Tiedon vähennykset toteutuvat pelätyn suuruisina

7.5.2012 13:33 Tietotekniikan palvelutalo Tieto irtisanoo Suomessa 500 työntekijää.
Tieto sai tänään päätökseen maaliskuussa alkaneet yt-neuvottelut. Leikkausten määrä ei muutu maaliskuussa ilmoitetusta. Tieto aikoo vähentää kahdessa vaiheessa Suomen toiminnoista 500 työntekijää. Työntekijöistä 410 saa potkut.
Ensimmäisessä vaiheessa Tieto irtisanoo 210 työntekijää. Työt loppuvat kesäkuun loppuun mennessä. Lisäksi 90 työntekijää poistuu yhtiön palveluksesta eläkkeelle tai muiden palvelukseen.
Toisessa vaiheessa Tieto irtisanoo enintään 200 työntekijää. Potkut ovat tulossa ensi vuoden alkuun mennessä.
Kaikkiaan Tiedon konsernitasoisissa neuvotteluissa vähenee 1 300 työtehtävää.
Kommentit (21)
Anonyymi
Anonyymi
Kaikki muut projektit sitten tuntuvatkin ylittävän budjettinsa 280% vähintään jonka jälkeen todetaan että hommasta ei tullut mitään.
Toki jokaisella kunnalla tulee olla oma potilastieto järjestelmänsä ja erillinen tietokanta järjestelmä kaikille.
Ja toki se ostetaan sitten Microsoftilta koko paketti.
Hassaua että teknisesti joku IRC-Galleria tai naurunappula on huomattavasti laajempi ja raskaampi tietokanta kuin yksikään potilastietokanta järjestelmä maailmassa. Sitä ei ole murrettu ja koko homma on väännetty käsin, teinien tekemänä.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Just niin, sinähän sen tiedät. Huomattavasti laajempi... kuin yksikään...
Huoh.
Anonyymi
Hassaua että teknisesti joku IRC-Galleria tai naurunappula on huomattavasti laajempi ja raskaampi tietokanta kuin yksikään potilastietokanta järjestelmä maailmassa. Sitä ei ole murrettu ja koko homma on väännetty käsin, teinien tekemänä.
Hassua on teinien mustavalkoisen maailmankuvan esittäminen ratkaisuksi maailman ongelmiin
Anonyymi
Just niin, sinähän sen tiedät. Huomattavasti laajempi... kuin yksikään...
Huoh.
No, voidaan ainakin varmuudella sanoa, että huomattavasti toimivampia ovat molemmat. Ja toisaalta: järjestelmän monimutkaisuus ei ole mikään tekosyy tuottaa skeidaa.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
IPhonen saa nyt pilkkahintaan
25.05.2010 Amerikkalainen halpaketju Walmart tarjoaa iPhoneja 97 dollarilla. Puhelin pitää ostaa kahden vuoden kytkysopimuksella.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
-21 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö
-
-10 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-9 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone














