RIM vaihtoi ylimmän johdon

Thorsten Heins on Research in Motionin uusi toimitusjohtaja.
Kuva: RIM
23.1.2012 10:11 Kanadalainen matkapuhelinvalmistaja Research in Motion on rukannut yrityksen johdon uuteen uskoon. Muutokset tulivat voimaan välittömästi.
Blackberry-puhelimia valmistava RIM vaihtoi odotusten mukaisesti 20 vuotta vallassa olleen johtokaksikon, joka on jakanut hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävät.
Uudeksi toimitusjohtajaksi nousi yhtiössä neljä vuotta ollut varatoimitusjohtaja, saksalainen 54-vuotias Thorsten Heins, joka oli aikaisemmin Siemens AG:n palveluksessa. Hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin Barbara Stymiest. Hän on entinen pankkijohtaja, joka on ollut yhtiön hallituksessa vuodesta 2007 lähtien.
RIM ja sen Blackberry-puhelimet ovat jääneet Yhdysvaltain markkinoilla Applen iPhonen ja Google Android -käyttöisten puhelimien jalkoihin. RIM ei ole pystynyt vastaamaan haasteisiin markkinoilla, kun se on hidastellut ja töpeksinyt ohjelma- ja laitekehityksessä. Yhtiön osake laski viime vuonna 75 prosenttia.
Tehtävistä luopuivat Mike Lazaridis ja Jim Balsillie. RIM:n vuonna 1984 perustanut Lazaridis nimitettiin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Vuonna 1992 yhtiöön tullut Balsillie jää hallituksen rivijäseneksi.
Lazaridis vakuutti uskoaan RIM:n tulevaisuuteen ilmoittamalla kasvattavansa osakepääomaansa 50 miljoonalla dollarilla. Balsillie sanoi pitävänsä roolinsa merkittävänä osakkeenomistajana. Kumpikin omistaa noin viisi prosenttia RIM:n osakekannasta. Molemmat ovat 50-vuotiaita.
Yhtiön markkina-arvo on noin 8,9 miljardia dollaria, vain runsas kymmenen prosenttia huippuarvosta. Markkina-arvon ollessa korkeimmillaan vuonna 2008 RIM oli Kanadan arvokkain yhtiö.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (6)
Pehmotossulla pukattiin, kun pudottiin peräti vaan hallitukseen...