Tietokoneneron kuolema ei ehkä sittenkään itsemurha

Omenaa ei koskaan testattu.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
25.6.2012 17:05 Brittitutkija haastaa vanhan oletuksen, että Alan Turing teki itsemurhan syanidilla.
Maailman ensimmäisten tietokoneiden kanssa työskennellyt Alan Turing ei ehkä kuollutkaan oman käden kautta.
Näin väittää professori ja Turing-asiantuntija Jack Copeland, joka piti aiheesta esitelmän lauantaina Oxfordissa.
Turing oli muun muassa koneälyä tarkastelevan Turing-testin isä.
Alan Turing kuoli 41-vuotiaana vuonna 1954 syanidimyrkytykseen. Hänen viereltään kotinsa yöpöydältä löytyi osittain syöty omena. Mutta poliisi ei koskaan testannut, oliko omenassa syanidia.
Copelandin mukaan Turingin kaltaista tapausta ei nykyään enää julistettaisi itsemurhaksi. Mikään ei poissulje vahinkomyrkytyksen mahdollisuutta, sillä Turingin tiedettiin tekevän kemiallisia kokeita syanidilla.
Alan Turing muistetaan nykyään tietojenkäsittelynerona, joka muun muassa mursi saksalaisen Enigma-salauslaitteen toisen maailmansodan aikana.
Mutta kuolemansa aikoihin Britanniassa ei ollut vielä tunnustettu hänen sota-ansioitaan. Sen sijaan huomio kiinnittyi – varsin kielteisesti – hänen homoseksuaalisuuteensa. Juuri sen on uskottu ajaneen hänet itsemurhaan.
Professori Copeland kuitenkin huomauttaa, että ennen kuolemaansa Turing vaikutti aikalaiskertomusten mukaan iloiselta.
Jack Copelandin ajatuksista kertoi muun muassa BBC.
- Lue lisääBBC:n uutinen aiheesta
Kommentit (15)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
joka muun muassa mursi saksalaisen Enigma-salauslaitteen toisen maailmansodan aikana.
Eivätkös he onnenkantamoisen kautta saaneet kojeen käsiinsä?
Anonyymi
Anonyymi
joka muun muassa mursi saksalaisen Enigma-salauslaitteen toisen maailmansodan aikana.
Eivätkös he onnenkantamoisen kautta saaneet kojeen käsiinsä?
Turing oli rakentamassa Bombea eli konetta, jolla saatiin purettua laivaston käyttämä vahvempi enigma. Tämä oli yksi ratkaiseva tekijä sodan voittamisessa.
Anonyymi
Tehkää asialle jotain.
Peukutus ja kommentointi rekisteröimisen taakse.
Anonyymi
joka muun muassa mursi saksalaisen Enigma-salauslaitteen toisen maailmansodan aikana.
Eivätkös he onnenkantamoisen kautta saaneet kojeen käsiinsä?
Enigmoja kaapattiin Sodan aikana ainakin kolme kappaletta saksalaisista aluksista. En nyt tiedä miten nämä olisivat onnenkantamoisia, ainakin osa oli täysin suunniteltuja operaatioita. Lisäksi itse laitteen saaminen haltuun on vain yksi osa murtamista. Toisaalta toki on väärin sanoa, että Turing mursi Enigman. Hän oli yksi henkilö isossa operaatiossa.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kodak ymppäsi apusoftan cd-r-levyille
26.05.2008 Kodakin uudet AutoMagic-cd-r-levyt sisältävät tallennusohjelman, jonka ansiosta levyille tallentaminen on yhtiön mukaan "ennen näkemättömän helppoa".
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- EU:n Van Rompuy haluaa neljän kuukauden nuorisotakuun 09:46
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
-226 e
-
-170 e
ASUS G53SX-S1183V (Core i7-2670QM, 8 GB, 500 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-150 e
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone













