It-osaaja: Mainostatko itseäsi oikein?

Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva
18.1.2011 09:11 Työnhakijat saattavat kuvailla osaamisensa väärin työnantajalle, it-asiantuntijoita välittävä eWork epäilee.
Työvoiman välittäjä eWork selvitti it-osaajien markkinatilannetta. Kävi ilmi, että sekä työnhakijat että työnantajat arvostavat etenkin asiantuntijan toimialatuntemusta. Osapuolten käsitykset toimialaosaamisen sisällöstä kuitenkin poikkeavat.
Asiakkaat odottavat huomattavasti tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa osaamista kuin mitä it-alan asiantuntijat olettavat, eWork kertoo. On siis mahdollista, että asiantuntijat myyvät itseään väärin eivätkä tuo osaamistaan riittävästi esille esimerkiksi työhaastattelussa.
Mutta onko pula osin alan itsensä aiheuttama? EWorkin mukaan tilaa on nimittäin lähinnä osaajille, joilla on jo kokemusta ja kannuksia – siis onnistuneita projekteja ansioluettelossaan. Vastavalmistuneiden on vaikea lyödä läpi.
EWork odottaa asiantuntijamarkkinoiden elpyvän vuonna 2011. Kysytyimmät osaajat ovat hankejohtajat ja projektipäälliköt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (18)
Toimialakokemus pitäisi varmaankin selvitä haastattelutilanteessa ja myös muu asiaan sopiva tieto.
Mutta esim. välittäjä etsiessään asiantuntijaa ei kerro kovinkaan tarkkaa loppuasiakkaasta kilpailun pelossa ja kertoo yleispöyreästi vain, että haetaan osaamista. Eli on paha mainostaa hakuvaiheessa erikoisosaamista miiäli ei tiedä mitä etsitään.
Esim. 20 vuotta alalla ollut saattaa omata muutaman sivun mittaisen osaamisen ilman sen avaamista erikoisosaamiseksi.
Jos aloittelijalla on muutama asia hanskassa, niin pitkään alalla toiminut saa esim. koodarina toimiessaan pahimmillaan lähes jokaiselle aakkoselle jonkin ohjelmointikielen, osaa auttavasti kymmenkunata tietokantaa, hyvin pari kolme, hanskaa multimediaa, html, rakenteisiä kieliä, postScriptiä ja uskomattoman paljon muuta. Saati sitten se substanssiosaaminen, sisäistä laskentaa, ulkoista laskentaa, kirjanpitoa, työprosesseja, tiedonsiirtoformaatteja, logistiikkaa jne. Avaa nuo sitten jossain CV:ssä kattavasti.
Ja lopuksi, oliskohan se eWorkilläkin harjoittelun paikka. Opettelisivat kuvaamaan sekä asiantuntijalle että myös asiakkaalle tarkemmin toiveet ja vaatimukset. Ja panostaisivat sitten esim. haastatteluihin sekä myöskin ns. alihankkijan ohjaamiseen :)
Silloin, kun sekä työnantaja että haastateltava tietävät, että jargonissa on eroja - ja HALUAVAT yrittää ymmärtää - päästään jo tosi pitkälle. Yrityksen ulkopuolelta kun ei millään voi tietää yrityksen sisäisiä käytäntöjä...
Jos pk-seudulla vastavalmistunut koodaaja saa 3000e niin 10v kokemuksella saa ehkä 4000e. Siitä se ei sitten hirveästi nouse ellei ala konsultiksi. Varmaan aika selvää että helpompi lähteä projektin vetoon ja sitä kautta enemmän esimiestehtäviin kuin kärvistellä koodaajan palkoilla.
Mitä muita välittäjiä suosittelisit?
Voin vahvistaa tämän. Toki joskus lähettävät viestejä "meillä olisi tällainen toimeksianto, joka saattaisi sopia sinulle tai lähipiirillesi" mutta se siitä. Eli itse saa listoja katsella ja hakea, jos joku iskee.
Myöskin kuulisin kokemuksia hyvistä välittäjistä.
Ja tuohon CV-asiaan voisi myös kompata, että vaikea sitä on itseään myydä. Toisaalta sanotaan, että pitäisi kertoa se ydinosaaminen, toisaalta ettei CV saa olla liian pitkä, mutta silti kaikki melkein olisi hyvä kertoa. No selitäpä sitten helposti, että osaat kielen X loistavasti kun olet sillä tehnyt asiat A, B ja C, kielellä Y taas näitä ja alustalla Z tuollaisia käyttäen tietokantoja K ja L ja... Se venyy hyvin äkkiä niin pitkäksi, ettei tosiaan kukaan sitä jaksa lukea.