Tarkastaja: IPadin tekijällä paremmat olot kuin vaatetehtaissa
16.2.2012 07:00 Työolot Applen iPadia ja iPhonea tekevissä tehtaissa ovat paljon paremmat kuin kiinalaisissa vaatetehtaissa tai muissa tehtaissa. Kansalaisjärjestö FLA:n johtajan ensinäkemään perustuva lausunto tulee sopivasti juuri ennen seuraavan iPadin julkistamista.
Apple liittyi 13. tammikuuta kansalaisjärjestö Fair Labor Associationiin (FLA) torjuakseen yhtiötä vastaan esitettyjä syytöksiä laitevalmistajien kurjista työoloista. Applen laitevalmistajien tehtailla tapahtuneet itsemurhat, onnettomuudet ja väitetyt orjatyöolot ovat kohdistaneet ankaraa kritiikkiä maailman arvokkaimpaan teknologiayritykseen.
FLA on käynnistämässä tarkastukset Applen kahdeksan suurimman alihankkijan tehtailla.
FLA:n johtaja Auret van Heerden sanoi vierailtuaan Foxconnin tehtailla, että sen tilat ovat ensiluokkaiset ja ympäristö on huomattavasti keskiarvon yläpuolella. Hän ei ottanut kantaa työoloihin, mutta arveli, että ikävystyminen ja vieraantuminen on voinut aiheuttaa stressiä, joka on johtanut työntekijöiden itsemurhiin.
Van Heerden vieraili useita kertoja Foxconnin tehtailla valmistellessaan tarkastuksia.
Foxconnin lisäksi FLA:n tarkastajat tekevät yllätyskäyntejä myöhemmin Quanta Computerin, Pegatronin, Wintekin ja muiden valmistajien tehtaisiin. Kiinalaiset yritykset pitävät tehtaidensa ja muun liiketoiminnan tiedot mahdollisimman salassa.
Van Heerden kiisti epäilyt siitä, että hänen organisaationsa maalaisi pikaisen positiivisen kuvan Applen alihankkijoista.
Hän sanoi, että yritykset, jotka liittyvät FLA:han noudattavat tiukkoja sitoumuksia. Niiden intressejä tasapainottavat valtioiden ulkopuoliset organisaatiot ja yli 200 yliopistoa, jotka kuuluvat johtokuntaan.
FLA sai alkunsa presidentti Bill Clintonin vuonna 1996 kokoamasta ryhmästä, jonka päämääränä oli hikipajojen määrän vähentäminen. Johtokunnassa istuu muun muassa Niken ja Adidasin johtajia.
Tarkastusohjelmassa noin 30 FLA:n työntekijää vierailee Foxconnin Shenzhenin ja Chengdun tehtailla. Kummassakin tehtaassa on noin 100 000 työntekijää. Kaikki eivät työskentele Applen tuotteiden parissa.
Kolmen viikon aikana on tarkoitus haastatella kaikkiaan 35 000 työntekijää 30 hengen ryhmissä. He vastaavat kysymyksiin iPadeillä, jotka välittävät tiedot suoraan tietokantaan.
Työntekijöiltä kysytään heidän rekrytoinnistaan ja siihen liittyvästä palkkion maksusta, kirjallisesta sopimuksesta ja sen ymmärtämisestä. Kysymykset koskevat myös asuntoloiden ja ruoan laatua, valitusmahdollisuuksia ja valitusten vaikutuksia. Työntekijöiltä tiedustellaan myös henkisestä hyvinvoinnista.
Tarkastusten lopputuloksena FLA laatii raportin, jossa tunnistetaan parantamista vaativat kohteet ja tehdään tehtaille ehdotuksia siitä, kuinka parannukset saadaan aikaan.
Kommentit (74)
Anonyymi
Foxconnin lisäksi FLA:n tarkastajat tekevät yllätyskäyntejä myöhemmin Quanta Computerin, Pegatronin, Wintekin ja muiden valmistajien tehtaisiin.
Foxconn tarkastaa itse, aika Applemaista touhua..!!
No tämä kyllä edes vähän selventää, mistä nämä puppupuheet syntyvät? Jos luetun ymmärtäminen on tuota tasoa, en yhtään ihmettele lopputulosta. Vielä kun keitokseen lisätään olematon medialukutaito ja täysi kyvyttömyys netin hyödyntämiseen faktojen osalta, täällä nähdään tulos. Surullista...
Anonyymi
AAPL $4000"
Heksaania yms.
Anonyymi
Nyt jo julkaisivat tuloksia...
Anonyymi
So Apple already does its own audits on its suppliers? What does it need the FLA for?
The FLA provides third-party audits, which Apple said would "provide even greater transparency into our supply chain." That's as opposed to Apple and Foxconn's own audits, which are more open to scrutiny. Apple also gets the bonus PR boost of being the first technology company to become a member of the FLA, whose participating companies are mostly made up of those in the textile industry.
Anonyymi
Nopeita olivat noi tarkastajat...
Nyt jo julkaisivat tuloksia...
Jos nyt edes hetkeksi uskaltaisit irrottaa silmät omasta navastasi ja yrittäisit myös ymmärtää uutisten sisältöä, niin saattaisit huomata, että tämä EI ole ainoa uutissivusto netissä!? Samalla saattaisit saada vahingossa sellaisenkin tiedon tajuntaasi, että sopimus FLA:n kanssa on tehty jo yli kuukausi sitten!!
Ei helevata mitä urpoja...
Anonyymi
Miksi itsemurhat alkoivat kun äble tuli kehiin.
Valitse näistä:
a) Kiinalaiset keksivät itsemurhat vasta eilen
b) Ketään ei aikaisemmin kiinnostanut
c) Piti aloittaa loanheittokampanja Appleä vastaan ja ruumiitkin valjastettiin mukaan.
Tosiasiassa Kiinassa tehdään vähemmän itsemurhia, kuin Suomessa ja Foxconnin tehtailla tehdään vähemmän itsemurhia, kuin Kiinassa keskimäärin. Suomessa miljoonasta ihmisestä noin 220 tekee itsemurhan, eli noin kakskytkertaa enemmän, kuin Kiinassa. En tähän hätiin löytänyt Salon itsemurhatilastoja, mutta eiköhän joku jostain kaiva nekin.
Kiinassa itsemurhayritys joka toinen minuutti
Itsemurha-aste Kiinassa on 22,23 jokaista 100 000 kansalaista kohden. Suomessa 20.
Vertaat siis foxconnin itsemurhia Suomeen. LOISTAVAA.
Ihan vaan sellainen fakta että Suomen itsemurhissa ei ollut yhteistä nimittääjää tuolle määrälle. Foxconnilla on: Ipad tehdas.
Löytyykö suomesta ipädejä valmistavaa tehdasta?
Ovatko Suomi ja Kiina vertailukelpoisia keskenään, onko niillä yhteismitalliset tavat mitata itsemurhia, onko kulttuurilla merkitystä itsemurha tapauksissa?
According to official government statistics, in 1999 the rate per 100,000 people was 13.0 for men and 14.8 for women, [ 1 ] the highest female suicide rate in the world. 27.8
Oletko nähnyt yhtään nokiaan yhdistettyä itsemurhaa? onko Salosta hypitty asuntoloiden katoilta?
Anonyymi
Kuka nyt samaa kuraa jaksaa vuodesta toiseen koota, pelkkä S-kirjaimen lisääminen ei varmaan hurraa huutoja linjalla tuo..!
Mukava tavata muita iPhone 4s: käyttäjiä palstalla. Hurraa huutoja! No ol koon.
Harmi ettet tykännyt. Minun kokemukseni iPhone 4S -puhelimesta ovat muutaman kuukauden jälkeen pelkästään myönteisiä.
Mikä sinun kohdallasi ei toiminut? Moni pitää kyseistä puhelinta parhaana markkinoilla tällä hetkellä olevista. Eikä tuo ässä harmita yhtään. Laite pelittää, on nopea, paras puhelimeni ikinä - mutta miten sun näkökulmasi uutiseen liittyy uutiseen?
Anonyymi
Applea vihaaville henkilöille ei näytä riittävän mikään. Koko ajan ollaan etsimässä vikoja ja sitten kun paljastuu että mikään ei ole vialla niin keksitään taas jotain uutta mistä voidaan valittaa.
iApple iPuolustus, mutku muutkin...
Anonyymi
Applea vihaaville henkilöille ei näytä riittävän mikään. Koko ajan ollaan etsimässä vikoja ja sitten kun paljastuu että mikään ei ole vialla niin keksitään taas jotain uutta mistä voidaan valittaa.
Jos Apple ei tunnusta mitään, ei merkkaa, etteikö mikään olisikaan vialla.
Kummasti vaan Apple kääntää kaikki viat muiden syyksi, tai vähintään osoittaa että jossain maailman syövereissä on huonomminkin asiat.
Sen puolesta, että Apple on hoitanut asiansa paremmin kuin Noksu/Dell/Hp/Acer/Lenovo/HTC/Samsung jne. on paljon ja vielä riippumattomista lähteistä.
Toisin päin ei ole mitään todisteita. Jos on, voisitko esittää?
Jos Noksu/Dell/Hp/Acer/Lenovo/HTC/Samsung jne. ei tunnusta mitään, ei merkkaa, etteikö mikään olisikaan vialla.
HAHAHA toi oli jo niin paksua että naurat sille itsekkin.
Säädyllinen tehdas, dokumentti vuodelta 2005
Anonyymi
Nopeita olivat noi tarkastajat...
Nyt jo julkaisivat tuloksia...
Jos nyt edes hetkeksi uskaltaisit irrottaa silmät omasta navastasi ja yrittäisit myös ymmärtää uutisten sisältöä, niin saattaisit huomata, että tämä EI ole ainoa uutissivusto netissä!? Samalla saattaisit saada vahingossa sellaisenkin tiedon tajuntaasi, että sopimus FLA:n kanssa on tehty jo yli kuukausi sitten!!
Ei helevata mitä urpoja...
Ei helvata mitä puusilmiä täällä on:
Kansalaisjärjestö Fair Labor Association FLA aloitti maanantaina tehdaskierroksen Kiinassa.
FLA on käynnistämässä tarkastukset Applen kahdeksan suurimman alihankkijan tehtailla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Cert-fi: Älä klikkaa kaikkea mahdollista!
25.05.2010 Viestintäviraston tietoturvayksiköllä on internetin yhteisöpalvelujen käyttäjille helppo ohje, joka kuitenkin tuntuu usein unohtuvan. Harkinnalla säästyy monelta vaivalta.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi














