Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokian luottamusmies: Ei sen näin pitänyt mennä

Kuva: Lehtikuva

14.6.2012 13:02 Nokia vähentää maailmanlaajuisesti yhteensä 10 000 työpaikkaa, joista 3 700 katoaa Suomesta. Tampereen yksikön pääluottamusmies kommentoi irtisanomisia Taloussanomille.

Nokian Tampereen yksikön pääluottamusmies Kalle Kiili arvioi irtisanomisien laajuuden tulleen monille järkytyksenä

– 3 700 työpaikkaa Suomesta on raju luku tässä vaiheessa. Sovittu siirtymäkausi viittasi siihen, että viime vuoden irtisanomisilla olisi menty vielä ainakin tämän vuoden loppuun asti, Kiili sanoo.

 – Ei tällaiset irtisanomiset kuuluneet kuvioon, Kiili jatkaa.

Olivatko näin laajat irtisanomiset kuitenkaan yllätys?

–  Niin. En tiedä olettiko joku, että samaan aikaan kun Symbian-käyttöjärjestelmää ajetaan alas, uuden käyttöjärjestelmän portfolio on jo ylhäällä ja myy samoja lukuja.

– Olihan se tiedossa, että tuloksessa tulee notkoa. Jonkun olisi tämäkin tilanne pitänyt nähdä paremmin, hän sanoo.

Työpaikkojen vähennykset eivät iske Nokian Tampereen yksikköön yhtä rajusti kuin Saloon ja Ouluun. Tampereella työskennellään pääosin Nokian Windows-Phone tuotekehityksessä.

Joitakin irtisanomisia pääluottamusmies Kiilin mukaan kuitenkin on odotettavissa myös Tampereella.

Jutun kirjoitti: Janne Soisalon-Soininen

Janne Soisalon-Soininen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Niin siinä käy kun johdolla ei ole mitään menetettävää ja leikkivät ihmisten työpaikoilla. Mitään plan b:tä ei edes viitsitty tehdä
prkl 14.6.2012 13:07

Anonyymi
Henkilökohtaisesti ei voisi vähempää kiinnostaa toisten potkut.
tyytyväinen asiakas 14.6.2012 13:16

Anonyymi
Mary "linux" McDowell, koko Ulmin kehitystiimi a'la Linux ja Oulun Linux porukka sai monoa.

Ojalan Laskuopin mukaan tuosta sekoilusta on nyt päästy eroon kun Hesan Meegoilijat potkittiin ulos edellisellä kierroksella.

Meltemi lensi Nairibiin ja hävisi matkalla Saharaan.
Tomi kAhonen 14.6.2012 13:19

Anonyymi
10000 new iPhone customers. Thank you, Stephen!
Withheld. 14.6.2012 13:37

Anonyymi
Elop pisti nokian tänään kakkoseen (kirjaimellisesti) siitähän noi nokiapojat tuntuu tykkäävän kun aina siitä puhuvat ja se aina niillä on mielessä kun keskusteluja seuraa. Kutsuisin tätä suuremman luokan karmaksi


Senhän sä tiedät..
tk 14.6.2012 13:55

Anonyymi
Elop pisti nokian tänään kakkoseen (kirjaimellisesti) siitähän noi nokiapojat tuntuu tykkäävän kun aina siitä puhuvat ja se aina niillä on mielessä kun keskusteluja seuraa. Kutsuisin tätä suuremman luokan karmaksi


Karma is a b i t c h
=D 14.6.2012 13:58

Anonyymi
Eikös se ollut se eFlppi joka halus heti alkaa ajamaan symbianluureja (suomiluureja) alas.

Mitä jos eFlopille annettais potkut, ihan vain surkean johtamisen vuoksi.
Nimetön 14.6.2012 13:59

Anonyymi
Niin siinä käy kun johdolla ei ole mitään menetettävää ja leikkivät ihmisten työpaikoilla. Mitään plan b:tä ei edes viitsitty tehdä

Jos tarkoitat Meegoa niin sillä porukalta mikä oli Nokian palveluksessa puuttui ammattitaito sen tekemiseen. Peruskoodauskin Nokian piti teetättää N9 osalta Intiassa kun täältä ei löytynyt osaamista.
tOmi kAhonen 14.6.2012 14:08

Anonyymi
"NÄE MAAILMA UUSIN SILMIN"

Ok, nyt ymmärrän mitä tuo mainoslause tarkoitti. Maailma näyttää Elopin touhujen jäljiltä aivan erilaiselta kuin eilen.
Salon työkkärin uusi 14.6.2012 14:32

Anonyymi
Eikös se ollut se eFlppi joka halus heti alkaa ajamaan symbianluureja (suomiluureja) alas.


"Suomiluureja", heh, heh - joku vieläkin uskoo, että suomiluureilla ja suomi-markkinoilla voi pyörittää maailmanluokan yritystä. Maailmalla kun näet myös tapahtuu ja neuvostoliittolainen ajattelumalli tyyliin "se-on-paras-koska-on-suomalainen" ei muualla ketään kiinnostaa. Ei Mosseillakaan "valloitettu" muuta, kun Suomen "markkinat".
Nimetön 14.6.2012 14:54
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

300 gigatavua muistia tarpeen nanotekniikan läpimurrossa

21.05.2008 Mikael Johanssonin tutkimusryhmä on pystynyt todistamaan, miten aineen rakenne muuttuu atomimäärän mukaan. Tarkimpien elektronirakennelaskujen tekemiseksi tarvittiin lähes 300 gigatavua muistia ja kaksi teratavua levytilaa tieteen tietotekniikan keskuksen superklusterilla Murskalla.


Kolme vuotta sitten

Auton nettirekisteröinti tulee keskiviikkona

21.05.2010 Ajoneuvojen sähköinen rekisteröinti on mahdollista ensi viikon keskiviikosta alkaen 6,5 euron hintaan.

.