Yahoon toimitusjohtaja lähtee ilman erorahoja

Scott Thompson jättää Yahoon ilman kultaista kädenpuristusta, mutta ei hän rahapulasta kärsi.
Kuva: Yahoo
15.5.2012 10:32 Yahoon pääjohtaja Scott Thompson jätti paikkansa internetyrityksen johdossa ilman erobonusta.
Yahoon ja Scott Thompsonin välisen sopimuksen mukaan hän saa kuitenkin pitää tähän mennessä saamansa palkat, palkkiot ja osakkeet.
Kova meteli nousi ansioluetteloon merkitystä olemattomasta tietojenkäsittelytieteen tutkinnosta. CV:n puliveivaamista pidetään kantona, johon Thompson kompastui. Eroon uskotaan vaikuttaneen myös se, että hänellä on todettu kilpirauhassyöpä. Syövän hoito oli alkamassa.
Nimellisesti Thompson lähtee Yahoosta omasta tahdostaan molemminpuolisella sopimuksella. Erosopimus antaa hänen pitää 7,3 miljoonan dollarin, 5,7 miljoonan euron arvosta palkkiota, palkkoja ja osakkeita.
Lisäksi Thompsonilla on osakeoptioita viiden miljoonan dollarin arvosta, mutta niiden laukeamisaikataulu ei ole tiedossa. Mahdollisesti Thompson saa niistä osuuden, joka vastaa hänen neljän kuukauden työrupeamaansa, CNNMoney raportoi.
130-päivää kestäneen Yahoo-johtajuuden aikana Thompson ansaitsi 56 000 dollaria, 44 000 euroa päivässä, myös viikonloppuina.
Kommentit (8)
Anonyymi
Mielestäni tämä on kyllä huono esimerkki. Tällainen ikävä kehityskulku pitäisi lopettaa heti alkuunsa!
Tässähän on koko maan hyvinvointi jo uhattuna. Tulee rutto ja kolera ja nälänhätä ja ties mitä kaikkia vitsauksia, jos johtajille ei makseta niitä rahoja jotka heille kuuluvat.
Anonyymi
Vai lähtee ilman erorahoja? Mitä ihmettä?Mielestäni tämä on kyllä huono esimerkki. Tällainen ikävä kehityskulku pitäisi lopettaa heti alkuunsa! Tässähän on koko maan hyvinvointi jo uhattuna. Tulee rutto ja kolera ja nälänhätä ja ties mitä kaikkia vitsauksia, jos johtajille ei makseta niitä rahoja jotka heille kuuluvat.
Niinpä, jospa joskus lähtisi edes yksi duunari vapaaehtoisesti ilman erorahaa... Eipä sitä päivää taideta aivan heti nähdä.
Monilta unohtuu se, että toimitusjohtajia eivät suojaa työehtosopimukset. Heillä ei ole mitään turvaa irtisanomisen varalta.
Anonyymi
Niinpä, jospa joskus lähtisi edes yksi duunari vapaaehtoisesti ilman erorahaa... Eipä sitä päivää taideta aivan heti nähdä.
Itse lähden joka arkipäivä tasan klo 16! Ja lomat poislukien heilahdan aina takaisin kasin aikoihin.
Mutta sitä kun on motivoitunut tekemään töitä firman hyväksi, eihän sitä firmaa jätetä! Toki jos saisi Ok palkkaa, että jäisi rahaa säästöön, joku kaunis päivä voisi lähteäkkin.
Anonyymi
Anonyymi
Liittojen työehtosopimukset eivät ehkä suojaa, mutta omat sopimukset näkyy antavan sitäkin parempaa suojaa. Ainakin isoissa yrityksissä. En kyllä itkisi noiden kaalimatojen puolesta.
Pienen perheyrityksen tj on sitten ihan oma lukunsa. Niitä yhteiskunta pitää suunnilleen torakoita vastaavina eliöinä mitä tulee työttömyysjuttuihin.
Anonyymi
Monilta unohtuu se, että toimitusjohtajia eivät suojaa työehtosopimukset. Heillä ei ole mitään turvaa irtisanomisen varalta.
Tämä on kyllä tehokkaasti ulkoa opeteltu mantra, mutta ei pidä paikkaansa isoissa firmoissa.
Funtsipa hetki. Toimitusjohtaja saa vuodessa miljoonan tai pari palkkana, bonuksina ja muina etuuksina. Kun hänet erotetaan, hänelle jää käteen rahaa sen verran, että vähänkin fiksumalla taloudenpidolla hän pärjää vuosikausia.
Vertaa tätä duunariin, jolla on tämä ihana "turva" irtisanomisen varalta: rahaa tilillä muutama satanen, sen jälkeen ehkä ansiosidonnainen kahdeksi vuodeksi, kunhan ensin vietetään karenssi ilman tuloja.
Kummankohan elämä on oikeasti turvatumpaa irtisanomisen jälkeen?
Anonyymi
"Nokian toimitusjohtaja lähtee ilman erorahoja"
Voi mikä onnen päivä se olisi. Karussa suomalaisessa todellisuudessa maailmanhistorian huonoinkin toimitusjohtaja istuu pallillaan lujasti kuin tahra.
Anonyymi
Lisäksi Thompsonilla on osakeoptioita viiden miljoonan dollarin arvosta, mutta niiden laukeamisaikataulu ei ole tiedossa.
Minun laukeamisaikatauluni ainakin on tiedossa. Lähin laukeaminen tapahtunee tänä iltana kello 23:38 aikoihin.
Luultavasti myös huomenna, mutta se riippuu aika paljon siitä viitsinkö tehdä kotitöitä kovin paljoa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft paijaa kilpailijaa Officessa
22.05.2008 Microsoft lupaa parantaa Office 2007:n asiakirjatukea ensi vuonna julkaistavan Service Pack 2:n myötä. Uutinen on se, että päivitys lisää toimistosoftaan dokumenttiformaatti odf:n, joka kisaa käyttäjien suosiosta Microsoftin ooxml:n kanssa.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Kolaritesti paljasti parhaat turvaistuimet – yksi huolestuttava 15:09
- Ohjelmistoyhtiö etsii autisteja – haluaa palkata 650 lähivuosina 18:53
- » Taloussanomat.fi











