Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkijoiden vinkkelistä

Nuoret ovat kommunikaatioakrobaatteja

30.8.2000 15:45 Tuoreen tutkimuksen mukaan nuoret aikuistuvat kuluttajina kännykkä kourassa ja käyttävät nettiäkin enemmän viestintään kuin tiedon etsintään - toisin kuin nuorisobarometri juuri kertoi.

Kiasmassa keskiviikkona kuultu Mediaräjähdys -foorumi nuorten media-arjesta ja nuorisotyöstä luotasi nuorten uusmediakompetenssia etenkin internet- ja kännykkäkulttuurin kannalta.

Nuorisotutkimusverkostoa edustaneet tutkijat Sonja Kangas ja Kaisa Coogan olivat paneutuneet nuorten netti- ja kännykkäkulttuuriin kvalitatiivisen aineiston pohjalta. Siksi heidän työnsä näyttäisikin edustavan hieman toisenlaista totuutta nuorten media-arjesta kuin äskettäin julkistettu survey -tutkimus eli kaikkiaan 1500 haastatteluun perustuva nuorisobarometri. Barometrissä netti näyttäytyi nuorille ensisijaisesti tietolähteenä ja viihteen tarjoajana.

- Nuorten nettikäytössä korostui selvästi yhteydenpito, ei tiedon haku, väittivät Mediaräjähdyksessä esiintyneet Kangas ja Coogan . Samalla he välittivät viestin siitä, ettei "nörttejä" nuorten keskuudessa erityisemmin ihailla. Omasta mielestään teinivuotensa jo ohittaneet nuoret korostivatkin tutkijoille netin käytön rutiiniluonnetta ja saattoivat moittia ahkerimmin verkkoyhteisöissä viihtyviä "tyhmiksi teineiksi" tai ihmisksi, "joilla ei ole oikeaa elämää".

- Kovimpia termejä nuorten internet-käytössä tuntuisivat nyt olevan ICQ ja MP3, tutkijat heittivät. Ensin mainittu on reaaliaikaiset keskustelut mahdollistava palvelu ("I seek you"), toinen taas kiistoja nostattanut musiikin tallennusmuoto.

Aikuisille monet netin termit ja uudet mobiilipalvelut ovat vielä melkoista hepreaa, keskustelufoorumiin kokoontuneet nuorison tutkijat ja kasvattajat arvelivat. Kankaan ja Cooganin mukaan nuoret repivätkin tästä erottautumiskeinosta kaiken irti:

- Nuorille kännykät ja netti muodostavat vapaan vyöhykkeen, joka on vanhempien ulottumattomissa. Ne tekevät nuorten maailmasta aikuisille näkymättömämmän, kun enää ei tulla kotiovelta kyselemään nuorta ulos tai soiteta kotipuhelimeen, johon vanhemmat vastaisivat. Samalla kuitenkin kännykkä merkitsee monelle nuorelle ensimmäistä kosketusta aikuismaiseen kulutukseen, kun vanhempien kanssa käydään neuvotteluja "rahoituksesta", "kuukausieristä" ja monesti myös "velkasaneerauksesta".

Kännykkä näyttäisi muodostuneen nuorille oman imagon kannalta yhä tärkeämmäksi välineeksi, mikä helposti heijastuu myös kulutukseen. Tutkijoiden mukaan kännykän pitää "katu-uskottavuuden" nimissä olla tiettyä merkkiä ja mallia, kun taas toisaalta kännykättä jääminen omasta tahdosta tai pakon edessä viittaa jo elämäntapaan.

Mitä yleisemmäksi kännykät ovat tulleet, sitä suuremmaksi on kasvanut nuortenkin keskuudessa ainaisen tavoitettavuuden vaatimus. Tutkijoiden mukaan toleranssi off line -tilassa olevia eli kännykkäkulttuurin ulkopuolisia kohtaan laskee. Kaveripiirin jäsenyys myönnetään usein vasta, kun tarjokkaan nimi ja numero on kirjattu oman puhelimen muistiin. Sitten yhteydenpidon pitääkin olla tiivistä, ja jos joku pitää kännykkäänsä paljonkin suljettuna, tuomitaan teko "sosiaalisesti epätoivottavaksi".

Tutkijoiden sanoin nuorten kännykkäkulttuurissa on paljon piirteitä, joiden nojalla voisi puhua jopa "vapaaehtoisesta pakkomielteestä". Suhde internetiin taas ei viestintävälineenä näyttäisi olevan alkuunkaan niin "henkilökohtainen".

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä

10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.

.