Nokia tehosti tuotantoa Salossa - lomautukset peruttu

Kuva: Lehtikuva
30.8.2010 16:18 Matkapuhelinyhtiö Nokian Salon tehtaan lomautusten perumisen syy on onnistuneessa tuotantomallin uudistuksessa tehtaalla, sanoo Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen.
– Sanoimme jo alkuvuodesta, että pyrkimyksenä on lopettaa kesän jälkeen lomautukset, ja näin hyvin on käynyt. Tuotantomallin kehittäminen on edennyt hyvin. Tämä on yksi syy taustalla, Huovinen sanoi Taloussanomille.
Matkapuhelinvalmistaja irtisanoi keväällä noin 270 työntekijää Salon tehtaalta. Lisäksi Salon tehtaalta on huhtikuusta alkaen ollut viidennes työntekijöistä lomautettuna keskimäärin kuukauden kerrallaan. Kuukauden jakson jälkeen lomautetut työntekijät ovat palanneet töihin ja uusi viidennes joutunut lomautetuksi. Kesälomakuukausien ajaksi tämä lomautusten kierrättämissysteemi keskeytettiin.
Huovisen mukaan tavoite oli saada lomautukset loppumaan syksyksi, mutta siitä ei aiemmin ollut varmuutta.
– Keväällä tilanne oli se, että markkinanäkyvyys oli vielä huono ja sitä, miten nopeasti uusi toimintamalli saadaan ajettua ylös, ei voitu vielä varmaksi sanoa, Huovinen sanoo.
Huovisen mukaan uusi toimintamalli tarkoittaa tehtaan työn muuttamista nopeammaksi ja tehokkaammaksi sekä entistä paremmin älypuhelinmarkkinoille sopiviksi.
– On ajettu uusia tuotantoteknologisia tapoja, joilla älypuhelinmarkkinoille voidaan tehdä hyvin räätälöityjä tuotantomääriä nimenomaan asiakkaiden, esimerkiksi operaattoriasiakkaiden tarpeisiin.
Nokian Salon tehtaalla työskentelee yhteensä reilut 1600 ihmistä tuotannossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (14)
Varokaahan ettei mopo vallan keuli kun nousukausi lähtee.
Varokaahan ettei mopo vallan keuli kun nousukausi lähtee.
Helppo se on täältä yläkatsomosta huudella.
Totta,mutta ei se Nokian ongelmia tule poistamaan!!.
Samsung JYRÄÄ!!!.
miksi se on irvailun asia, että jotkut eivät joudukaan lomautukseen?
jos asia koskisi teitä, niin kommentoisitteko silti samalla tavalla. tai saisimmeko me muut kommentoida ja ivailla?
Tehostamisella tässätapauksessa tarkoitettiin, että osa työstä siirrettiin halvemmille markkinoille.
Enään puhelimia ei oikeasti enään valmisteta salossa, vaan ainoastaan kootaan. Komponenttien latomakoneet poistui tuotantolinjalta halvempiin maihin.
Nyt tehtaalle ei tule enään läjäpäin komponentteja, vaan valmiiksi kalustettuja piirilevyjä ja kuorien osia.
Ei siis "made in finland", vaan "assembled in finland"