Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Levittäjille luvataan rahaa

Mailround.com keksi mainospostimerkkeilyn

12.10.2000 09:44 Sähköinen mainonta on saanut jälleen uuden muodon. Brittiläinen Mailround.com liimaa asiakkaan luvalla sähköpostiviesteihin pieniä "postimerkkejä" - mainoksia, joiden levittämisestä se lupaa myös rahaa.

Mailround.com -palveluun liittyvä saa käyttöönsä jopa käteistä rahaa kiitokseksi siitä, että kaikkea hänelle saapuvaa postia koristaa pieni mainos. Rekisteröityessään palveluun asiakas voi myös kertoa, minkä alan mainokset häntä kiinnostavat.

Kenelle mainokset lähtevät oman postin mukana, säilyy itse kunkin päätettävissä. Aina, kun postia lähetetään ensimmäistä kertaa johonkin osoitteeseen, asiakkaan koneelleen asentama Mailman -mainosohjelma kysyy, saako viestiin liittää postimerkin.

Houkutus mainosten tuputtamiseen tuttavapiirille on luonnollisesti suuri, sillä asiakkaan saama korvaus määräytyy sen mukaan, miten aktiivisesti hän auttaa sponsoreita mainosten jakelussa.

Suomalaiskuluttajille brittipalvelusta ei toistaiseksi ole rahallista iloa. Kysyvälle vastataan, että Yhdysvaltain ja EU:n alueella asuvat voivat kyllä rekisteröityä palveluun ja kerätä pisteitä aktiivisuudestaan, mutta ainakin aluksi tili täytyy muualla kuin Isossa-Britanniassa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen Mailround.comin välityksellä.

Kotimaassaan Mailround.com lupaa rahaa mainosten jakamisesta siten, että korvaus on sidottu palvelun liikevaihtoon. Käyttäjät puolestaan jaotellaan postimäärän mukaan eri sarjoihin, joista kultasarjaan kuuluvalle käyttäjien kymmenykselle maksetaan arviolta sata puntaa vuodessa. Hopeasarjalaiset eli seuraava 30 prosenttia käyttäjistä saa 70 puntaa, ja lopuillekin luvataan jopa 50 puntaa vuodessa.

Tilille kertyneet rahat voi Isossa-Britanniassa käyttää hyväkseen asioidessaan mainostajien - kuten Amazonin, Pizza Hutin tai Tescon - kanssa. Kun tilille on kertynyt 50 puntaa, lupaa Mailround.com toimittaa summan asiakkaalle myös rahana. Kolmantena vaihtoehtona kaikille käyttäjille on kertyneiden rahojen lahoitus hyväntekeväisyyteen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n

28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.

.