Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Sonera lopetti palkan maksamisen ruokatunnilta

Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

23.1.2012 17:05 Teleoperaattori Soneran asiakaspalvelussa puolen tunnin ruokatunti ei enää sisälly työaikaan.

Sonera on poistanut asiakaspalvelussa työskenteleviltä vanhan työsuhde-edun: puolen tunnin ruokatunti ei enää kuulu työaikaan.

Uudessa järjestelyssä toimihenkilöiden työaika on edelleen 7,5 tuntia. Tähän ei enää kuulu ruokatunti. Muutos tuli voimaan tammikuun puolivälissä. Muutos vaikuttaa satoihin asiakaspalveluihin työskenteleviin toimihenkilöihin.

Toimihenkilöitä edustava Pro puhuu palkanalennuksesta. Työantajan mukaan kyse on vanhan kolmivuorotyöjärjestelmän ja siihen liittyvän edun loppumisesta.

Soneran laajakaistan asiakasyksiköstä vastaava Jari Rapo sanoo, että työaikajärjestelmä on muuttunut.

Soneran asiakaspalvelu teki ennen kolmivuorotyötä. Työpäiviä oli seitsemänä päivänä viikossa. Työnantaja antoi lisäetuna puolen tunnin ruokatunnin, joka sisältyi palkalliseen työaikaan.

Rapon mukaan asiakaspalvelu on siirtynyt normaaliin päivävuoroon. Viikonloppuna asiakaspalvelusta vastaa kumppani.

– Nyt kaikkiin soneralaisiin aletaan soveltaa samoja sääntöjä, Rapo sanoo.

Toimihenkilöliitto Pron mukaan kyse on asiakaspalvelussa työskentelevien palkanalennuksesta. Pron mukaan palkallisen ruokatunnin poistuminen pitäisi korvata rahalla tai antamalla vapaa-aikaa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (66)

Huono 0
eli puhelimen luuri tipahtaa tasan klo 11, asiakas voi odottaa - siihenhän se on tottunut
Asiakas
- Työpäivä oli ennen 7,5 tuntia.
- Työpäivä on nyt 8,0 tuntia.
- Eli työpäivä pidentynyt 0,5 tunnilla.
- Palkka ei muutu mihinkään.
= 7,25 % palkanalennus pelkällä työnantajan ilmoituksella "samojen sääntöjen soveltamisesta".

Mitäs jos samat sihteeriköt, työsuhdeautot ja edustusluottokortit myönnettäisiin myös duunareille, koska pomoillakin on. Yhtä "selvää" samojen sääntöjen soveltamista sekin.

Vai onko tässä taas asia niin, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset??
Operaattorilla
Firma on varmasti todella rikas ja onnellisuuden pesäke kun ei ole varaa maksaa ruokatunnilta palkkaa. Eikö sijoittajat tajua tässä vaiheessa jo että firmalla ei kovin hyvin voi mennä, jos aletaan polkemaan perusoikeuksia?

Montako promillen sadasosaa paranee nyt Sonera kannattavuus tämän ansiosta? Ainiin ei parane ollenkaan vaan huononee koska masentunut työntekijä ei ole kovin tehokas.

AY liike täysin munaton. Normaalisti tuossa tilanteessa pitäisi mennä lakkoon. Mutta Suomalainen ei lakkoile koska sitten voisi joku muu napata työpaikkasi ja tulijoita riittää.
röyh
Liiton änkyrät tuimana.
Varokaa
Sonerassa on ainakin ilmaa tarpeeksi,osti nähkääs saksan ilmaa reilusti ja kalliilla.
Luftwaffe sonera no thanks
Eikö sijoittajat tajua tässä vaiheessa jo että firmalla ei kovin hyvin voi mennä, jos aletaan polkemaan perusoikeuksia?

Palkallinen ruokatunti ei ole mikään perusoikeus.
Nimimerkki Asiakas:
eli puhelimen luuri tipahtaa tasan klo 11, asiakas voi odottaa - siihenhän se on tottunut

Ei auta asiakaspalvelun työntekijöitä yhtään se, että resurssit ovat vakavasti alimitoitettuja eikä se, että yritys ei tiedota kunnollisesti muutoksista asiakkailleen. (Tiedotuksen mittari ei ole johtoväen väite tiedottamisen tasosta, vaan suora asiakaspalaute ja yhteydenotot.)
Vierestä seurannut
Eikö sijoittajat tajua tässä vaiheessa jo että firmalla ei kovin hyvin voi mennä, jos aletaan polkemaan perusoikeuksia?

Palkallinen ruokatunti ei ole mikään perusoikeus.

Sinulla sellainen varmasti kuitenkin on, eikö niin?
asödklölkjas
Herätys, suurimmalla osalla suomalaisista on palkaton ruokatunti!
Älkää mussuttako vaan vastatkaa puhelimeen
Eikö sijoittajat tajua tässä vaiheessa jo että firmalla ei kovin hyvin voi mennä, jos aletaan polkemaan perusoikeuksia?
Palkallinen ruokatunti ei ole mikään perusoikeus.

Kyse ei ole palkallisesta ruokatunnista, vaan siitä, että työnantaja yksipuolisella ilmoituksella lopetti sen. Tämä asia olisi pitänyt mennä YT-neuvottelukäytännön kautta - se taas on perusoikeus.
Operaattorilla
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia

28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.