Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia vähentää yli puolet Oulun väestään

Kuva: EPA ja Lehtikuva

3.8.2012 09:34 Matkapuhelinyhtiö Nokia vähentää Oulusta noin 700 henkeä. Irtisanomisten jälkeen yhtiölle jää kaupunkiin noin 400–500 työntekijää.

Nokia vähentää Oulussa noin 700 työntekijää, kertoo Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Mikko Merihaara.

Merihaaran mukaan suurin osa irtisanottavista lähtee elokuussa ja loput myöhemmin.

– En tarkkaan tiedä, mutta myöhemmin tänä vuonna lähtee jonkun verran sitten, Merihaara kertoi aikatauluista.

Irtisanomisten jälkeen Ouluun jää Merihaaran mukaan 400–500 Nokian työntekijää.

– Peruspuhelinten softakehitys jää ja joitakin tukitoimintoja ympärille, Merihaara sanoi.

Heinäkuun lopussa Nokia ilmoitti saaneensa päätökseen Salon tehtaan henkilökuntaa ja yhtiön tukitoimintoja koskevat yt-neuvottelut. Salossa töitä vaille jäi 780 ihmistä.

Nokia kertoi kesäkuussa, että se aikoo vähentää 10 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ensi vuoden loppuun mennessä. Suomesta on häviämässä kaikkiaan 3 700 työpaikkaa.

Jutun kirjoitti: Saara Vartiainen

Saara Vartiainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Veikkauksia,milloin Oulun yksikkö suljetaan?

2 vuotta, tai heti kun osaaminen on siirretty muualle.
Ins. 3.8.2012 10:33

Anonyymi
Veikkauksia,milloin Oulun yksikkö suljetaan?


Joko ennen tai viimeistään samaan aikaan kuin koko Nokia.
Piälikkö 3.8.2012 10:37

Anonyymi
Mikä softakehitys? Tuolla määrällä pidetään nykyistä tasoa hädin tuskin yllä, mutta ikiwanhaa S40-alustaa ei enää kehitetä. Peruspuhelimissa Nokiaa kohtaa siis sama kohtalo kuin S60-alustalla. Ainoa ongelma on, ettei WP tule toimeen halvalla kehitysmaaraudalla vaan vaatii raudalta jopa enemmän kuin iOS - Androidista puhumattakaan.
Kauanko vielä kestää 3.8.2012 10:38

Anonyymi
Kun windowsphonen markkinaosuus puhelimissa on saatu nostettua 2prosentiin (lumian alle 0,5) ja nokian markkinaosuus sen alle, nokia myydään. Eli ensi keväänä.
Onneksi on puhelimia 3.8.2012 11:15

Anonyymi
Nousua ja työvoimapulaa.
olinko eka 3.8.2012 11:56

Anonyymi
ATO ja vuorotyö kutsuu ;)
very human 3.8.2012 12:27

Anonyymi
Perushoitajakoulutus kutsuu... ja houkuttelee...
:( 3.8.2012 13:40

Anonyymi
Ja Elop sanoi että Oulu on tärkeä. Olihan se Salokin .. ja Saksan yksikkö.
Microsoft vei Suomen 3.8.2012 15:26

Anonyymi
Hieman outoa, ettei pääkaupunkiseudun työpaikoista puhuta julkisuudessa mitään vaikka ko. alueella numerojen valossa vähennykset on huikeita. Totta tietysti on, että Oulusta alan töiden löytyminen on varmaan vaikeampaa mutta ei se ihan yksinkertaista ole pk-seudullakaan kun paikkojen hakijoita on äkisti pari tuhatta ja Nokian vanavedessä muista firmoista vähennettävät viellä päälle.
Jamppa 3.8.2012 16:14

Anonyymi
Jyväskyläs yksikkö suljettiin liian pienenä ja siellä oli n. 400 työntekijää. Onnea vaan Oulu sekä Salo
isotakki 4.8.2012 8:55
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Elisa markkinoi miniläppäreitä lapsille

26.05.2008 Pikkumikrojen ensimmäinen vyöry on saapumassa Suomeen. Suomessa Elisa markkinoi minikoneita erityisesti lasten ja nuorten ensimmäiseksi koneeksi.


Kolme vuotta sitten

Microsoftin mobiiliyksikön pomo lähtee

26.05.2010 Ohjelmistojätti Microsoftin johtaja Robbie Bach jättäytyy pois yhtiön toiminnasta. Bach on johtanut Microsoftilla yksikköä, joka myy Xbox-pelikonsoleita ja matkapuhelinten ohjelmistoja.

.