HP-pomo saa muhkeat erorahat

Kuva: Heini Karjanmaa
30.9.2011 15:03 Suuryritysten maksamat erorahat eivät ole uutta, mutta HP:n tapauksessa miljoonakorvaukset kummastuttavat.
Léo Apothekerilla ei näyttänyt olevan lääkkeitä putoavan osakekurssin kanssa kamppailevan HP:n auttamiseksi. Hän sai potkut viime viikolla.
It-jätti Hewlett-Packard paljastaa antavansa Apothekerille silti yhteensä yli 13 miljoonan dollarin eli noin kymmenen miljoonan euron kädenpuristuksen.
Summa selviää yhtiön ilmoituksesta Yhdysvaltain rahoitustarkastukselle. Apotheker saa 7,2 miljoonan dollarin erorahan, 3,6 miljoonan dollarin edestä osakkeita ja 2,4 miljoonaa dollaria HP:n "Maksa tuloksesta" -ohjelman mukaisesti.
Näiden lisäksi tulee muitakin korvauksia, joista osa vaikuttaa maallikon silmissä omituisilta. Uutispalvelu ZDNetin mukaan HP maksaa Apothekerin ja tämän vaimon muuton Yhdysvalloista Belgiaan tai Ranskaan. Lisäksi yhtiö hyvittää 300 000 dollariin asti mahdolliset tappiot Apothekerin Kalifornian asunnon myymisestä.
Léo Apotheker ehti johtaa HP:ta 11 kuukautta. Tänä aikana yhtiön osakekurssi lähes puoliintui.
HP:n uusi pääjohtaja Meg Whitman puolestaan selviää yhden dollarin vuosipalkalla. Palkan lisäksi hän tosin saa paljon osakkeita ja mahdollisia miljoonabonuksia. Sillä ei sinänsä ole väliä Whitmanille, joka on jo valmiiksi miljardööri.
Kommentit (2)
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia 13:58
- Larry Pagen äänipulmat: Ei syöpää, vaan halvaus 13:46
- It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa 10:30
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Britannian pääministeri vastaa YouTubessa
19.05.2008 Iso-Britannian pääministeri Gordon Brown järjestää kansalle sähköisen kyselytunnin internetin videopalvelu YouTubessa.
Kolme vuotta sitten
EU moittii kansallisia tekijänoikeusjärjestöjä
19.05.2010 EU:n komission mukaan muusikot ja muut musiikin tekijät joutuvat tyytymään pienempiin voittoihin kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen takia. Koko Euroopan laajuisten ladattavan musiikin verkkokauppojen puute houkuttelee piratismiin, komissio toteaa uudessa digitaalistrategiassa.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi













