Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia Siemens perääntyi ay-maksukiistassa

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

25.8.2010 16:14 Verkkoyhtiö Nokia Siemens ryhtyy jälleen perimään ja tilittämään ylempien toimihenkilöiden ay-jäsenmaksuja palkanmaksun yhteydessä.

Ylempiä Toimihenkilöitä edustava YTN on hyväksynyt Nokia Siemensin tarjouksen jäsenmaksujen hoidosta. Nokian tarjous tarkoittaa käytännössä sitä, että ylempien toimihenkilöiden ay-jäsenmaksujen perintä jatkuu Nokia Siemensillä entiseen tapaan palkanmaksun yhteydessä.

– Prosessiin tulee vain vähän muutoksia. Siitä on tarkoitus keskustella Nokia Siemensin henkilöstöhallinnon kanssa, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi sanoo.

YTN:n hallitus käsitteli Nokia Siemensin tarjousta tänään iltapäivällä. Samassa kokouksessa oli esillä syksyn palkankorotusten hyväksyminen. YTN:n hallitus hyväksyi neuvotteluesityksen Teknologiateollisuuden kanssa.

– Hankala jossitella, mutta jos Nokia Siemens ei olisi perääntynyt, palkkaratkaisua ei oltaisi todennäköisesti hyväksytty, Kauppi sanoo.

Ay-jäsenmaksukiista on koskenut noin 500 YTN:n jäsentä. He työskentelevät Nokia Siemensillä. Jäsenmaksujen perimisestä on YTN:n jäsenillä ainoastaan suositus, kun taas SAK:n ja STTK:n jäsenillä asioista on sovittu työehtosopimuksessa.

Nokia Siemens ilmoitti ylemmille toimihenkilöille kesällä, että elokuun alusta lähtien jäsenmaksua ei peritä palkkojen yhteydessä. Nokia Siemens vetosi pankkiohjelmaan.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (45)

Huono 0
No ni, nyt on ay-jäsenmaksun perintä kunnossa ja maksumotivaatiota parantava pullistelukin suoritettu :D
SE ON SIINÄ
Huono 9
Vellihousut. Otan kehuni takaisin.
Porvari
Tiukkaa tekee että murtuu kommunismin kahle Suomessa.
Pallo jalassa, Pekkaset maksussa
Minkalaisia johtajia Nokiassa ja NSN:ssa oikein on, kun soudetaan ja huovataan!
Voisko ihan pienta valmistelua tehda ja selvitella perusteita ensin?
Copy, copy
Huono 7
Eiköhän tuolla ala taas kohta YTeet, ja sitten onkin maksavia enää 250...
Taistelu voitettu, mutta sota hävitty
Huono 5
Kaikki Nokian työnsankarit liittykää lauluun :

www.youtube.com/watch?v=Z4N_07o0PJU&feature=related
Punainen Nokia
Nokian mammareilla taisi päästä ns. vetelät punttiin punarakkien murinoista.
Chicken nuggets
Tiukkaa tekee että murtuu kommunismin kahle Suomessa.

Kommunismissa ei ole ammattiliittoja ja meno on sen mukaista. Sä et vaan vaikkukorva tajua missä jamassa oltais ilman ammattiliittoja.
Asiaan liittyen: minunkaan jäsenmaksuja ei peritä palkasta, vaan maksan ne itse (vielä samaan liittoon). En siis oikein ymmärrä tätä kohun määrää asian tiimoilta.
joooo
Olipa tyhmä veto vedota pankkiohjelmaan,kun samaan aikaan muiden työntekijäryhmien ay-maksut suoritetaan sovitusti. Taitamatonta. Onkos nämä muutosjohtajat vielä palkkalistoilla?
Ay-liike on työntekijän ainoa turva
"Sä et vaan vaikkukorva tajua missä jamassa oltais ilman ammattiliittoja. "

saatettaisiin olla paremmassa jamassa.
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.