Tietoja nuuskinut insinööri sai kenkää Googlelta

Kuva: Sari Poijärvi / Lehtikuva
16.9.2010 09:10 Google vahvistaa antaneensa potkut työntekijälleen, jolla oli harvinaisen laaja pääsy yhtiön palvelujen käyttäjätietoihin. Potkut paljasti Gawker.
Huonosta tietosuojasta arvosteltu Google ei kaipaa tällaisia uutisia. Gawker kertoo, miten yhtiössä työskennellyt insinööri sai potkut kaiveltuaan ensin kuukausien ajan teinien tietoja heidän Google-tileiltään.
Eräässä tapauksessa insinööri vakoili tuntemansa teinipojan Google Voice -puhelutietoja saadakseen selville pojan uuden tyttöystävän nimen ja puhelinnumeron. Sitten hän uhkasi soittaa tytölle, Gawker raportoi nimettömien lähteiden perusteella.
Insinööri vakoili teinejä tiettävästi ainakin neljässä tapauksessa, mutta Gawkerin tietojen mukaan häirintä ei ollut kuitenkaan luonteeltaan seksuaalista.
Miehellä oli poikkeuksellisen laajat valtuudet käsitellä käyttäjätietoja. Hän työskenteli nimikkeellä Site Reliability Engineer Googlen toimistossa Kirklandissa Seattlen kupeessa ja pääsi käsiksi kaikkein arkaluontoisimpiin käyttäjätietoihin.
Google on vahvistanut potkut, jotka sen mukaan liittyivät yhtiön yksityisyyskäytäntöjen loukkaamiseen. Googlen mukaan joillakin työntekijöillä on silti oltava laajat oikeudet tietojen käsittelyyn, jotta yhtiön moninaisten palvelujen toimivuus voidaan varmistaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:59 Venäläisohjelma kaatoi ilmavoimien iPad-ostokset
- 07:00 Microsoft syyttää Motorolaa liian kalliista lisensseistä
- 22.2. Ikea neuvoo videolla, miten sänky kootaan
- 22.2. Televisiolähetykset tulevat iPadiin
- 22.2. Tekstiviestit kuihtuvat tulonlähteenä
- 22.2. Nokia Lumia 710 myy pirteästi
- 22.2. Apple valjastaa vihreää energiaa
- 22.2. IPad-kokoajat: Foxconn siirsi alaikäiset piiloon tarkastajalta
- 22.2. Megauploadin Kim Dotcom pääsi vapaalle jalalle
- 22.2. LightSquaredin tulevaisuus hämärtyy
- 22.2. Nokian lumivideo lupailee puhtaampia kuvia
- 21.2. PS Vita julkaistaan – onko kädessä tilaa?
- 21.2. Tämän Android-luurin voi pudottaa veteen
- 21.2. Tv-lupia jakoon, vaikka väestöpeitto ihmetyttää
- 21.2. TeliaSoneran ja Cukurovan kiistaan luvassa ratkaisu
- 21.2. Google vaikeuksiin Safarin seurannasta
- 21.2. Venäläisiä hemmotellaan Twitter-viesteillä
- 21.2. Nokia teki paluun Telian myyntilistalle
- 21.2. Kiinalaisoperaattori tuo iPhonet myyntiin
- 21.2. LG julkistaa 5-tuumaisen hybridin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.2. Apple sopi antennigaten, iPhone-ostajille kipurahaa
- 22.2. Nokian lumivideo lupailee puhtaampia kuvia
- 20.2. Windowsin uusi logo kuin käänteinen Suomen lippu
- 22.2. Nokia Lumia 710 myy pirteästi
- 22.2. IPad-kokoajat: Foxconn siirsi alaikäiset piiloon tarkastajalta
- 22.2. Televisiolähetykset tulevat iPadiin
- 21.2. Nokia teki paluun Telian myyntilistalle
- 20.2. Fujitsu tulee Eurooppaan Androidilla ja Windowsilla
- 21.2. Tv-lupia jakoon, vaikka väestöpeitto ihmetyttää
- 20.2. ZTE julkisti Android-maistiaisia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.2. Dell nimitti Suomeen uuden vetäjän
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.2. Nokian lumivideo lupailee puhtaampia kuvia
- 21.2. Nokia teki paluun Telian myyntilistalle
- 20.2. Apple sopi antennigaten, iPhone-ostajille kipurahaa
- 22.2. Televisiolähetykset tulevat iPadiin
- 22.2. IPad-kokoajat: Foxconn siirsi alaikäiset piiloon tarkastajalta
- 22.2. Nokia Lumia 710 myy pirteästi
- 20.2. Windowsin uusi logo kuin käänteinen Suomen lippu
- 20.2. Fujitsu tulee Eurooppaan Androidilla ja Windowsilla
- 21.2. Lumia 800 leviää Australiaan nollamaksulla
- 20.2. ZTE julkisti Android-maistiaisia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPad-kokoajat: Foxconn siirsi alaikäiset piiloon tarkastajalta 11:49
- LightSquaredin tulevaisuus hämärtyy 08:23
- IPhone-valmistaja nostaa kiinalaisten palkkoja 12:17
- Dell nimitti Suomeen uuden vetäjän 09:20
- Tarkastajan Foxconn-ylistys herättää epäilyjä 13:39
- Sulake irtisanoo, kehitystyö jatkuu Suomessa 16:04
- Tarkastaja: IPadin tekijällä paremmat olot kuin vaatetehtaissa 07:00
- Ixonos sanoo potkujen johtuvan Nokiasta 14:27
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Canonin kevätmalliston kovin kärki kamerauutuuksissa
23.02.2007 Canon julkisti eilen 43 uutta tuotetta. Kevätmallisto tuo uutuuksia kaikkiin yhtiön tärkeimpiin tuoteryhmiin printtereistä projektoreihin. Kuumimmat uutuudet löytyvät odotetusti kameroista.
Kolme vuotta sitten
Google Earth esittää USA:n hiilidioksidipäästöt
23.02.2009 Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt tarkasti näyttävä kartta on julkaistu vuorovaikutteisena Google Earth -sovelluksena.
Taloussanomat
- Miksi vouhkaamme e-koodeista? 06:01
- Rehn Ylelle: Yksityiset mukaan Kreikan talkoisiin 07:41
- Lidlin brändiarvo nousi huimasti 08:49
- Jeep Compass yllätti ikävästi uudessa kolaritestissä 09:05
- Yle: Metsähallitus myy rahapulassa maitaan 07:30
- Näin länsimetro vaikuttaa asuntojen hintoihin 12:12
- Läski piinaa yhä länsimaita 21:45
- Nallea ei jätetä, tuumivat nämä liikemiehet 21:56
- Kohta Kreikassa maksetaan työssäolosta 19:57
- "Ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään tasapuolisesti" 13:54
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (26)
Pääättäjistä en tiedä, mutta minä Googgelin palvelujen ja Androidin käyttäjänä olen erittäin huolissani siitä että Googlella on näinkin hyvä näköalapaikka kaikkiin tekemisiini. Ikävä kyllä sekä Android-Gmail yhdistelmä että Googlen hakupalvelut ja kartat ovat palveluna niin hyviä että kannan tämän riskin. toisaalta, en koe yksityisyyttäni kovin jännittäväksi.
Kokeilen muiden hakukoneiden käyttöä aina silloin tällöin ja ehkä Androidkin joskus saa vakavastiotettavan kilpailijan vaikapa MeeGosta tai jostain muusta.

Näin olen minäkin ajatellut.
Ja lisäksi käytän vielä Chromea, kun se on niin hyvä ja nopea verrattuna esim. Firefoxiin.
Onko muka joku, joka tuota käyttää??
Tarkoitit varmaan täydellisestä Microsoft-"standardinmukaisuudesta". Oikeiden standardien kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Onko muka joku, joka tuota käyttää??
nauti täydellisestä html5 standardinmukaisuudesta!
Tarkoitit varmaan täydellisestä Microsoft-"standardinmukaisuudesta". Oikeiden standardien kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Chrome, Safari ja Opera tulee perässä kovaa vauhtia
code google com/p/scandinavian-keyboard/
Onko muka joku, joka tuota käyttää??
nauti täydellisestä html5 standardinmukaisuudesta!
Tarkoitit varmaan täydellisestä Microsoft-"standardinmukaisuudesta". Oikeiden standardien kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.W3C ei sen kummempaa IE9 100% ja hardwareaccelator 100%
Chrome, Safari ja Opera tulee perässä kovaa vauhtia
Chrome 6 on edelleen nopeampi ku IE9 Beta. Puhumattakaan muista ominaisuuksista.