Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tieto irtisanoo Ruotsissa

16.5.2012 14:05 Toimintaansa tehostava tietotekniikan palvelutalo Tieto vähentävää Ruotsin toiminnoissa noin 290 työpaikkaa.

Tieto toteuttaa Irtisanomiset kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen alkaa yhtiön mukaan välittömästi.

Nyt päättyneet neuvottelut ovat osa maaliskuussa julkistettua tehostamisohjelmaa, jonka tavoitteena on leikata konsernin kuluja 50 miljoonalla eurolla vuoteen 2014 mennessä.

Toukokuun loppuun mennessä yhtiö irtisanoo Ruotsissa noin 140 työntekijää. Työtehtävien määrä vähenee lisäksi noin 50:llä muun muassa sisäisten siirtojen kautta.

Toinen vaihe alkaa ensi syksynä. Tällöin työt loppuvat enintään sadalta tekijältä. Irtisanomiset on tarkoitus toteuttaa ensi vuoden alkuun mennessä.

Tieto ilmoitti viime viikolla vastaavista irtisanomisista Suomessa. Kaksivaiheisen järjestelyn myötä yhtiö vähentää yhteensä 500 työntekijää Suomen kaikkiaan noin 6 000 työntekijän vahvuudesta.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Juurihan Tieto julkisti ison sopimuksen Ruotsin kanssa - mitäs tämä sitten oikein meinaa... :-O


Se meinaa lisää duunia inkkareille.
etkö itse tajunnut? 16.5.2012 17:30

Anonyymi
Tieto lisää tuskaa - myös Ruotsissa!
Oppivathan Svenssoni 17.5.2012 10:32

Anonyymi
Juurihan Tieto julkisti ison sopimuksen Ruotsin kanssa - mitäs tämä sitten oikein meinaa... :-O

Se meinaa lisää duunia inkkareille.

Tulee se inkkareidenkin aika vielä, tämä on sitä lopun alkua.
Geronimo 18.5.2012 14:30
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Telian puhelinäänestysbisnes viranomaispohdintaan

21.05.2008 Tukholma - Euroviisujen, Melodifestivalenin ja muiden suosittujen televisio-ohjelmien puhelinäänestykset ovat Telialle Ruotsissa iso bisnes. Käytännössä Telian Megacall-järjestelmälle ei ole onnistuttu luomaan kilpailevia vaihtoehtoja. Tilanne saa nyt televiranomaisetkin mietteliäiksi.


Kolme vuotta sitten

Kuvitteelliset extreme-lajit huiputtavat videonkatsojia

21.05.2010 Uskomattomat extreme-urheiluvideot esittelevät liudan uusimpia harrastemahdollisuuksia. Vain yksi videoista on kuvattu todellisesta urheiluharrastuksesta. Videoilmiön lajiesittelyssä vettenpäällä käveleminen, Segway-turnajaiset, extreme-silittäminen, agressiivinen käveleminen ja maastoajo yksipyöräisellä.

.