Apple veromoitteista: Unohditte työpaikat

Kuva: REUTERS/David Gray
30.4.2012 01:52 Veronkierrosta moitittu Apple painottaa New York Timesille, että yhtiö on työllistänyt satoja tuhansia ihmisiä Yhdysvalloissa.
Laite- ja ohjelmistovalmistaja Apple antoi vastineen New York Timesille, jonka artikkelissa yhtiötä arvosteltiin verkonkierrosta. Joskin laillisesta sellaisesta.
Lehden mukaan Apple maksaa nokkelan verosuunnittelun avulla miljardeja dollareja vähemmän veroja vuosittain Yhdysvalloissa, kuin sen muuten pitäisi. Apple huomauttaa, että ehkä kannattaisi katsoa myös luotuja työpaikkoja.
Yhdysvalloissa 47 000 henkeä palkkalistoillaan pitävän Applen mukaan yhtiö on luonut kokonaan uusia tuotteita ja teollisuudenaloja ja yli 500 000 työpaikkaa yhdysvaltalaisille.
Luvussa ovat mukana niin komponentteja laitteisiin kehittävät kuin myös valmiita tuotteita asiakkaille toimittavat. Ja paljon ihmisiä siinä välissä.
Väite ei kuulosta mahdottomalta. Viime vuoden puolella ulkopuolisessa tutkimuksessa laskettiin, että Applen johdolla syntynyt mobiilisovellusten villitys on synnyttänyt kilpailevat alustat mukaan lukien melkein puoli miljoonaa työpaikkaa.
- Lue lisääApplen vastine NY Timesissä
Kommentit (37)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
USA:ssa ollaan kyllä hulluja jos haluaa oikeasti ajaa Applen päämajan Aasiaan. Luulisi, että ne haluaa pitää Applen USA:ssa.
Ne ovat itsekin tajunneet, että Applen vehkeistä ei ole ihmiskunnalle mitään hyötyä. Joten miksi vaivautua?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Jonnet ja urpot jaksaa jauhaa keskellä yötä. Digitodayn Tuomaskin yllätti: yleensä, varsinkin positiivista Apple uutista saa odottaa digiyesterdayhin päivätolkulla muun netin jälkeen, jos silloinkaan. Liekö naputellut jutun yöpa$kalla käydessään, kuten minä.
Hyvää yötä sinullekin, sinä pa$kalla käyvä Jonne-Urpo (Tosi outoa, että joku toteaa olevansa urpo, ja vieläpä sellainen, joka käy pa$kalla, toim. huom.)
Anonyymi
Kyseessä on siis ne työpaikat siellä Kiinassa tehtailla jossa käytetään lapsityövoimaa ja jossa työntekijät ajetaan itsemurhiin.
Ja tätä firmaa ihannoi SDP:n puoluesihteeri. Jos aikoihin eletty, kun tehdastyöläisiä puolustava ja veroja rakastava puolue ihannoi orjapiiskurina ja veronkierroilla menestyvää yritystä. Häpeisit Junger!
Anonyymi
Anonyymi
USA:ssa ollaan kyllä hulluja jos haluaa oikeasti ajaa Applen päämajan Aasiaan. Luulisi, että ne haluaa pitää Applen USA:ssa."
Ne ovat itsekin tajunneet, että Applen vehkeistä ei ole ihmiskunnalle mitään hyötyä. Joten miksi vaivautua?
Voi ressukkaa, hommaa itsellesi osamaksulla jotain Applea, äläkä turhaan ole noin kateellinen....
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- SS: Reseptien väärennökset työllistävät poliisia – e-reseptistä helpotusta 07:27
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- » Taloussanomat.fi
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-104 e
HP ProBook 4540s H5J67EA (Core i5-3230M, 4 GB, 500GB, 15.6", Windows 8 Pro), kannettava tietokone
-
-100 e
-
-85 e
Lenovo Thinkpad X230T N2C2AMS (Core i5-3320M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone













