Nokian johtoryhmä uusiksi: Savander, McDowell ja DeVard ulos yhtiöstä
14.6.2012 09:46 Nokian johtoryhmän jäsenet Jerri DeVard, Mary McDowell ja Niklas Savander jättävät yhtiön.
Nokia on tänään kertonut nimittäneensä Juha Putkirannan tuotantotoiminnoista vastaavaksi johtajaksi, Timo Toikkasen Mobile Phones -yksikön johtajaksi, Chris Weberin myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi, Tuula Rytilän markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi ja Susan Sheenanin viestinnästä vastaavaksi johtajaksi.
Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber ovat lisäksi Nokian johtokunnan jäseniä heinäkuun alusta lähtien.
Yhtiön markkinointijohtaja Jerri DeVard, Mobile Phones -yksikön johtaja Mary McDowell ja Marketsin johtaja Niklas Savander jättävät Nokian johtokunnan kesäkuun lopussa jatkaakseen uusien mahdollisuuksien parissa Nokian ulkopuolella, Nokia tiedottaa.
Nokian mukaan he toimivat Nokian neuvonantajina toimiinsa liittyvän siirtymävaiheen yli.
Savander on tehnyt pitkän uran Nokialla. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä Nokiassa ja Nokia Networkissa vuodesta 1997 lähtien. Hän on ollut muun muassa NAVTEQin ja Nokia Siemens Networksin hallituksen jäsen.
Viimeisimmässä tehtävässään Savander johti Nokian myyntiä, markkinointia, tuotanto- ja logististiikkatoimintoja sekä IT-toimintoja. Hän on ollut Nokian johtokunnan jäsen vuodesta 2006 lähtien. Savander jättää kesäkuun lopussa myös Nokia Siemens Networksin hallituksen jäsenyyden.
McDowell on ollut useissa johtotehtävissä Nokiassa, mukaan lukien NAVTEQin hallituksen jäsenenä. Viimeisimpänä tehtävänään hän johti Nokian globaalia Mobile Phones -liiketoimintayksikköä. Hän aloitti Nokiassa vuonna 2004 ja toimi johtokunnan jäsenenä siitä lähtien.
Jerri DeVard aloitti yhtiössä viime vuoden tammikuussa ja johti Nokian markkinointia ja brändinhallintaa. Hän oli Nokian johtokunnan jäsen.
Kommentit (39)
Anonyymi
Ja taas varoitettiin tuloksesta, vaikka Lumioita on myyty jo yli 100 miljoonaa tuhannessa eri maassa kussakin - tai ainakin tällä foorumilla on niin väitetty.
Alkaa mennä usko Lumia-hehkutukseen kun myynti sen kuin dyykkaa. Voisiko sittenkin olla mahdollista, että WP7 onkin floppi? Ei herranen aika, päästinkö epäilyksen äänen?! Takaisin ruotuun ja heti! LUMIA ON MENESTYS! USKOKAA JO!
Jep. Lumia on menestys se myy 200% enemmän kuin ipony, mutta se ei siltä androidlle pärjää.
Anonyymi
Kansituolien järjestelyä. Titanic törmäsi jäävuoreen nimeltä Apple.
Nope. Android oli jäävuoren nimi. Tosin Titanikki on silti pinnalla. Hyvä että Kapteenejakin heitetään yli laidan, eikä pelkästään matkustajia.
Anonyymi
Mutku seuraavalla kvartaalilla on Nokialta tulossa se Iphonen tappaja
Miksi yrittää enää tappaa kuollutta.
Anonyymi
Vikahan on ollut markkinoinnissa.
Apple porskuttaa vaikka sillä on vasta nyt tulossa ominaisuuksiltaan Symbiania vastaava käyttöjärjestelmä iOS6.
Huonosti menee iponyllä kiinassa, putosi jo 5 joukosta ja kohta kuudes sijakin on mennyttä...
Anonyymi
Mutku seuraavalla kvartaalilla on Nokialta tulossa se Iphonen tappajapuhuu aivokuollut
Miksi yrittää enää tappaa kuollutta.
Anonyymi
Anonyymi
Apple Falls Out of Top Five in China?s 3G Smartphone Market
More Holidays For Foxconn Workers Due to Weak Sales of New iPad
Foxconn's Chengdu iPhone/iPad plant
Foxconn Suicide in Chengdu: Did Authorities Request Witnesses to Remove All Evidence?
Anonyymi
Sulla meni noiden yhtiöiden järjestys nyt pahasti pieleen. 2007 Apple esitteli käyttöjärjestelmän, jota kaikki kopioivat kiivasta tahtia. Tällä viikolla Apple meni taas omia menojaan ja muilla on hirvittävä kiire pysyä perässä.
Apple Falls Out of Top Five in China?s 3G Smartphone Market
More Holidays For Foxconn Workers Due to Weak Sales of New iPad
Foxconn's Chengdu iPhone/iPad plant
Foxconn Suicide in Chengdu: Did Authorities Request Witnesses to Remove All Evidence?
Foxconnin 1,2 miljoonasta työntekijästä aivan varmasti jollakin henkisiä ongelmia. Suomessa 1,2 miljoonasta ihmisestä 264 henkilöä tekee tuollaisen päätöksen vuodessa. Tuo Foxconnin luku on useammalta vuodelta.
Anonyymi
Vikahan on ollut markkinoinnissa.
Apple porskuttaa vaikka sillä on vasta nyt tulossa ominaisuuksiltaan Symbiania vastaava käyttöjärjestelmä iOS6.
Huonosti menee iponyllä kiinassa, putosi jo 5 joukosta ja kohta kuudes sijakin on mennyttä...
Höpö höpö. Apple tekee myyntiä sitä tahtia, että muita heikottaa.
Anonyymi
Kansituolien järjestelyä. Titanic törmäsi jäävuoreen nimeltä Apple.
Nope. Android oli jäävuoren nimi. Tosin Titanikki on silti pinnalla. Hyvä että Kapteenejakin heitetään yli laidan, eikä pelkästään matkustajia.
Android on vain jäähileitä. Android-kalikoiden valmistajat on Samsungia lukuunottamatta siellä samassa hyytävässä vedessä missä Nokiakin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Joka kolmas suomalainen on jo Facebookissa
25.05.2010 Facebook-verkkoyhteisössä on 1 756 160 suomalaista jäsentä. Tilastojen perusteella Facebook innostaa varsinkin Pohjoismaissa.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi












