Google värväsi Javan luojan

Kuva: EPA
29.3.2011 13:51 Java-ohjelmointikielen avainkehittäjä James Gosling aloitti työt internet-yhtiö Googlessa.
Yleisesti tietokoneissa ja mobiililaitteissa käytetyn Java-ohjelmointikielen keksijänä pidetty James Gosling kertoo uudesta työpaikastaan verkkopäiväkirjassaan. Gosling sai työpaikan Googlesta, mutta ei vielä tiedä, minkä asioiden parissa hän pääsee työskentelemään.
– Odotan sen olevan vähän kaikkea maustettuna "kärttyisällä äkämystyneisyydellä", Gosling vitsailee.
Kehittäjä jätti aikaisemman työpaikkansa tietokantayhtiö Oraclella noin vuosi sitten. Oracle oli juuri ostanut Javan omistavan Sun Microsystemsin. Gosling sanoo, että hän sai useita houkuttelevia tarjouksia ennen kuin päätti liittyä Googleen.
Verkkopäiväkirjan kommenteissa on muistuteltu Oraclen ja Googlen hankalasta suhteesta. Oracle haastoi Googlen oikeuteen viime elokuussa syyttäen tätä Java-patenttien rikkomisesta Android-käyttöjärjestelmässä.
Goslingilta myös pyydetään kieli poskessa kommenteissa, että hän suostuttelisi Googlen ostamaan Javan Oraclelta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Suojatyöpaikka? Kyllä minua ainakin kiinnostaisi tietää tulevat työtehtäväni edes jollain tasolla ennenkuin nimeni paperiin laitan.
Googlella on ainakin Fellow -porukka ja technical advisory board, joissa kummassakin saa aika lailla itse päättää mitä tekee. Näistä jälkimmäisessä on mukana Jakob Nielsenin ja Peter Danzigin tasoisia guruja joten eiköhän tämä herra sinne sekaan sovi. Googlen johtoryhmässä on myös muuten tuttuja miehiä, sillä Googlen teknologiasta alusta lähtien vastannut Urs Höltzle puuhaili ennen Google -aikojaan HotSpot -virtuaalikoneen kanssa, josta sittemmin tuli JVM.