Taloussanomat

Suomi hakee yhdeksän miljoonan tukirahaa ex-nokialaisille

Ministerit vierailivat viime kesänä Salossa Microsoftin suur-irtisanomisten vuoksi
Kuva: Sami Kilpiö

11.3.2016 14:17 Suomi hakee ohjelmistojätti Microsoftilta viime syksynä irtisanottujen avuksi tukirahaa Euroopan globalisaatiorahastosta.

Suomi on jättänyt Euroopan komissiolle tänään yhdeksän miljoonan euron tukihakemuksen yhteensä noin 2 000 Microsoftilta tai siihen kytköksissä olevista yrityksistä irtisanotun työntekijän auttamiseksi.

Hakemuksen toiminta-alueena ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa.

– EU-tuki mahdollistaa räätälöidyn palvelutarjonnan myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta työllisty ensimmäisten joukossa, sanoo oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

Microsoftilta irtisanottaville tarjottavat palvelut on TEM:n mukaan käynnistetty välittömästi irtisanomisten alkaessa viime syyskuussa, ja yhtiön tuella on perustettu kymmenittäin yrityksiä.

Suomessa on meneillään myös useita muita hankkeita globalisaatiorahaston tuella. Ne on käynnistetty telakkayhtiö STX Finlandin, yhdysvaltalaisen viestintäteknologiayhtiön Broadcomin ja ohjelmistoalan viime vuosien suurten irtisanomisten vuoksi.

Hakemusvalmistelu on aloitettu lisäksi Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston irtisanomisten vuoksi.

Globalisaatiorahaston tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia.

Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tekes on Jollan tapauksessa auttanut pelkästään kahta kaveria yli 10M eurolla eli eivät näköjään osaa kaikki yhtä hyvin pummata.
Anonyymi: Tekes_auttaa 11.3.2016 14:44

Anonyymi
Korkeasti koulutetut nokialaiset eivät siis vieläkään osaa oma-aloitteisesti siirtyä julkisen sektorin palvelukseen tai lähihoitajakouluun, vaan heille tarvitaan muutama kymmenen julkisella rahalla palkattua konsulttia pitämään kädestä kiinni tämän toimenpiteen ajan?
Anonyymi: sfadsfsa 11.3.2016 19:50

Anonyymi
Pallisiitiörahasto, auttaako kun mulkut on jo rivissä tuossa kuvassa?

Rivikolmonen ei käytä edes traktorivoimaa avukseen vaan hylkää ne suolle kuskeineen ja heittää Jussia kuokalla otsaan, pissii pensatankkiin ja vie eväät ohjaamosta kun Jussi on kuokkatainnoksissa. Ja myy suon venäläisille
Anonyymi: applenhuolto 11.3.2016 23:40

Anonyymi
Tekes on Jollan tapauksessa auttanut pelkästään kahta kaveria yli 10M eurolla eli eivät näköjään osaa kaikki yhtä hyvin pummata.


No jos nuo kaksi ovat myöskin kuitanneet nuo reilut viisi miljoonaa tekesin tuotekehityslainoja, niin varmaan sydän sykkyrässä toivovat ettei Jolla mene konkurssiin ja ko lainat muunnu henkilökohtaisiksi ja oitis maksuun. Ulosottomies tulee mielellään laittamaan kaikki omaisuudet lihoiksi ja kaverit kadulle komeassa kaaressa, esimerkkejä on pilvin pimein tästä kuviosta.
Anonyymi: Tekes_hurraa 12.3.2016 18:38

Anonyymi
"Suomi hakee yhdeksän miljoonan tukirahaa ex-Nokialaisille"

Olisiko liikaa odotettu, että toimituksessa osattaisiin kirjoittaa nokialainen pienellä alkukirjaimella?
Anonyymi: abcdefg 12.3.2016 21:58

Anonyymi
suomi vois hakea myös köyhille maajusseillensa taas parimiljardia lisää kun menee niin huonosti.
Anonyymi: votka 12.3.2016 23:35

Anonyymi
Ei tule herumaan lanttiakaan pummeille. Menköön töihin.
Anonyymi: elätitprkl 13.3.2016 3:19

Anonyymi
Aikoinaan oli olemassa eräs säätiö joka rahoitti patentointia. Sen vuosibudjetti oli kanssa luokkaa 9 miljoonaa, ja siitä keksijöille sitten meni kokonaista miljoonan verran. Toimistokuluihin menikin sitten kahdeksan miljoonaa. Tässä lienee kyse vastaavasta virkakoneiston rattaitten voiteluponnistuksesta?
Anonyymi: Hyväyritys 13.3.2016 9:21

Anonyymi
Jaa. Saadaanko me tämän kevään irtisanotutkin jotain?
Anonyymi: veivissä 13.3.2016 20:15

Anonyymi
No jos nuo kaksi ovat myöskin kuitanneet nuo reilut viisi miljoonaa tekesin tuotekehityslainoja, niin varmaan sydän sykkyrässä toivovat ettei Jolla mene konkurssiin ja ko lainat muunnu henkilökohtaisiksi ja oitis maksuun.


Tekesin lainoissa ei ole henkilökohtaista takausta. Lisäksi ne voi saada kokonaan anteeksi jos projekti epäonnistuu.
Anonyymi: 00530HKI 13.3.2016 22:03
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Windows Phonen Suomi-kauppa avautui kehittäjille

24.08.2011 Microsoft on avannut Windows Phonen suomalaisen sovelluskaupan Mango-kehittäjille. Kehittäjät pystyvät tästä päivästä lähtien lähettämään koodaamiaan Mango-päivityksen ominaisuuksia hyödyntäviä sovelluksia ja pelejä hyväksyttäväksi suomalaiseen Marketplace-kauppaan.

.