Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia: Yt-neuvottelut vasta alkamassa osassa yhtiötä

Kuva: Lehtikuva

27.7.2012 13:32 Puhelinvalmistaja kertoo saaneensa Salon tehtaan yt-neuvottelut päätökseen. Salo mukaan lukien koko Suomesta vähenee 3 700 työpaikkaa.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on saanut päätökseen alkukesästä alkaneet yt-neuvottelut, jotka koskivat Salon tehtaan henkilökuntaa ja yhtiön tukitoimintoja.

Salon tuotannon yt-neuvottelut koskivat tehtaassa ja sen tukitoiminnoissa työskenteleviä noin 780 työntekijää.

Tuotanto on päättynyt. Nokia ajaa Salon toiminnot alas tulevana syksynä.

Nokia käynnistää tukiohjelman irtisanottaville ja jatkaa Salossa niin sanottua Bridge-ohjelmaa, joka tukee työntekijöitä uudelleentyöllistymisessä.

– Yrittäjyyttä harkitsevia on valmennettu sekä aloittavia yrityksiä on tuettu apurahoin. Uudelleenkoulutus on saavuttanut erittäin suuren suosion; jopa  500 Bridge-ohjelman piiriin tulleista työntekijöistä on hakeutunut uudelleenkoulutukseen, sanoo Nokia Suomen henkilöstöjohtaja Ville Valtonen tiedotteessa.

Nokian mukaan osassa yhtiön Suomen organisaatiota kesäkuussa ilmoitetut yt-neuvottelut ovat vielä kesken tai vasta alkamassa. Vähennykset toteutetaan vaiheittain ensi vuoden loppuun mennessä. Niiden aikataulu vaihtelee.

Nokia kertoi kesäkuussa, että se aikoo vähentää 10 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ensi vuoden loppuun mennessä. Suomesta on häviämässä kaikkiaan 3 700 työpaikkaa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Seuraava kierros alkaakin juuri sopivasti ennen joulua.
Seuraava 10 000 uuni 27.7.2012 13:40

Anonyymi
Nokia ajaa Salon toiminnot alas tulevana syksynä.

Ne luvatut tuotekehitys- ja suunnittelutyötkin loppuvat syksyn aikana?
Nokian johdon sanaan 27.7.2012 13:43

Anonyymi
Kunhan sopivat deadlinet on saavutettu, napsahtaa sähköpostiin palaverikutsu auditorioon...
monet yt:t nähnyt 27.7.2012 13:50

Anonyymi
Nyt kaikki iPojut nauramaan kuorossa, kohta ei ole teille opintotukia millä voitte ostaa uudet iLelut itsellenne, kun ei tule verorahoja mistään. Mutta onhan se hienoa jos Äplen kurssi menisi 2000$, vaikkette te siitä mitään hyödykkään....Maailma olisi paljon parempi paikka ilman Nokiaa ja varsinkin sen tuomia verotuloja Suomeen?
appleforever 27.7.2012 14:08

Anonyymi
Nokia ajaa Salon toiminnot alas tulevana syksynä.

Ne luvatut tuotekehitys- ja suunnittelutyötkin loppuvat syksyn aikana?


Elop sanoi, että R&D pysyy Salossa. Nokia ei jätä Saloa!

...helmikuussa Elop sanoi, että tehdas pysyy Salossa. Nokia ei jätä Saloa!

Ai niin, ja viime vuonna Elop sanoi, että Nokia pysyy Suomessa. Sitä(kin) odotellessa...
:-P 27.7.2012 17:26

Anonyymi
Mutku se Apple


ehei...

Mutku se Samsung.

eikä mikään marginaali valmistaja.
Nimetön 27.7.2012 20:51

Anonyymi
Maailma olisi paljon parempi paikka ilman Nokiaa ja varsinkin sen tuomia verotuloja Suomeen?


Niin, se Nokian viime vuonna maksama 1,6 miljoonan euron yhteisövero auttoikin huimasti.
Einomies 28.7.2012 18:28

Anonyymi
Enemmän varmaan auttoi ne 13000 suomalaisen työntekijän palkoistaan maksamat verot, keskimäärin varmasti vähintään 15k per henkilö. Eli pari sataa miljoonaa.
No-no-mies 29.7.2012 0:36

Anonyymi
Nokialla on edelleen ympäri maailmaa noin 120-130 tuhatta työntekijää. Ihmettelen, että miten ne aikovat selviytyä näin pienillä irtisanomisilla tässä tilanteessa. Lisäksi ihmettelen, miksi yli 30% irtisanotuista on Suomessa, vaikka täällä on alle 30% työntekijöistä.
Jalmari 30.7.2012 10:37

Anonyymi
"Maailma olisi paljon parempi paikka ilman Nokiaa ja varsinkin sen tuomia verotuloja Suomeen?"

Niin, se Nokian viime vuonna maksama 1,6 miljoonan euron yhteisövero auttoikin huimasti.


Eikös Nokian työntekijät joudu maksamaan yhtään veroja palkastaan?
Nimetön 30.7.2012 10:57
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Novell ja Microsoft kehittävät yhdessä Linux-hallintaratkaisuja

26.05.2008 Ohjelmistoyhtiö Novell on kertonut Microsoft-yhteistyöstä, jonka tavoitteena on kehittää edistyneitä Linux-hallintaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

HP ja Dell menettivät markkinoita

26.05.2010 Tietokonevalmistajat Hewlett-Packard ja Dell menettivät markkinaosuuksiaan kannettavissa tietokoneissa tammi–maaliskuussa, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.

.