Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irtisanomisia luvassa

AltaVista keskittää toimintojaan

15.9.2000 10:14 Hakukone on jatkossa web-portaali Altavistan keskeisintä liiketoimintaa. Lehtitietojen mukaan yhtiö ilmoittaa tänään perjantaina myös irtisanomisista.

Nyt 900 henkilöä työllistävä AltaVista pyrkii tekemään Pohjois-Amerikan markkinoilla voittoa viimeistään ensi vuoden alussa. Yritys uskoo, että tulos saavutetaan ydinosaamiseen keskittyen, AltaVistan osalta siis hakupalveluilla. Esimerkiksi maailmaa syleilevä portaalijätti Yahoo näyttää nyt karanneen AltaVistan vinkkelistä liian kauas, jotta sen kanssa olisi kannattavaa kilpailla sisältöpalveluiltaan kattavassa sateenvarjoportaalien sarjassa.

AltaVistan edustajan uutispalvelu Cnetille antaman haastattelun mukaan pyrkimys voitollisuuteen tarkoittaa muun muassa toimintojen keskittämistä pääkonttoriin Palo Altoon. Tässä yhteydessä jäänee työttömäksi osa Irvinen toimipaikassa nyt työskentelevästä Shopping.comin henkilöstöstä.
PC Datan elokuisen mittauksen mukaan AltaVistan sijoitus suosituimpien verkkopalvelujen joukossa oli vasta kolmastoista. Kärkikolmikkona tutkimuksessa olivat Yahoo, AOL ja MSN.
Hakukonemarkkinoilla AltaVista otti viimeisimmän suuren askelensa toukokuussa, kun se julkisti uuden, yksinkertaiseksi mutta nopeaksi kehumansa Raging Search -hakupalvelun. Sen on määrä kilpailla kävijöistä muun muassa hakukone Googlea vastaan.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.