Nokian ex-pomo miettii uusia töitä Nokia-klusteriin

Pekka Ala-Pietilä johtaa asiantuntijaryhmää.
Kuva: Hannu Jukola/Lehtikuva
14.3.2012 13:31 Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut korkean tason asiantuntijatyöryhmän pohtimaan Suomen ict-klusterin työllisyyttä ja alan uutta kasvua.
Ministeriön perustaman Suomen ICT-klusterin työryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Pekka Ala-Pietilä. Ala-Pietilä on tullut tunnetuksi matkapuhelinvalmistaja Nokian entisenä johtajana.
Työryhmän tehtävänä on selvittää ict-alan rakennemuutosta ja alan työllisyyttä. Ict-ala on ollut Suomessa kasvun ja viennin veturi. Alan näkymät ovat kuitenkin heikentyneet muun muassa Nokian leikkausten ja linjausten takia.
Työllisyyden lisäksi työryhmän tehtävänä on pohtia, miten Suomeen syntyy uusia ict-alan työpaikkoja.
Asiantuntijaryhmä aikoo kesällä tuoda esityksensä rakennemuutoksesta. Koko vuosi ryhmällä on aikaa pohtia alan uutta kasvua. Loppuyhteenveto on luvassa joulukuussa.
Pekka Ala-Pietilä sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, että tehtävä ei ole helppo. Ilmiselviä vastauksia ei ole.
Ict-alan kasvussa häntä kiinnostaa selvittää, miten Suomi voisi olla edelläkävijä.
– Edelläkävijyys tarkoittaa montaa asiaa. Pitää olla osaamista ja osaamisen oltava ajan tasalla. Pitää olla puitteet, jotka luovat edellytyksiä toiminnalle, Ala-Pietilä sanoi.
Kommentit (36)
Anonyymi
Anonyymi
Ilman ekosysteemiä ei kauppa käy.
Anonyymi
Anonyymi
Tuossa näkee, miksi Suomessa ei mene kovin hyvin. Tai ainakin voisi mennä paremmin. Perustetaan työryhmä tai komitea miettimään selvää asiaa silloin kun pitäisi toimia. Joko
a. Ei uskalleta tai haluta suoraan sanoa asiaa tai
b. Ei oikeasti tiedetä, mikä on yhtä huolestuttavaa.
Ilmiselvä vastaus on, että verot alas, niin syntyy yrityksiä ja yksityisen sektorin työpaikkoja. Asia on näin helppo. Yhteisövero alas. Palkkavero alas. Julkiset puuhasteluorganisaatiot lopetettakoon, erityisesti 'yritystuki'organisaatiot, jotka syövät ne resurssit, jotka voisivat olla suoraan yritysten käytössä.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ei saanut Ala-Pietilä Nokiaa kuntoon eikä Blykiä lentoon. Taidettiin valita tämänkin työryhmän johtaja siitä porukasta, jolla on runsaasti vapaa-aikaa.
Eihän Ala-Pietilän tarvitse kuin lukea tämän keskustelupalstan neropattien ohjeita ja näin saadaan Suomi nousuun!
Ainakin veronkeruu täytyy lopettaa kokonaan ja mummot kuskataan lumeen palvelutaloista ja sairaaloista. Voidaan keskittyä sitten oikeisiin asioihin!
Anonyymi
Aloittakaa ensitöiksenne selvitys Suomen Mobiilipeliyhtiöistä.
SUOMI on väkimäärään nähden N:o 1 koko maailmassa jos katsotaan mobiili-pelifirmojen menestystä. Mistä näitä Innovaatioita tulee?, mutta missä on rahoitus ja tuki?
Suomi LENTOON ei pelkäästään Angry Birdseilla.
on muitakin jotka lentää. Freefallin
Anonyymi
Perustetaan työryhmä tai komitea miettimään selvää asiaa silloin kun pitäisi toimia.
Eiköhän tämä ole paras tapa varjella sitä, ettei tajuta koko hommasta yhtään mitään...
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköpostiummikkoja piisaa Yhdysvalloissa
21.05.2008 Noin viidesosa yhdysvaltalaisista perheenpäistä ei ole koskaan käyttänyt sähköpostia. Lisäksi lähes viidennes kotitalouksista on ilman internet-yhteyttä, Parks Associatesin uusi tutkimus kertoo.
Kolme vuotta sitten
Viestintävirasto: ei mitään pulaa kännykkänumeroista
21.05.2010 Teleoperaattori TeliaSonerassa pelätään, että kännykkänumeroiden nykyistä hitaampi kierrätys voisi johtaa pulaan numeroista. Viestintäviraston mukaan numeropula ei ole kuitenkaan todellista.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- » Taloussanomat.fi













