Foxconnin ja Applen sopimus leikkaa ylitöitä, nostaa palkkoja

Kuva: EPA
30.3.2012 07:00 Teknologiayhtiö Apple ja maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn ilmoittivat torstaina sopineensa työolojen parantamisesta Kiinassa.
Maailman arvokkaimman yrityksen ja Kiinan suurimman yksityisen työnantajan sitoutuminen työoloissa havaittujen rikkomusten korjaamiseen voi vaikuttaa myös muiden länsimaisten yritysten alihankkijoiden työoloihin.
Foxconn valmistaa Applelle iPhone-puhelimia ja iPad-taulutietokoneita. Yhtiö lupaa vähentää ylitöitä ja palkata lisää kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Yhtiö lupaa myös parantaa työturvallisuutta ja työntekijöiden asumisoloja.
Foxconnin lupaamat parannukset ovat vastaus Fair Labor Associationin viime viikkoina tekemään selvitykseen Foxconnin työoloista. FLA kävi läpi kaksi Shenzhenin tehdasta ja yhden tehtaan Chengdussa ja haastatteli 35 000 työntekijää.
Asiantuntijoiden mukaan työolot monen muun länsimaisen yrityksen tehtaissa ovat huomattavasti huonommat kuin Foxconnin tehtailla.
– Apple ja Foxconn ovat selvästi tämän alan kaksi suurinta pelaajaa ja uskon, että heidän yhdessä ajamansa muutos nostaa rimaa myös sektorin muissa osissa, FLA:n johtaja Auret van Heerden sanoi Reutersin haastattelussa.
Applen ja Foxconnin sopimus voi nostaa kuluja myös muille Foxconnin asiakkaille mukaan lukien Nokia, Dell, HP, Amazon, Motorola Mobility ja Sony.
Sopimus voi myös merkitä lisää töitä Applen halvemmille sopimusvalmistajille, sanoo teknologiatutkimusyrityksen Detwiler Fentonin johtaja Mark Gerber. Sellaisia ovat muun muassa Quanta, Wistron, Pegatron ja Inventec.
Työolojen parantaminen voi nostaa laitteiden kuluttajahintoja, mutta vaikutus niihin on pieni, sillä palkkakustannukset ovat vain pieni osa laitteiden kokonaishinnasta.
FLA:n raportti toi ilmi muun muassa yli 60 tunnin viikkotyömääriä ja ahtaita asuntoloita. Työntekijät ovat usein ahneita tekemään ylitöitä nostaakseen ansioitaan. Foxconn lupaa rajoittaa viikkotyön korkeitaan 49 tuntiin ja nostaa palkkoja niin, että kokonaisansiot eivät alene.
Foxconn rakentaa uusia asuntoloita, parantaa onnettomuusraportointia ja auttaa työntekijöitä liittymään sosiaaliapuohjelmiin.
Ei ole selvää, miten Applen ja Foxconnin sopimuksen toteuttamista aiotaan valvoa.
Kommentit (92)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Apple kyllä lyö Nokiaa kunnolla lättyyn. Nostattaa Nokian maksamia palkkoja ja vei koko tulevaisuuden sim-kortinkin kehityksen itselleen.
Sellaista trollausta taas kun voi olla.
Apple ei valmista näitä ns. microsim kortteja muille valmistajille. Kyse on patentista ja yleisestä käytännöstä että muutkin valmistajat käyttäisivät samanlaisia kortteja. Tällöin kustannukset voidaan minimoida ja tilata samoilta alihankkijoilta. Tokihan tässä on myöskin kyse rahastamisesta koska se kuka sen oikeuden saa myöskin myy sen käyttöoikeuden muille.
Anonyymi
Anonyymi
Nyt vaihtuu tää jumitteleva iLuuri toimivaan Lumiaan!
Mistä sellaisen löydät? Sen verran katkeraa tilitystä on nimittäin kuultu jumittelevasta ja sammahtelevasta Lumiasta, että toimivuus siitä on varsin kaukana.
Anonyymi
Nokia on ollut ihmisiä kiertämässä tehtaitta salaa aikoja sitten. Siitä oli TV-ohjelmakin. Kirjakin tehty.
Anonyymi
Applen kannattaakin myydä Nokialle sim-kortin käyttöoikeus. Saa näin kivasti fyffee jokaisesta Nokian orjatyöllä tehdystä savimajaluurista.
Eilen samat iDiootit vielä hehkuttivat Applen reiluutta, kun se tarjosi sim-korttiin liittyviä "patenttejaan" ilmaiseksi.
Lyhyt on iDiootin muisti, kun tänään jo hehkutetaan rojaltimaksuja.
Anonyymi
Anonyymi
Applen kannattaakin myydä Nokialle sim-kortin käyttöoikeus. Saa näin kivasti fyffee jokaisesta Nokian orjatyöllä tehdystä savimajaluurista.Eilen samat iDiootit vielä hehkuttivat Applen reiluutta, kun se tarjosi sim-korttiin liittyviä "patenttejaan" ilmaiseksi.Lyhyt on iDiootin muisti, kun tänään jo hehkutetaan rojaltimaksuja.
Apple taisi luvata ilmaiseksi vain Samsungille. Nythän Apple ja Samsung on pääsemässä sopuun ja Samsung maksaa sitä kautta ihan riittävästi Applelle. Eikä se ilmaiseksi lupaaminen kai ollut mitään virallista ja tärkeintä kai oli että Applen tahto toteutuu?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elektroniikkajätit vähentävät logistiikkaansa Suomessa
23.05.2008 Osa aasialaisista elektroniikkayhtiöistä on vähentänyt Suomen kautta tapahtuvaa vientiä Venäjälle. Osa tavaroista viedään nyt suoraan Moskovaan.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Sama belgialainen yhtiö toi tuotteet Valiolle ja SOK:lle 16:29
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- » Taloussanomat.fi











