Vodafone leikkaa palkkoja, työpaikat säilyvät

Espanjalaiset jonottavat töitä Malagassa. Maan työttömyysaste on noussut yli 21 prosentin.
Kuva: REUTERS/Jon Nazca
9.3.2012 13:40 Espanjassa toimiva teleoperaattori Vodafone on sopinut työntekijöiden kanssa määräaikaisista palkkojen leikkauksista.
Vodafone ja työntekijäjärjestö ovat sopineet, että teleoperaattori keskeyttää tänä vuonna palkan maksun kahdeksi viikoksi. Sopimus koskee 4 000 työntekijää. Sopimus merkitsee vuosituloihin neljän prosentin menetystä.
Vastineeksi Vodafone lupaa, ettei se lakkauta kenenkään työpaikkaa vuosina 2012–2013. Vodafone lupaa myös, ettei se tänä vuonna ulkoista työpaikkoja kolmannelle osapuolelle.
Työntekijä voi itse valita, miten hän vähentää työaikaansa. Hän voi pitää koko loppuvuoden perjantait vapaina tai hän voi alkaa tehdä lyhyempiä työpäiviä.
Vodafonen sopimuksesta kertoo muun muassa espanjankielinen Expansión.
Kommentit (10)
Anonyymi
Anonyymi
Nokia vihaajalle: Vaikka noksu ei TÄNÄ vuonna maksakaan sun työttömyyskorvauksia yhteisöverona, niin se ei tarkoita etteivätkö sen toimet olisi kaataneet aika monta miljardia tänne pohjolaan viimeisen sadan vuoden aikana.Pisteet siitä! Se mistä pitäisi kysellä on, että mitä niillä nokian maksamilla lottovoittomiljardeilla on tehty. Onko sijoitettu niin, että tuottavat jatkossakin jotain vai ostettu uusia leluja kiinasta ja kuskattu romut kaatopaikalle. Vrt usan kulurus kasvaa, niin heti repeää taas kauppavaje kun ostetaan silmät ummessa kaikki mikä liikkuu.
Anonyymi
Lehdistötiedotteen mukaan leikkaukset johtuvat Nokia Lumia puhelinten huonosta myynnistä
käänsit väärin, syynä iPhone sponssaus 400 eurulla/laite - kalliiks tulloo
Anonyymi
Anonyymi
Hmm. Kahden viikon palkka pois ja koko loppuvuoden perjantait vapaaksi. Niitähän on vielä reilu 30 kappaletta. Ottaisin.
Laskuhärö, reilu 40. Ottaisin silti.
Anonyymi
Anonyymi
Uutinen 2013:
''Rakennusliitto on päässyt sopuun 5% palkkojen leikkauksesta. Vastineeksi työntekijän veroja korotetaan vain 4%. Työntekijät saavat valita allekirjoittavatko sopimuksen vai pitävätkö loppuelämänsä vapaata.''
Anonyymi
Anonyymi
Tätä samaa palkanalennus systeemiä pitäs käyttää myös Suomen julkiseen talouteen ja lähtis suomi nousuun,mutta kun jyrki boyn aika menee kaikki Kreikan lainottamisessa.
Finnairilla näin tehtiin - henkilöstö nipisti omista palkoistaan yli 10 miljoonaa euroa. Sitten olikin johtoportaan hyvä jakaa vajaa 3 miljoonaa euroa parinkymmenen ihmisen kesken.
Että mikäs siinä, laitetaan vaan "Suomi nousuun" näillä eväillä, joo.
Anonyymi
Eipä tietenkään..
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä 14:57
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Relacom jättää Suomen, myy toiminnot 14:04
- T&T: NSN sulkee Salon toimipisteen 13:59
- Samsung kehittää Espoossa avointa koodia puhelimiin ja televisioihin 17:17
- Tata paljastaa ex-nokialaisten kohtalon tiistaina 13:26
- Ex-pomo tuhahtaa webOS:stä: Hukkaan meni 14:55
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Näin maksimoit voitot myymällä verkostoitumispalvelussa
20.06.2008 Kauppiaat voivat optimoida voittonsa hyödyntämällä verkostoitumispalveluihin sisältyvää tietoa ihmisten ystävyyssuhteista.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- » Taloussanomat.fi













