Sony vaihtaa pääjohtajaa

Kazuo Hirai
Kuva: Playstation
2.2.2012 09:42 Sonyn ensimmäinen ulkomainen pääjohtaja antaa sijaa Kazuo Hiraille.
Japanilainen viihde-elektroniikkajätti Sony vaihtaa pääjohtajaa taloushuolien keskellä. Vuonna 2005 nimitetty ja yhtiön ensimmäinen ulkomainen pääjohtaja Howard Stringer siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Pääjohtajaksi nousee kuluttajatuotteista vastannut Kazuo Hirai.
Vaihdos tapahtuu tiedotteen mukaan huhtikuun alusta lukien. Stringer aloittaa hallituksen vetämisen kesäkuussa.
Sonyn talousvuosi on keväällä päättymässä tappioon neljännen kerran peräkkäin. Yhtiötä vaivaa etenkin televisioiden heikko menekki. Yhtiön on ennustettu hyökkäävän uudella voimalla tv-markkinoille.
– Niin haastavia kuin ajat Sonylle ovatkin, olisimme paljon vaikeammassa tilanteessa ilman Sir Howard Stringerin vahvaa seitsenvuotista johtamista, Hirai kiittää.
– Valittava tie on selvä. Meidän on ajettava keskeisen elektroniikkaliiketoimintamme kasvua – ennen kaikkea digitaalista kuvantamista ja älykästä mobiiliutta ja pelejä, sekä kääntää televisiobisnes nousuun ja kiihdyttää innovointia, mikä mahdollistaa uusien liiketoiminta-alueiden luomisen.
Kommentit (0)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia 13:58
- Larry Pagen äänipulmat: Ei syöpää, vaan halvaus 13:46
- It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa 10:30
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Uusi Hotmail hyväksyy valtavat liitteet
18.05.2010 Microsoft uudistaa Hotmail-sähköpostipalvelunsa keskikesällä. Uutta on muun muassa valtavien liitetiedostojen salliminen ja jokin, mitä Microsoft kutsuu "virtuaaliseksi luudaksi".
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi
-
-164 e
Adobe Design & Web Premium CS6, Windows, päivitysversio (CS5), englanninkielinen
-
-24 e
-
-24 e
-
-13 e
-
-13 e














