Apple otti Apple-hakkerin työharjoitteluun
26.8.2011 11:54 Applen mobiililaitteiden kimpussa moneen otteeseen ollut hakkeri pääsee työharjoitteluun Applelle.
Kenties tunnetuin Apple-hakkeri "comex" lähtee töihin Applelle. Oikealta nimeltään Nicholas Allegra kertoi Twitter-viestissä, että hän aloittaa työharjoittelun syyskuun toisella viikolla.
New Yorkin osavaltiossa asuva Allegra tunnetaan erityisesti Applen laitteiden, kuten iPhone ja iPadin, murtamisista. Murtojen avulla laitteissa on voinut ajaa epävirallisia sovelluksia.
Hakkeri pääsi otsikoihin viimeksi heinäkuussa, kun hän käytti hyväkseen uutta Safari-selaimen haavoittuvuutta pdf-tiedostojen käsittelyssä.
Allegra huomauttaa Twitterissä, että hän on alkanut kyllästyä touhuihinsa. Hän myös kiittää seuraajiaan onnitteluista. Hän oli odottanut, että Applelle siirtyminen saisi aikaan kielteisemmän reaktion.
Ei ole selvillä, minkälaisiin tehtäviin comex pääsee Applella. Hän on tuorein esimerkki hakkereista, jotka ovat siirtyneet työelämään näppäimistöjensä äärestä. Toinen Apple-hakkeri Peter Hajas aloitti Applella aikaisemmin tänä vuonna.
Lisäksi kuuluisa Sony-hakkeri George "GeoHot" Hotz on siirtynyt palkkatyöhön. GeoHotia ei sentään palkannut Sony, vaan Facebook.
- VerkossaMacRumorsin uutinen Peter Hajasin palkkauksesta
- VerkossaComex Twitterissä
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (20)
-www.forbes.com/sites/andygreenberg/2011/08/01/meet-comex-the-iphone-uber-hacker-who-keeps-outsmarting-apple/
Apple puolestaan ottaa hakkerin töihin.
Apple vastuuseen Omena-sanan käytöstä.
hienoja kehäpäätelmiä! Joka pätee lähes koko OMXH:n tällähetkellä... ellet ole huomannut (kurssit laskee). :)
Ja NOK ei enää yli kuuden koskaan nouse edes valtauksen yhteydessä.
Apple vastuuseen Omena-sanan käytöstä.
Mitä sä oikein höpiset, ei Apple käytä omena-sanaa vaan Apple-sanaa.
kiinan tuotteista ylihintaa 90%.
Päässä täytyy olla paljon pissaa