Intel saapui Nokia-haaskalle

Kuva: EPA
13.4.2012 15:14 Nokian entinen Meego-kumppani Intel aikoo palkata lisää tuotekehittäjiä uusiin Espoon ja Tampereen tuotekehitysyksikköihinsä. Suomessa on nyt hyviä mobiilialan ja Linux-osaajia vapaalla jalalla.
Puolijohdeyhtiö Intelistä on kasvanut nopeasti merkittävä työnantaja Suomen ohjelmistokehittäjille ja insinööreille. Perjantaina Intel juhli yhtä merkkipaalua, kun se vietti Espoossa Suomen uuden tuotekehitysyksikkönsä virallisia avajaisia.
– Vuosi sitten ryhdyimme palkkaamaan väkeä. Nyt on oma rakennus ja siinä Intel-logo, Yhdysvaltain Portlandissa paikalle saapunut Intelin tutkimuskeskuksista vastaava Imad Sousou kertoi.
Espoon tuotekehityskeskus työllistää yli 70 henkeä. Espoon lisäksi Intelillä on oma tuotekehityskeskuksensa Tampereella. Tampereella Intelin palveluksessa on yli 130 henkeä.
Tampereen erikoisalaa ovat mobiileihin päätelaitteisiin liittyvä ohjelmistokehitys. Espoo puolestaan on erikoistunut avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin.
Kahden uuden keskuksen lisäksi Intelillä on ollut Oulussa tuotekehityskeskus matkapuhelinvalmistaja Nokian kanssa. Intel ja Nokia olivat kantavia voimia mobiilien päätelaitteiden Meego-käyttöjärjestelmän kehityksessä.
Oulussa toimiva tuotekehityskeskus jatkaa Intelin edustajien mukaan toimintaansa, mutta sen painoarvo on muuttunut yhtiön silmissä.
– Me palkkaamme lisää väkeä omiin tuotekehityskeskuksiimme, Intelin Euroopan tutkimuskeskuksia johtava Martin Curley sanoo.
Hän ei halua arvioida, miten paljon lisää väkeä Espoon ja Tampereen keskukset aikovat palkata.
Intelin Suomen tuotekehityskeskusten perustaminen osuvat samaan aikaan kuin Nokia kertoi siirtymisestä Windows Phone-käyttöjärjestelmään ja väen vähennyksistä.
Intelin edustajat kehuivat perjantaina, miten Suomesta löytyy osaavia ohjelmistokehittäjiä ja mobiilibisneksen taitajia.
Tampereen uusi tuotekehityskeskus on jo kunnostautunut taulutietokoneiden ja älypuhelimien referenssialustojen toteuttajana.
Intel on valmistanut mobiilialustoja muun muassa Motorolalle ja Lenovolle.
Suomalaiset mobiiliosaajat ovat Intelin edustajien mukaan kunnostautuneet muun muassa laitteiden domain-ratkaisussa, multimediassa, laitteiden kameraominaisuuksissa, turvallisuusratkaisuissa ja järjestelmäintegroinnissa.
Mobiiliosaamisen lisäksi Suomen vahvuuksia Intelin silmissä ovat avoin ohjelmistokehitys ja osallistuminen Linux-käyttöjärjestelmän kehittämiseen.
Kehuja saa myös yhteistyö yliopistomaailman ja erityisesti uuden Aalto-yliopiston kanssa.
Kommentit (58)
Anonyymi
Anonyymi
Puolueellinen otsikko artikkelin kirjoittajalta.
Anonyymi
Anonyymi
Meltemi-kehitystä tehdään Suomessa.
Kyllä kyllä mutta jotta saataisiin jotakin aikaankin ja toimivaksi niin vaativin osuus ja koodaus kokonaan tehdään Nairobissa.
Anonyymi
On hämmästyttävää, että toivotte yrityksen, joka työllistää Suomessa tuhansia ihmisiä, menevän nurin.
Tekös heidätkin sitten elätätte?
Hienoa, että Intel on tullut Suomeen. Ehkä se suomalainen työ ei olekaan niin kallista, kuin suomalaiset johtajat aina antavat ymmärtää.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Vai voiko joku kertoa mitä tekee Microshitillä ilman Inteliä? Ei mitään
Mitä tekee Intelillä ilman Microsoftia ? mitä tahansa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Seuraavassa Guitar Herossa voi rokata omia biisejä
23.05.2008 Guitar Hero -pelisarjan seuraavassa World Tour -osassa pelaajat voivat tallentaa omia kappaleitansa ja jakaa niitä muiden rokattavaksi.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- Japanissa pörssiromahdus 10:26
- Suomen Pankki harkitsisi lisävaatimuksia pankeille 11:35
- Näin tienataan valtion ammateissa: 1 155–10 525 e/kk 11:07
- Tutkija: Ihmisoikeustilanne kuin 1930-luvulta Kreikassa 13:52
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- Citigroup: Suomi säilyttää AAA-luottoluokituksen 13:08
- » Taloussanomat.fi












