Taloussanomat

Valtavat mittasuhteet paljastuvat: Applen uusi koti kuvattiin ilmasta

Kuva: Ruutukaappaus

3.2.2016 14:49 Ihmiset ovat kuin muurahaisia Applen tulevan pääkonttorin kimpussa. Mutta rakennushanke on jo huomattavan pitkällä, uusi lennokkivideo todistaa.

Duncan Sinfield -niminen Youtube-käyttäjä julkaisi lennokilla kuvaamansa videon Applen uuden pääkonttorin rakennustyömaasta Cupertinossa Kaliforniassa. Videosta kertoo muun muassa The Verge.

Otokset auttavat hahmottamaan valtavaksi tiedetyn rakennushankkeen mittasuhteita. Videossa esitellään paitsi Applen 12 000 hengen rengaskonttoria – joka on jo osittain lasitettukin – myös muita kompleksin osia, kuten erillistä auditoriota, jonka valtava katto lojuu vieressä odottamassa nostoaan paikalleen.

Tällä hetkellä suuri osa 70 hehtaarin tontista on hiekkaista erämaata, minkä on tarkoitus lopulta muuttua varsin vehreäksi puistomaisemaksi. Applen ympäristöystävällisistä suunnitelmista todistaa jo yksi tontin parkkirakennus, joka on päällystetty kokonaan aurinkopaneeleilla.

Pääkonttorin on määrä olla valmis vielä tänä vuonna tai aikaisin ensi vuonna.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Espoon kuolontähti tuosta tulee mieleen ja miten sitten kävikään, kun firma ei mitään uutta asiakkaille enää pystynyt tuomaan. Samanlaisella polulla on mätä hedelmä. Viimeiset innovaatiot on nähty ompulta vuosia sitten.
Anonyymi: ValitseVapaus 3.2.2016 15:07

Anonyymi
Komea pytinki.teksti liian lyhyt.
Anonyymi: Hieno 3.2.2016 15:27

Anonyymi
Harmin paikka että tuo rinkula on jo käymässä ahtaaksi, Apple on ostanut lisää kiinteistöjä sekä Santa Clara countysta, että muualta. Kun lama häämöttää Apple ottaa vanhat keinot kehiin, panostaa tuotekehitykseen, muut pistävät luukut kiinni ja Apple saa hyvää työvoimaa halvalla.

Mutta kannattaako yltiöpäinen tuotekehittely, uutta patenttia pukkaa harva se päivä, mutta entä uudet tuotteet? Onko Apple levittäytymässä liian ohueksi?

Kannattaisko sittenkin ostaa vaikka BMW, jos kerran on tarkoitus tehdä älyautoja. Mersuhan kävi jo piilaaksossa vähän sillä silmällä, että joku ostaisi heidät pois. Tesla on pirunmoinen uhka kun se pääsee vauhtiin, Apple ehkä vielä pahempi, entä Google?
Anonyymi: SivuiltaSeuraava 3.2.2016 15:28

Anonyymi
Espoon kuolontähti tuosta tulee mieleen ja miten sitten kävikään, kun firma ei mitään uutta asiakkaille enää pystynyt tuomaan. Samanlaisella polulla on mätä hedelmä. Viimeiset innovaatiot on nähty ompulta vuosia sitten.

Meinaat varmaan 5G tekniikkaa ja uutta SIM-korttia. Noista Apple saa vielä niin komeat patenttitulot että eipä edes tarvitse innovoida vähään aikaan.
Anonyymi: kommee_on_tönö 3.2.2016 15:32

Anonyymi
Espoon kuolontähti tuosta tulee mieleen ja miten sitten kävikään, kun firma ei mitään uutta asiakkaille enää pystynyt tuomaan. Samanlaisella polulla on mätä hedelmä. Viimeiset innovaatiot on nähty ompulta vuosia sitten.
Meinaat varmaan 5G tekniikkaa ja uutta SIM-korttia. Noista Apple saa vielä niin komeat patenttitulot että eipä edes tarvitse innovoida vähään aikaan.
Apple ei omista 5G Nokia, Samsung ja Sony omistaa enemistön siitä ja vanhasta tekniikasta
Anonyymi: Tahvo 3.2.2016 15:50

Anonyymi
'

Kovasti muistuttaa paikallista NSA:ta -
eli GCHQ :ta.


Joka taas on kopioutu Chrome -selaimen logoksi.


'
Anonyymi: lampaita-aitauksessa 3.2.2016 15:52

Anonyymi
Höpö höpö TAAS. Murot eivät ole ymmärtäneet, eivät ymmärrä ja tule ymmärtämään sitä, mitä Apple tekee.
Anonyymi: AppleYlivoimaa 3.2.2016 15:58

Anonyymi
.Apple ei omista 5G Nokia, Samsung ja Sony omistaa enemistön siitä ja vanhasta tekniikasta


5GEx eli Extended on se mikä tulee esim. USA ja Kiina käyttöön ja se on Applen tekniikkaa kokonaan.
Anonyymi: 5GExtended 3.2.2016 16:03

Anonyymi
.Apple ei omista 5G Nokia, Samsung ja Sony omistaa enemistön siitä ja vanhasta tekniikasta

5GEx eli Extended on se mikä tulee esim. USA ja Kiina käyttöön ja se on Applen tekniikkaa kokonaan.


Höpönhöpö. Apple EI OLE verkkovalmistaja. Maksaa laitteidensa 5G patenteista mm. Nokialle
Anonyymi: Opastaja 3.2.2016 16:26

Anonyymi
.Apple ei omista 5G Nokia, Samsung ja Sony omistaa enemistön siitä ja vanhasta tekniikasta

5GEx eli Extended on se mikä tulee esim. USA ja Kiina käyttöön ja se on Applen tekniikkaa kokonaan.


5GEx = 5G Exchange

Ei Applesta tietoakaan, terveisin Ruoholahden projektiryhmä
Anonyymi: Hesan_hanu 3.2.2016 16:32
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Apple lopetti tv-ohjelmien vuokrauksen

29.08.2011 Apple on kaikessa hiljaisuudessa lopettanut tv-ohjelmien jaksojen vuokraamisen iTunes-palvelussa. Yhtiön mukaan tv-ohjelmien vuokraus ei kiinnostanut kuluttajia.


2013

Kolme vuotta sitten

Blackberry laihduttaa – voi irrottaa pikaviestit omilleen

29.08.2013 Blackberryn pikaviestinpalvelu voi päätyä omaksi yhtiökseen, uutisoi Wall Street Journal.

.