OnOff ajautui konkurssiin

12.7.2011 08:39 Ruotsalainen kodinkoneketju OnOff on jättänyt Ruotsissa konkurssihakemuksen. Yhtiön Suomen maajohtaja ei vielä osaa sanoa, millä aikavälillä konkurssihakemus vaikuttaa toimintaan Suomessa.
OnOffin mukaan konkurssihakemuksen taustalla on jo vuosia jatkunut elektroniikka-alan kova kilpailu, hintapaineet ja heikko kannattavuus.
Yhtiö kertoo lehdistötiedotteessaan, että viime aikoina tilanne on heikentynyt edelleen, ja OnOff on joutunut kovaan paineeseen.
OnOffin omistajat ovat lisänneet pääomia turvatakseen yhtiön toiminnan jatkumisen, mutta nyt näyttää siltä, että heikko markkinatilanne ei parane kohtuullisessa ajassa. Niinpä lisätuki ei näytä enää järkevältä.
– Tämä on hyvin valitettavaa kaikille, jotka työskentelevät OnOffissa, mutta myös tavaratoimittajillemme ja asiakkaillemme, yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja osaomistaja Sten Schröder sanoo tiedotteessa.
OnOffilla on yksi liike suomessa. Konkurssiuutinen tuli yllätyksenä Suomen maajohtaja Jani Lundellille.
– Tiedän vain, että OnOffin hallitus on jättänyt tänään konkurssianomuksen. En ole vielä päässyt juttelemaan konkurssipesän kanssa, Lundell kertoo.
Se, millä aikavälillä ja miten OnOffin konkurssihakemus vaikuttaa yhtiön toimintaan Suomessa, on vielä hämärän peitossa.
OnOff perustettiin vuonna 1982 ja sillä on 67 liikettä Ruotsissa, kuusi Virossa ja yksi Suomessa.
Yhtiöllä on aiemmin ollut Suomessa suurimmillaan kuusi myymälää. Toiminnan kannattamattomuuden vuoksi liikkeitä on jo aiemmin suljettu ja henkilökuntaa sanottu irti.
Yhtiön ainoa myymälä sijaitsee Vantaalla. Lisäksi OnOffilla toimii Suomessa verkkokauppa. Yhtiö työllistää Suomessa muutama kymmenen työntekijää. Työsuhteiden tulevaisuus on avoin.
Kommentit (15)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mutta ei ihme että meni konkkaan, lafkaan kun meni ja kysyi myyjiltä jotain, ne vain osoittivat että kato tuolta... ja jatkoivat keskenään jutustelua ja tuo tapahtui useasti itiksen liikkeessä.
ja sitten kun hinnat oli reippaasti verkkokauppaa kalliimmat siihen aikaan :(
Anonyymi
Outoa, mutta olisin voinut väittää että itäkeskuksen kauppakeskuksen päässä olisi ollut onoff liike myös (josta sai todella huonoa palvelua)mulla kuva että se lopetti, enkä sitä yhtään ihmettele
Anonyymi
Anonyymi
Outoa, mutta olisin voinut väittää että itäkeskuksen kauppakeskuksen päässä olisi ollut onoff liike myös (josta sai todella huonoa palvelua)
Silloin kun Sellossa oli OnOff niin siellä sai (ainakin joskus) väistellä myyjiä kun ryntäsivät tyrkyttämään palvelua kun olisin vain halunnut katsella rauhassa...
Anonyymi
Anonyymi
Outoa, mutta olisin voinut väittää että itäkeskuksen kauppakeskuksen päässä olisi ollut onoff liike myös (josta sai todella huonoa palvelua)
Oli siellä ja muistat palvelun tasonkin oikein.
Toisin kuin Suomen maajohtaja en ihmettele yhtään konkurssia. En ainakaan tuon itäkeskuksen kokemusten jäljiltä. Luulisi että jotain aavistelee myös siinä vaiheessa kun kuudesta liikkeestä viisi on suljettu.
Anonyymi
Käykö tuolla Suomen OnOffissakaan mukamas kukaan ostoksilla? Ikinä en ole kuullut kenestäkään, joka olisi tuolta ostanut jotain. Sietää mennä pesuveden mukana.
Olen tietoinen kyseisen kaupan olemassaolosta mutta ikinä en ole siellä käynyt. Enkä käy näköjään tulevaisuudessakaan. Ja eipä niitä myymälöitäkään ole ollut aikoihin muualla kuin Vantaalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
IPhonen saa nyt pilkkahintaan
25.05.2010 Amerikkalainen halpaketju Walmart tarjoaa iPhoneja 97 dollarilla. Puhelin pitää ostaa kahden vuoden kytkysopimuksella.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi













