Apple tarjoaa työntekijöille iPadejä asevelihintaan

Kuva: EPA/PETER FOLEY
26.1.2012 10:50 Applen toimitusjohtaja lupaa työntekijöille reippaat alennukset iPad-tablettien ja Mac-tietokoneiden hankintaan.
Applen työntekijöitä tavannut toimitusjohtaja Tim Cook lupasi yhtiön sisäisessä tilaisuudessa yhtiön työntekijöille entistä paremmat alennukset laitteiden hankintaan. Verkkojulkaisu 9to5mac kertoo, että Cook tapasi keskiviikkona yhtiön työntekijöitä.
Cook lupasi Applen työntekijöille 250 dollarin alennuksen, kun he hankkivat uuden iPadin. Uuden Mac-tietokoneen hankkija saa 500 dollarin alennuksen. Nykyisin Applen työntekijä on saanut tietokoneen hankinnoissa 25 prosentin henkilökunta-alennuksen.
Uudet alennukset tulevat voimaan tänä kesänä.
Väärinkäyttöjen estämiseksi Apple rajoittaa etua niin, että alennuksen saa joka kolmas vuosi. Lisäksi vähimmäisvaatimuksena on, että edun saaja on työskennellyt Applella ainakin kolme kuukautta, kertoo Electronista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (31)
Jenkkitakuu on vain vuoden voimassa ja koneet silloin hajoavat viimeistään. Mutta onhan se nyt hienoa, että edes joka kolannesta laitteesta saa parin sadan alennuksen. Kyllä minäkin noilla eduilla menisin heti Applelle töihin.

Voi sua hater parkaa...
Kyllä ne työkoneet on ihan siellä työpaikalla firman puolesta, tuossa puhutaan kotikoneista. Ja mitä tulee noihin hajoamisiin niin kyllä ne vähintään triplat kestää verrattuna normi pc-koneisiin. Ja näyttäis muutenkin olevan lukemisen ymmärtämisen kanssa ongelmia, aika selkeesti lukee että alennus on 500€
Tietenkin Applen työntekijöillä on töissä Applen tietokoneet ja niitä ei tarvitse itse hankkia. :) Ne jotka tarvitsevat puhelimen ja iPadin saavat tottakai sellaisen.
Katsos ei sitä uutta Macciä tarvitse joka vuosi ostaa.
Aika harva firma antaa omista tuotteista 30 - 50% suuruista alennusta henkilökunnalle.
(iPad 250$ alennus, myyntihinta 499$ ... 829$)