Kuolema googlelaisena lihottaa lesken pankkitiliä

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
10.8.2012 11:39 Valtavista luontaiseduistaan tunnettu Google ei tarjoa vain ilmaisia parturikäyntejä, pitkiä vanhempainlomia ja ilmaisia lounaita työntekijöilleen. Nyt hakukonejätti kestittää myös manan majoille siirtyneiden työntekijöidensä perheitä.
– Tämä voi kuulostaa naurettavalta, Googlen henkilöstöjohtaja Laszlo Bock sanoo talouslehti Forbesille.
– Mutta olemme ottaneet käyttöön uusia kuolinetuja Googlella, hän jatkaa.
Googlen ohjelman tarkoituksena on auttaa leskiä selviämään puolison kuolemasta. Puolison kuolema on yksi suurimmista taloudellisista riskeistä Yhdysvalloissa, jossa sosiaaliturva on esimerkiksi Pohjoismaihin verrattuna olematon.
Korvaukset ovat huomattavia. Kuolleen Googlen työntekijän puoliso tai avopuoliso saa kuolemantapauksen sattuessa puolet kuolleen palkasta seuraavan kymmenen vuoden ajan.
Lisäksi kuolleen työntekijän puoliso saa omakseen työntekijän ansaitsemat osakeoptiot.
Myös lapset saavat 1 000 dollarin kuukausittaisen korvauksen aina 19 ikävuoteen asti. Jos lapsi opiskelee täyspäiväisesti, hän saa korvausta 23 ikävuoteen asti.
Google ei edellytä, että kuolleella työntekijällä olisi ollut esimerkiksi vakituinen työpaikka. Käytännössä lähes kaikki Googlen 34 000 työntekijästä kuuluvat etuuksien piiriin.
Myös Googlen vanhemmuusedut ovat yhdysvaltalaisittain huikeita. Uudet isät saavat kuusi viikkoa ja äidit 18 viikkoa palkallista vapaata.
Googlen omien tutkimusten mukaan luontaisedut vähentävät työntekijöiden vaihtuvuutta ja lisäävät hiukan työntekijöiden tehokkuutta.
– Emme kuitenkaan luo näitä ohjelmia siksi, että se olisi eduksi liiketoiminnalle. Mielestämme tämä on oikea asia tehdä. On aina mukavampi työskennellä yrityksessä, joka välittää työntekijöistään. Ja siksi yrityksen kannattaa ennemmin välittää työntekijöistään kuin olla välittämättä, Bock sanoo.
- VerkossaForbesin uutinen aiheesta
Kommentit (24)
Anonyymi
Anonyymi
Haha
Anonyymi
Anonyymi
Viisaat on jo tajunneet pysyä erossa Googlesta ja yllättäen palvelu on parempaakin.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Meillä EK ei tällaista halua myöntää.
EK haluaa kokoomuksen tuella kiristää työläisten riistämistä.
Anonyymi
Tämä osoittaa, että firmoilla on varaa lisätä työläisten palkkioita.
Meillä EK ei tällaista halua myöntää.
EK haluaa kokoomuksen tuella kiristää työläisten riistämistä.
Ja AY-liike ylläpitää muun vasemmiston tuella järjestelmää, jossa palkat eivät voi joustaa alaspäin. Seurauksena on rekrykieltoja, irtisanomisia ja kaikkein irvokkaimpana ilmiönä työharjoittelijat eli palkattomat orjat.
Mutta asiaan: hienoa Google! Parhaat firmat saavat parhaan työvoiman, jopa Suomessa.
Anonyymi
- Saapa nähdä kauanko kestää kun alkaa keskustelu, että tämä suosii virallisessa avioliitossa olevia verrattna avosuhteissa eläviin.
- kannustaa perinteisiä (lue kristillisiä etunenässä) arvoja vs liberaaleihin arvoihin verrattuna.
- Googlellakin on isohko joukko sinkku-nörttejä, saa nähdä miten tämä vaikuttaa solmittujen avioliittojen määrään siellä työskentelevien osalta.
Anonyymi
Suomessa lesken- ja lapseneläkkeet maksetaan normaalista työeläkejärjestelmästä. Ne ovat juuri niitä kauheita "eläkkeitä kuolleille". Vähemmän tienannut leski saa sen verran, että säilyttää suhteellisen elintason, lapset samaten. Se on sitä hyvinvointiyhteiskuntaa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi Työeläkevakuuttajien sivuilta www.tela.fi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900 saa päivityksen, mutta ei koskaan MeeGoa
25.05.2010 Nokia julkaisee huomenna keskiviikkona odotetun päivityksen N900 -puhelimelleen. Parannuksia on luvassa muun muassa sähköpostiin, nettiselaimeen ja käyttöliittymään. MeeGo-käyttöjärjestelmää ei kuitenkaan ole luvassa N900 -laitteelle.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
-21 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö
-
-10 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-9 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone












