustalla varmasti hallintoosaston juristi tai joku filosofian maisteri, joka ei vaan osaa toimia yhteyskunnan sääntöjen mukaan. Näin noilla koulutuspohjilla on vähän paha taipumus toimia. Samaa ongelmaa näkyy muuallakin - erityisesti valtionhallinnossa ilmiö kärjistyy. Nokia on virkamiesmäistynyt ja on alkanuyt toimimaan tehottomasti ja päättömästi. Nyt uppoaa koko laiva.
GummiZhaapas
Huono 0
Osaako joku jäsentää tuota suurta ongelmaa tällaiselle yksinkertaiselle?

Jäsenmaksujen suuruudet kai voi riippua tuloista joissakin liitoissa mutta insinööriliitossa ne ovat kiinteät (eroa voi olla paljonko paikallinen haarakonttori ottaa itselleen) ja insinööriliitto toimittaa oikein maksulaputkin.

Onko tämä nyt niitä periaateasioita?
Jep jep
Huono 2
meille elektrobitillekin nokialta tulivat isot pomot tuomaan uusia arvoja. Lisäksi mekin saimme perinteen eli kerran vuodsessa YT. Nyt isojen pomojen luikittua pakoon heidän palkkaama manageri armeija toteuttaa tätä yksilkön kunnioitusta ja arvostusta sekä muuta sontaa mitä julkisuudessa viljellään
Nokialand on ihana maa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.