Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Urheilu myy

Olympialaiset vauhdittavat digi-tv:tä Ruotsissa

21.9.2000 16:49 Sveriges Television lähettää olympialaisten aikana urheilua digitaalisessa maaverkossa peräti viidellä kanavalla. Kisat näyttäisivätkin hyvältä keinolta vakuuttaa kansalle ja kaupallisille toimijoille, että interaktiivinen tv todella tuo lisäarvoa tullessaan koteihin.

Sydneyn olympialaisten piti alunperin olla television digitalisoitumisessa merkittävä käännekohta, mutta aivan niin ei käynytkään. Digi-tv ei ole herättänyt varauksetonta innostusta heti päivänvalon nähtyään, ei edes Ruotsissa, joka monin paikoin on ehtinyt askelissaan Suomen edelle.

- Maaverkkojen rakentaminen nousi ruotsalaisessa keskustelussa poliittiseksi ongelmaksi, kuluttajat eivät ole kovinkaan vauhdikkaasti siirtyneet digiaikaan ja mainostajatkin innostuvat vasta, kun penetraatio alkaa olla 20 prosentin luokkaa, luettelee Digiscope AB:n projektien parissa työskentelevä Magnus Lindhe . Hänen mukaansa olympialaiset ovat kuitenkin antaneet myynnille vauhtia.

Urheiluohjelmissa digi-tv:n tarjoamat palvelut pääsevät esiintymään edukseen. Suomalaistoimittajille interaktiivisia tieto- ja kilpailusovelluksia esitellyt Lindhe ei kuitenkaan tyydy uskomaan vain urheilun vetovoimaan: interaktiivisuus istuu hänen mukaansa kaikkiin ohjelmatyyppeihin.

Sydney -lähetystenkin osalta digi-tv on Suomessa vielä testivaiheessa. Maaperä on siis otollinen myös Digiscopen kaltaiselle konsulttiyritykselle, joka hiljattain avasi Helsinkiin kymmenen ihmistä työllistävän yksikön. Digi-tv -hankkeiden ohella yritystä kiinnostavat Suomessa muun muassa laajakaistaverkkojen portaalit ja sähköinen kaupankäynti.

- Yksi asia, joka voi hidastaa digi-tv:n yleistymistä Suomessa on se, ettei televisioon liitettäviä set top box -laitteita voi vuokrata vaan ne pitäisi jokaisen ostaa. Tosiasia on kuitenkin se, että tekniikka etenee nopeaa vauhtia ja jo parin vuoden kuluttua tarjolla on kapasiteetiltaan parempia laitteita, sanoo varatoimitusjohtaja Fredrik Nars Digiscope Finland Oy:stä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja

28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.