Nettisensuuri naurattaa
3.10.2000 11:33 Sopimatonta sisältöä etsivien suodatinohjelmien kyky erotella nettisivujen seasta sudet ja lampaat ontuu pahemman kerran, todistaa kompastuskivien parhaimmistoa koonnut Digital Freedom Network.
Järjestön äskettäin päättyneessä Foil the Filters -kilpailussa pääpalkinnon on saanut Joe J:ksi kutsutun opiskelijan paljastus: opiskelijan mukaan high schoolin kirjastosta ei enää päässyt koulun web-sivulle, kun laitos oli asennuttanut liikennepoliisiksi sisältöä suodattavan ohjelman. Sensori ei pitänyt sanasta "high", koska se haiskahti tuomittavalla tavalla huumeilta.
Turhautujan palkinnon Foil the Filters -kisassa sai saksalainen webmaster Sascha, jonka kansainvälinen nuorten kirjekaveripalvelu ei kelvannut web.de -palvelimelle nimellä Teendate. Web.de:n ylläpito selitti softan kiukuttelua sillä, että sana "teen" on varattu aikuisviihdettä tarjoaville sivuille.
Onnettomasti oli käynyt myös Hillary Anne -nimiselle naiselle. Hänet palkittiin epäonnistuneesta yrityksestä kirjautua Hotmailin käyttäjäksi nimellä "hillaryanne". Ohjelma tuomitsi nimen sen sisältä löytyvän "aryan"
eli "arjalainen"-sanan vuoksi.
Oman koiran puremaksi joutunut The Pure Intimacy -sivukin sai kilpailussa tunnustusta. Sensuuriohjelmien ahkeran puolustajan, konservatiivisen Focus on Family -organisaation tiedetään joutuneen Cybersitter -ohjelman mustalle
listalle, koska sivuilla esiintyy arveluttavia sanoja aina alastomuudesta pornoon ja bondageen. Sanojen yhteyksiähän Cybersitter ei ymmärrä.
Digital Freedom -verkoston toimintaa johtava Bobson Wong toivoo järjestön tiedotteessa, että organisaatiot ja hallitukset kautta maailman ottaisivat kilpailusta opikseen ja luopuisivat ilmaisunvapautta loukkaavien ohjelmien käytöstä.
Vastustajien puolelle voitaneen odottaa lähiaikoina liittyvän myös 300 lakimiehen joukko. Heitä kiusasi Digital Freedomin mukaan pahoin muuan palomuuri: lakimiehet eivät voineet kaivaa verkosta kuvauksia oikeustapauksista, jos ja kun hakusanana yleensä oli "analysis". Anal-alun vuoksi suodatinsofta piti lakimiesten kiinnostuksen kohteita auttamatta
liian pervoina luettavaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria 16:23
- Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään 11:03
- Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä 09:38
- Googlen kirjaskannaus hiertää ministeriötä 15:04
- Lisää






