Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia Siemens lopetti ay-jäsenmaksun perimisen

16.8.2010 15:22 Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks lopetti elokuussa ay-jäsenmaksun perimisen työntekijöiden palkanmaksun yhteydessä.

Nokia Siemensin päätös merkitsee sitä, että työntekijät joutuvat vastaamaan vastedes itse ay-jäsenmaksun maksamisesta. Tähän asti maksu on peritty Nokia Siemensillä palkanmaksun yhteydessä.

Ylempien toimihenkilöiden YTN:n teknologiateollisuudesta vastaava asiamies Jani Huhtamella ei tiedä vastaavaa tapausta, jossa yritys on lopettanut ay-maksujen perinnän.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia yritti tänä kesänä lopettaa ay-maksujen perinnän, mutta yhtiö pyörsi päätöksen julkisen kohun vuoksi.

– Nokia teki fiksusti ja jatkoi entistä 30 vuotta vanhaa jatkunutta käytäntöä, Huhtamella näkee.

Huhtamella sanoo, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta kun Nokia ja Nokia Siemens noudattavat eri linjoja henkilöstöpolitiikassa. Tänä vuonna Nokia Siemens huononsi henkilöstön ateriaetuja.

– Tilanne on nyt se, että Espoon Karaportissa ovat työntekijöillä erilaiset ateriaedut. Nokia Siemensillä ovat heikommat edut kuin kadun toisella puolella Nokialla, vaikka kyseessä on sama konserni.

Nokia Siemensin viestintäpäällikkö Riitta Mård sanoo, että muutos koskee noin 500 henkilöä. Nokia Siemensin palveluksessa on 6500 ylempää toimihenkilöä.

– Muutos johtuu siitä, että pankit ovat lopettaneet edelleen tilitys -palvelun, Mård sanoo.


Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (65)

Huono 0
Tässäkin uutisessa ollaan taas kerran digitaalitalouden ytimessä. Herran pieksut sentään.
jj
Siis lopettako vaiko eikö?
No Intiassa missä NSN tulee tulevaisuudessa toimimaan , ei tarvitse murehtia AY hommeleita........
Duunari
NSN lopetti ja Nokia ei lopettanut, lue tarkkaan......
Duunari
Koska ne työntekijät tuossa lafkassa tajuavat, että eivät ole tervetulleita töihin?!
Kalle
AY-liikkeet ovat vanhojen pappojen touhua. Maksaa nyt monta sataa euroa turhaan, sama kuin kuuluisi kirkkoon 2000-luvulla. Työttömyyskassaan voi liittyä erikseen.
Welcome to reality
Tällä yritetään murtaa sitä, että ihmiset eivät kuuluisi liittoihin.
hmmmm
Miksi ihmeessä yrityksen pitäisi koordinoida ja tukea AY toimintaa joka pyrkii kaikin keinoin vaikeuttamaan yrityksen toimintaa? Toivottavasti Nokia ja muutkin suuremmat yritykset ottavat NSN:stä mallia.
Järki käteen
Onhan se mielenkiintoista, kuinka NSN:n mielestä sovituista asioista ei tarvitse välittää. Tosin koko konsernin toimet kertovat yhtiön arvoista.
Työntekijä on pelkkä kustannus
En kaipaa Lahtista enkä konekivääriä, pelkän tasa-arvon perään haikailen.

Jos kerran AY-maksut on hoidettu automaattisesti, miksi sitten pelkkkää kassan jäsenyyttä ei ole hoidettu samalla tapaa.

NSN:n uusi ohjeistus on tätäen tasa-arvon kannalta askel oikeaan suuntaan. Palkanmaksu pitää olla läpeensä ay-neutraalia.
Valpo
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.